Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita: Mono and Dialogues

Kuvat:

27.04.2018 10:16


Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita: Mono and Dialogues

Kitaristi Heikki Ruokangas jatkaa vuosi sitten ilmestyneen Monologues -albumin tunnelmissa, tällä kertaa yhdessä toisen oululaisen kitaristin Henrik Hako-Ritan kanssa. Mono and Dialogues ilmestyy Eclipse Music levymerkillä 4.5.2018.

Ruokangas Hako-Rita on vuonna 2012 perustettu oululainen jazz/avantgarde-kitaraduo. Uuden levyn ohjelmisto koostuu avantgardistisesta soolokitaratuotannosta sekä duo-materiaalista, jonka runkona toimii Heikki Ruokankaan sävellykset. Musiikillinen ilmaisu liikkuu herkästä ja melodisesta tunnelmasta lähes väkivaltaisen revittelyyn, jossa soittajien välinen vuorovaikutus ja intensiteetti ovat keskeisissä rooleissa. Kokoonpanon jäsenet ovat esiintyneet kotimaan lisäksi muun muassa Tanskassa, Virossa, Ruotsissa sekä Italiassa ja Ruokankaan musiikkia on julkaistu aiemmin Iso-Britaniassa, Yhdysvalloissa sekä Saksassa.

Heikki Ruokangas innostui jazzista opiskellessaan Oulun konservatiossa ja on sen jälkeen opiskellut jazz-improvisaatiota mm. Raoul Björkenheimin opissa. Ruokangas maalaa alati vaihtelevia näkyviä keveästi kuulijan mieleen. Kevyt, soljuva, pehmeä ja välillä voimakkaan raju levyllinen maanläheistä jazzleikittelyä.

Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita
Mono and Dialogues
Eclipse Music 2018

Tracklist:
1. Merry-Go-Round
2. Summertime (Gershwin)*
3. Warma
4. Event Horizon
5. Ghost Waltz
6. The Real Boy
7. Jos lähdet Laila (Sundqvist)*
8. Mechanical Crow
9. Flamenco of Rust
10. The Last Robot

Kaikki sävellykset: Ruokangas, paitsi (*)

Takaisin
Translate »