Alatyylin assistenttina, vanhana underground -guruna totean tämän levyn bändin nimen herättävän kysymyksiä. Sanahelinä The Bad Ass Brass Band on nassakan maslakka, ikäänkuin lasten ässän harjoitusloru; vesihiisi sihisi hississä… Mutta vapaasti suomennettuna nimi kuvastanee jotenkin täyteliäisesti levyn sisältöä eli terveisiä perseestä! Mutta sivistyneesti suomennettuna tietysti esim. Ikävä aasi torvisoittokunta…
Ukki sanoi, että pieru haisee kuin parhaat omenat… sitä haisua lupaili tämän aasiyhtymän ensimmäiset torvipuhkinat ja tahtitöminät… balkanin suunnan iloista meininkiä brassin täydeltä, välillisine hei, hei -huutoineen… isommassa pullossa kuin Jaakko Laitisen & Väärä Raha, mutta enemmän lontrattuna… siis vähempi prosenttisena.
Mutta ikäänkuin arvaten edellisen arvioni, pistetään seuraavalla ruoskaa aasin persiille ja matka joutuu kuin Valion mannekiini Ben Johnsonilla aikoinaan… siis riemukkaan railakkaasti. Viihdyttävällä vauhdikkaalla vipinällä.
Seuraavassa tallustellaan kuumassa hiekassa beduiinin varvosvälissä (Saharan ainoassa kosteassa paikassa) kohti keitaita että haaremin suloja. Ählämi -soundia… jumpatatatta, jumpatatatatta… Mieleni kaipasi syvän etelän mustia, ainoita todellisia brassin taitajia Mississippin rantamilta…
Sitten sipaistaan oikein kunnolla parodian puolelle ja kaikki pistetään aasimaisesti persiilleen… maailma se on kuin silkkiä vaan… omalla tyylillä, hajulla ja maulla… huumoria vaiko totista yrittämistä? Hadl, lidl, lidl, lidl, lindallei ja torvet soi… jeee!
Uusi raita; rohkeaa latinolähestymistä laulun ja torveilun myötä, kohteena jääkarhu – oso polar. Sen verran rytmikuumaa, että valkealle nallelle ilmeisesti tulee uimareissu pohjoisnavan jäätikön jätteille…
Perisuomalaista uhoa… rytmin räminää ja uffaffaa -humppaa kuin entisaikana Karihaaran työväen torvisoittokunnalla… Miksi saunassa muuten haisee kuselta? Huhahhei… niinpä niin, Kosto murheet vie… eikä kuulolaitteeni teho riitä saamaan täysin selvää laulajan alimiksatusta vokalisoinnista….
Ratsastusmaneesin rytmikäs Pekenikes kävisi välisoitoksi vaikka Lappeenrannan luurankotakkisille rakuunoille ennenkuin aletaan seuraavaksi virittelemaan Kaamosta kaiken kansan ylle… seitarumpu hakkaa, piru mölisee kossuissaan ja Meksikon pikajuna hurauttaa täysillä ohi Kakslauttasen pysäkin, jossa mettäläiskoltiainen itäisesta manttaalikunnasta karjuu suomalaisia voimasanoja ja torvet tuuttaavat tuomiotaan, banjo kläpättää… heko heko… hauskaa? Ainakin soittokunnalla!
Yksin kävelen pihalla… sekalainen laulu- & yhtyenumero, Prihan Antsun huumorimusiikkia… yksinkertaisuudessaan parempi kuin moni huonompi… voi pyhä yksinkertaisuus!
Ja lopussa tulee vapahdus… Sergeo Leonin tyylistä synkän odottavaa italowesterntunnelmaa Sierra Nevadan ylätasangolla Almerian lähistöllä tai Kanarian Maspalomaksen hiekkadyyneilla… kuva aukeaa hitaasti laahustavista lännenmiehen kuluneista saappaista äärettömäksi lännenmaaksi, jonka horisontista piirtyy taivaalle valkeat savujuovat… ilomielisten engelsmannien lomalento etelämeren saarille!
Joopajoooo…
Varmastikin tänä aasilauma on aivan ehdoton ja hervoton livebändi. Itsekriittisesti, omaa itsetuntoaan murjomatta, he kuvailevat joukkiotaan näin:
Tämä orkesteri on vastakohta poliisien soittokunnalle. Se on rosvojen soittokunta, horjuva karavaani ja ketku retkue, jossa torvet leiskuvat tulta ja testosteronia. Sen sointi polttaa synnittömien sielut karrelle ja luo vaskisen mahtipontisella soinnillaan nahkansa aina uudelleen ja uudelleen…
… ensilevy on räiskyvä ja monipuolinen kokonaisuus, jolla yhdistyy villi balkan ja klezmer, anarkia, jazz, punk, New Orleansin karnevaalikulttuuri sekä mustan Afrikan rytmit, joiden pohjalla kuitenkin aina sykkii perisuomalainen sydän...
No, voihan sen toki noinkin ilmaista.
Kuten edellä sanoin, varmasti vallan mainio livejuttu. Tämä levyllinen ei kuitenkaan ihan päässyt tavoitteeseensa niin hyvin kuin odotin. Litran mukiin tuli tavaraa vain vain reilun puolikkaan verran. Ja sekin, kuten sanottua lontrattuna…
Mutta useampi ehkä tykkääkin laimeammasta ja lontratusta kuin meikäläinen, vannoutunut kuivan yksitähtisen ystävä.
Joten rohkeamieliset ja asennevapaat, olkaa hyvä!
Ja muistaka, että tämähän on vain ahdasmielisen kriitikon arvio, josta bändilaiset toteavat ihan varmasti, että:
Perseestä! (OR)
Pentti Luomakangas (sax), Otto Eskelinen (sax), Hepa Halme (sax), Eero Savela (tr), Antero Priha (tr), Erno Haukkala (sousaphone), Samppa Leino (Tuba), Ari Poutiainen (violin), Janne Masalin (acc), Jarmo T. Karjalainen (cond. jump stick & banjo), Petri Kautto (banjo), Marko Roininen (bass dr), Sami Vettenranta (dr), Alvar Gullichsen (dr)
1. Suitsutus (Savela) 4:48
2. Ruoskaa (Karjalainen, Masalin) 3:33
3. Sahara footsteps (Karjalainen) 4:46
4. Silkkiä vaan (Trad) 2:56
5. Oso polar (Poutiainen) 3:16
6. Kosto murheet vei (Masalin) 3:28
7. Pekenikes (Karjalainen) 2:16
8. Kaamos / Lapin piru (Luomakangas) 1:24 / 2:42
9. Yksin pihalla (Priha) 2:23
10. Vapahdus (Luomakangas) 6:55
Recorded and mixed by Joose Keskitalo / Helmi Levyt Studios
Mastered by Didier Selin / Timmion Mastering