ROBERTO MAGRIS TRIO

Kuvat:

19.05.2009 14:50


PCAMI 634479954818

Italian Triestessä syntynyt Roberto Magris aloitti jazzuransa 1970-luvun lopulla. Hänellä oli hyvät suhteet silloisen Itä-Euroopan jazz piireissä. Hän esiintyi paljon mm. entisessä DDR:ssä, Tshekkoslovakiassa ja Jugoslaviassa kuten myös Unkarissa ja Romaniassa. Vuonna 1987 perustamansa kvartetin kanssa hän on esiintynyt ympäri maailmaa ja myös levyttänyt useita äänitteitä. Magris johti 1998-2002 välisenä aikana ”Europlane Orchestra” nimistä yhtyettä, mikä muuttui sitten 2003 ”Roberto Magris Europlaneksi”.  Hänen julkaisemansa äänitteet ovat saaneet hyvän vastaanoton kansainvälisten jazzkriitikkojen arvosteluissa. Vuonna 2006 alkaen Magris yhdisti voimansa Art Davisin kanssa, joka on tunnettu mm. John Coltranen ja Dizzy Gillespien basistina.  Palattuaan Yhdysvaltoihin Kansas Cityyn 2007 hän käytti hyväkseen mahdollisuuden tehdä myös tämä äänite ”Kansas City Outbound” esiintymisien ohessa. Yhteistyö jäi kuitenkin aika lyhyeksi Davisin kuoltua pian tämän levyn äänittämisen jälkeen. ”Yhteistyö tuntui heti alusta alkaen toimivan viileän siististi sekä lavalla, että sen ulkopuolella” on Magris sanonut.

Magrisia on pidetty jatkuvasti pianistina ja säveltäjänä, joka tarjoaa mielenkiintoista ja syvästi sykähdyttävää musiikkia. Siinä mielessä tämä äänite ei tee poikkeusta.  Hänen lähestymistapaansa pianotyöskentelyyn on verrattu saaneen vaikutteita McCoy Tynerista.  Oli miten oli, niin hänen soittonsa tuntuu olevan aika nykyaikaista, vaikkakin kosketus pianon näppäimillä on herkän koskettavaa ja rauhallista.  Siihen Davisin tanakasti kulkeva basso antaa tarkan tahdin. Siihen jää ikään kuin kiinni ja odottaa kuulevansa lisää, kunnes ennalta arvaamattomasti kaikki haihtuu nopeasti.

Tämä on perus pianotriolla toteutettua yksinkertaisen rehellistä soittoa. Voisi sanoa tämän levyn sisällön olevan kuin suoraan musiikin oppikirjasta. Se on konstailematonta ja kaunista jazzia, mitä on tehty jazzmusiikin perusperiaatteita hyvin kunnioittaen. Se on samalla harrasta, rauhoittavaa ja melodiarikasta kuunneltavaa, mikä ei kuitenkaan sellaisenaan säväytä ja innosta erityisen syvällisesti. Vastaavia on varmasti tehty tuhansia. On pianon takana kuka tahansa maailmanluokan pianisteista tulos on tällaista, kaikki jotenkin tuntuvat samanlaisilta. Kieltämättä hyvää jazzmusiikkia, mutta kaikki tällaiset huippuammattilaiset ja teknisesti taitavat pianistit osaavat soittaa ja tehdä hyvää musiikkia, mikä ei kuitenkaan mielestäni eroa paljon toisistaan. Ilmaisun tuoreus ja raikkaus sekä musiikillinen taito tulevat esille paremmin konserttitilanteessa.  Kun musiikki liikkuu tällaisen traditionaalisen jazzsoiton puolella, siitä on vaikeata saada irti erilaista särmää. Rentouttavaa se tietenkin on. Toki tällaisestakin musiikista moni pitää levyltä kuunneltuna yhtä lailla, mutta itse en saa mitään uutta irti tästä.

CD:tä on saatavilla ainakin CD-Baby verkkosivujen kautta tai suoraan tuottaja Paul Collinsilta. (JKi)

Roberto Magris; piano, Art Davis; basso, Jimmy ”Junebug” Jackson; rummut (1,2,3,8), Zack Albetta; rummut (5,6,7,10,11,12)

Äänitys: Heinäkuun 2. ja 3.2007, Chapman Recording Studios, Kansas City, USA, Justin Mantooth. Miksaus ja masterointi: Syyskuun 28. ja 29.2007, Wizard Studio, Milano, Italia, Aldo Borrelli. Tuotanto: Paul Collins. Kannen suunnittelu: Roberto Magris. Kannen kuva: Roberto Magris. Kuvat: Jerry Lockett.  Julkaistu 2008

  1. Kansas city outbound (Roberto Magris) 3:24
  2. I fall in love too easily (Cahn/Styne)  8:38
  3. Iraqi Blues (Roberto Magris)  7:09
  4. A flower is a lovesome thing (Billy Strayhorn)  4:22
  5. KC inbound (Roberto Magris)  3:25
  6. Reverend du Bop (Andrew Hill)  7:38
  7. Rainbow eyes (Roberto Magris)  3:25
  8. Bemsha Swing (Thelonius Monk) 5:21
  9. Lonely woman (Benny Carter) 4:02
  10. Darn that dream (Burke/Van Heusen)  6:43
  11. Alone together (Dietz/Schwartz)  6:30
  12. Bye bye baby (Cahn/Styne)  5:06

 

Takaisin

Artikkeli luettu 688 kertaa

Translate »