Tessa Virta

Kuvat:

05.09.2010 18:42

KUMCD003

Jyväskyläläinen pianisti, opettaja ja säveltäjä Tessa Virta liikkuu rohkeasti unen inspiroimassa maailmassa ja unen kaltaisissa ilmiöissä. Uusi instrumentaaliteos Punainen sävellys avautuu kauniilla, lähes utuisella Sarastuksella, luotaa tyynesti unenkaltaisia elämyksiä (Dream Suite) ja sulkeutuu kauniisti Kehtolauluun. Uni on innoittanut monia säveltäjiä – yleensä suurenmoisin seurauksin, kuten nytkin.

Punainen sävellys on suurelta osin sama kuin yhtyeen viimevuotinen konsertti Jyväskylän kesässä, Taulumäen kirkossa. Silloin teemana oli ”sinfoninen jazz”, joskin ”kamarijazz” ehkä sopisi teemaksi paremmin. Tessa kombinoi teoksessaan tuoreesti jazzelementtejä klassisen musiikin muotokieleen.

Säveltäjälle ja bändiliiderille on tällaisessa yhdistelmämusiikissa perin suuri haaste säilyttää jazzin svengi ja klassinen estetiikka. Tessa Virta yltää tähän; hän tuntee hyvän tyylin ja maun rajat. Nämä kaverit ensinnäkin osaavat soittaa virheettömästi. Avainasemassa oleva rumpali Markus Ketola lyö jazzkomppia ikään kuin huomaamatta.

Toiseksi svengi: konkreettisesti klassissävyinen jazz ei tarkoita pelkästään jazzmaisia synkooppeja, koska niitä on ollut klassisessa musiikissakin barokin ajoista lähtien. Nykyisin taidemusiikissakin alkaa olla myös improvisoituja jaksoja – joiden hallinta tosin on edelleen äärimmäisen kirjavaa nuoteista soittamaan tottuneilla muusikoilla.

Kyse on ehkä enemmän nyansseista, tavasta rakentaa harmoniaa ja rytmittää koko esitys. Jazzin harmoniakäsitteistö ja rytmiikka kuvautuvat melodiamaailmassa sävykkäinä, erityisesti rytminen nyansointi on eleganttia. Musiikin yleistunnelma on valoisa ja optimistinen, aika ajoin se on myös haikea, mutta ilman suurieleistä teennäisyyttä.

En tiedä, inspiroituuko maestro Tessa 40-luvun elokuvista ja näytelmistä, mutta Punaisen sävellyksen musiikki on aivan kuin sinne sijoitettu persoonallinen kooste. Tyylikäs saksofoni jousiryhmän kanssa (kuten Alone fugue) – Hercule Poirot-filmatisointiin ei olisi voinut keksiä paremmin sopivaa musiikkia!

Albumin otsikko ei varsinaisesti tarkoita yhtä yhtenäistä, kahdeksanosaista sävellystyötä tai sarjallista musiikkia. Silti kyseessä on ajateltu ja yhtenäinen teos, tyylillisesti ja sisällöllisesti; samantyylisiä ja osin samojakin perusmotiivirakenteita kehitellään uusista näkökulmista. Näin syntyy vaikutelma jatkumosta – toistonomaisuus ei haittaa, vaan luo paluun vaikutelman ja sitoo osia yhteen.

Osoitus Tessan tyylitajusta on sekin, että Punainen sävellys ei ole pianotriosetti ”klassisin levikkein ja sopivasta jousilla höystettynä”. Perusajatus on selkeä: kirjoittaa melodista musiikkia jousille ja puhaltimille. Sävellajien vaihdokset ovat kekseliäitä, ei itsetarkoituksellisia, vaan ajateltuja.

Kuultavaksi tarjoutuu kauniita molli-duurirakenteita, mielenkiintoisia harmonioita – yhteissointi on koreata, ajoin suorastaan jalopiirteistä. Lieneekö säveltäjän huumorintajua, että yksi levyn kauneimmista löydöistä on nimeltään Bagatelli? Musiikkisanastossahan se tosin on ”pieni musiikkikappale”, mutta se tarkoittaa myös ”mitätöntä asiaa”, mitä tuo kappale todellakaan ei ole. Säveltäjän meriittiensä ohella Tessa on myös erinomainen pianisti. Tätä ulottuvuutta olisi mielellään kuullut enemmänkin.

Saksofoni on kuitenkin nyt keskeisessä solistisessa roolissa, ja on vaikea kuvitella tähän tyylilajiin sopivampaa solistia kuin Joonatan Rautio, joka tavoittaa oivallisesti säveltäjän johtoajatuksen niin sopraanolla kuin tenorillakin. Rautio tyylittelee älykkäästi vieden kulloistakin sävelideaa sytyttävästi eteenpäin.

Pepa Päivisen pehmeät bassoklarinettijaksot ovat levyn helmiä – varsinkin unisonossa Olli Peuhun miellyttävän lämpimän kontrabassosoundin kanssa. Sami Linnan kitara on hieman vaisusti taka-alalla, mutta toisaalta on hyvä välttää ”too many notes”-ilmiötä. Jousiryhmän esitys on puhdasta ja mukana elävää. Taulumäellä ei voinut todeta jälkeäkään siitä yliolkaisuudesta ja vastentahtoisuudesta, millä klassisen musiikin edustajat edelleen jazzprojekteihin suhtautuvat.

Sallittakoon nimien yhtäläisyyden vuoksi vielä viittaus kirjallisuuteen. Punaista viivaa pidetään Ilmari Kiannon parhaana teoksena; tyylillisesti yhtenäinen ja hallittu, ja vaikka onkin pienimuotoinen ja tarkkaan rajattu, lukija ei jää kaihoamaan suuria kokonaisuuksia. En osaisi kuvata kuulijana paremmin suhtautumistani Tessa Virran Punaiseen sävellykseen.

Tessan nettisivut löytää osoitteesta: www.tessavirta.net

  1. Overture
  2. Sarastaa (Dawning)
  3. Uni-sarja (Dream Suite)
  4. Yksin fuga (Alone Fugue)
  5. Yksin (Alone)
  6. Bagatelli (Bagatelle)
  7. Yökävely (Night Stroll)
  8. Kehtolaulu (Lullaby)

Musicians: Tessa Virta piano; Joonatan Rautio soprano and tenor saxophone; Pepa Päivinen flutes, bass clarinet; Sami Linna guitar; Olli Peuhu double bass; Markus Ketola drums; Harri Forstén violin I; Jerzy Hoffman violin II; Dmitry Vasilevsky viola; Juha Malmivaara violoncello

Production: Tessa Virta & Olli Peuhu/Kumina

Recording & Mixing: Julius Mauranen/Petrax

Mastering:  Svante Rorsbäck/Chartmakers

Total time: 79:57

Art Work: Ulla Virta

Cover Design: Eero Heikkinen & Aleksi Manninen

Distributor: Töölön Musiikkitukku Oy

Takaisin

Artikkeli luettu 860 kertaa

Translate »