ROPE

Kuvat:

04.02.2010 19:42

El gallo rojo 314-31

Tämä espanjankielinen italialaislevymerkki lähettelee levyjä, joiden kannet ovat niin daideellisia, ettei näköaisti tahdo tajuta niiden informaatiota.  Musiikki sen sijaan on aina erinomaista, sillä Italia on yksi vahvimmista maista tälläkin musiikinalalla.

Tämän trion vetäjä on pianisti Fabrizio Puglisi, jonka elämänkertatiedot ovat hieman ambivalentit: Hän on itseoppinut muusikko, joka on suorittanut tutkinnon Bolognan musiikkikorkeakoulussa aiheenaan Cecil Taylor.  Tietojen mukaan hän poikkeuksellisesti ei liene opiskellut Jenkeissä, mutta soittaa kyllä aivan aitoon jazztyyliin, ilman selviä klassisia vaikutteita.  Tätäköhän tarkoittaa tuo ”itseoppinut”? Basso ja rummut komppaavat loistavasti, ja yhteissoittoa on selvästi harjoitettu riittävästi. Trio on vasta tulossa keski-ikään ( siis jäsenet, syntyneet 1969-72)

Levy on persoonallisella tavalla monipuolinen. ”St. Louis Blues” voisi olla vaikka Earl Hinesin levyltä, jos tämä ei olisi itse soittanut tätä menestyneintä kappalettaan boogie woogie-showna.  Monkin vähemmän soitettu lattarikappale saa vapaamman kohtelun ja laajennettuja sointuja ilman liiallista säveltäjän matkimista. Ellington-sikermä menee samassa järjestyksessä kuin mestari itsekin sen soitti jo Kulttiksella -63. Tunnelma on autenttinen vaikka aivan banaaleimpia Duken maneereja Puglisi ei käytäkään. Wallerin ”Mamacita” on hauska ja vähän soitettu ralli. Tämä versio kuulostaa paremmalta kuin originaali, sillä säveltäjä soitti nyt jo pahasti homehtuneen versionsa kinouruilla.

Omista sävellyksistä ”Baron Samedi” viittaa nimensä puolesta kovia kokeneeseen Haitiin ja voodoo-kulttiin. Se sisältää ikään kuin ambienssina rumpujen kilistelyä ja kolistelua, kielten raapimista ja muuta ”modernia”. Vaikutelma on tällä kertaa  onnistunut. Vasta Puglisin omassa kappaleessa ”Triogramma” minulle valkeni hänen pianisminsa tyylikkäästi laajennettujen sointujen riivaama mielikuva tutuista vaikutteista. Kappaleessa on selvästi lainattu yhtä Bud Powellin tunnetuinta fraasia, ja sieltä kai tulee tuo tyylikäs soinnuttelukin. Vasta tällä viimeisellä raidalla kuulemme atonaalisia kulkuja, mutta ei nyt kuitenkaan ihan Cecil Taylorin tyyliin asti.

Tässä on erinomainen näyte hyvän pianistin monipuolisesta ohjelmasta, jota kuunnellessa ei korva pääse turtumaan. Monelle kotimaamme taiteilijalle tässä voisi olla inspiraation paikka. Kuunnelkaa oheisesta www:sta makupaloja!

Personnel:

FABRIZIO PUGLISI piano
STEFANO SENNI bass
ZENO DE ROSSI drums

 

Rec. Mu Rec Studio, Milano  10.1.2009

Artwork by CAROLA GHILARDI
Design by EMANUELA STANGANELLI

www.elgallorojo.com

 

Tracks:

1. ST. LOUIS BLUES (W.C. Handy)

2. SAN FRANCISCO HOLIDAY (Thelonious Monk)
3. DJANGO (John Lewis)
4. MEDLEY: KINDA DUKISH / ROCKIN’ IN RHYTHM (Ellington / Carney / Mills, arr. Fabrizio Puglisi)
5. BARON SAMEDI (Zeno De Rossi)
6. MAMACITA (Waller / Kaye)
7. MONICA JANE (Bill Frisell)
8. TRIOGRAMMA (Fabrizio Puglisi)

Takaisin

Artikkeli luettu 540 kertaa

Translate »