Trumpetisti Markku Renko on saanut tehtyä jo kolmannen levyn, ja mukana on taas luotettavia, vähän kaikenikäisiä maamme huippujazzmuusikoita. Soitto alkaa itämaisella tunnelmapalalla, eli pojat puhaltavat ad lib ja Hassinen helistelee kulkusia. Itse kapellimestari kuulostaa samalta kuin Tomasz Stanko Taj Mahalissa, silloin joskus. Sitten alkaakin tavanomaisempi opistojazz; vuoroon funkkia ja hieman suoraa komppia väliin. Viimeisessä kappaleessa tulee sitten suoraa urkuyhtyegroovea varsin tartuttavalla tavalla.
Solistit saavat laskujeni mukaan kukin ainakin yhden pidemmän soolon, josta johtuen vältetään hyvin tämä “teema ja soolot perään” -yksitoikkoisuus. Solistit hallitsevat hienosti instrumenttinsa, joskin aivan viimeinen puristus tuntuu välillä puuttuvan. Sävellykset ja sovitukset ovat Rengon omia, mutta jotenkin tutun kuuloisia ja tavallisia, vaikka ovatkin aika näppäriä. Ilmeisesti opettajien vaikutus kuuluu; juuri tällaista musiikkia tekivät Koippa, Reiska, Junnu ja Puppe jo 40 vuotta sitten. Kuulokuvaa menneeseen vahvistaa välillä Rhodes-pianon käyttö, vaikka Sarmannon instrumentin osittainen särö puuttuukin. Bongot kuuluvat myös, ihankuin Sabu Martinez olisi vielä kanssamme. Funk-tyyliähän kokeilivat 70-luvun alussa myös jopa Chris Barber ja Acker Bilk (toki enemmän New Orleans-vaikuttein), vaikka heidän ohjelmistonsa oli pääosin 40 vuoden takaa tuosta ajasta eli 10-20-luvuilta. Näin se jazz ikääntyy kauniisti, ja tyylit vaihtuvat! Pentti Lahti on ollut mukana jo noista ajoista, ja soittaa hienoja sooloja saksofoneilla ja kuullakseni myös bassoklarinetilla. Osa solisteista on jo kokonaan uudempaa sukupolvea, mutta tyylikkäästä soitosta sita ei huomaa, vaan he sooloilevat samalla varmuudella kuin Pena. Hienoa työtä.
“Rengon Keinu” on ilmeisesti yhtyeen nimi. Assosiaatio kulkee hieman valitettavaan suuntaan, sillä tuohan on termi, jota Suomen ehkä lapsellisin aikuiskirjailija Mauri Sariola-Laukko pohdiskeli pitkään jonkun teoksensa sivulla, tulkintani mukaan huvittuneena. Kysymyksessähän oli paikallinen sanonta, joka kuvasi yhden köyden ja silmukan systeemiä, jota käytetään itsemurhavälineenä.
Markku Renko: trumpet / flugelhorn
Pentti Lahti: woodwinds
Kasperi Sarikoski: trombone / flugaphone
Markus Niittynen. keys
Jorma Ojanperä: bass
Mikko Hassinen: drums
Sami Koskela: percussion
Suikki Jääskä: engineer
. Recording “Indian Ana” at Master Recording Studio; 2-14-2009
1.Overture
2.Witnessing
3. 015 Groove
4. Slow Flow
5.Indian Ana
6. Tribute to a Lady
Säv. Markku Renko