Birt Firman, Zonophone ja Sylvester Ahola

Kuvat:

03.10.2018 16:29


The Bert Firman Bands 1925-193

Suomalaisen jazzin varhaisia ikoneita ovat Tommy Tuomikoski ja Bruno Laakko, brittijazzin vastaavia tulenkantajia taas Fred Elizalde, Philip Lewis, Spike Hughes ja Bert Firman. Elizalde oli 1920-luvulla Cambridgen yliopisto-opiskelijoiden mainion jazzyhtyeen ja oppilaskunnan jazzlevykerhon kantava voima. Myöhemmin hän johti Lontoon Savoy-hotellin suosittua angloamerikkalaista tanssiorkesteria.

Bert Firman (oiealta nimeltään Herbert Feuerman) (1906-1999) kuului puolalaisunkarilaiseen musikaaliseen sukuun. Viululistinuorukainen pääsi stipendiaattina opiskelemaan Lontoon musiikkikorkeakouluun, Guilhall School of Music and Drama. Aikansa nuorisomusiikin hallitsevana, myös pätevänä sovittajana, hänet palkattiin metropolin parhaisiin tanssiorkestereihin. Vasta 16-vuotiaana hän sai kapellimestarin tehtävät Lontoon tunnetuimman hotelliketjun orkesterien johtajana.

Vuonna 1924 His Master’s Voice pestasi hänet kehittämään tytäryhtiö Zonophone Recordsin musiikkipolitiikkaa ja levytyksiä. Zonophone oli erikoistunut ”hottiin” ja käytti äänityksissä parhaita jazzmuusikkoja. Useimmat näistä Firmanin valinnoista osuivat juuri Savoyn soittajiin ja Bert Ambrosen orkesteriin, joiden amerikan-suomalainen Sylvester Ahola oli levytysten vakio ykköstrumpetisti ja ”hot chorusten” taituri. Sylvester ”Hooley” Ahola (1902-1995) oli Amerikassa soittanut mm. samassa orkesterissa kornetisti Bix Beiderbecken kanssa.

Birt Firman laajensi Zonophonen tarjontaa julkaisemalla vihreäetikettisten studioyhtyeidensä savikiekkoja peräti 21 salanimellä. Tunnetuin niistä oli The Rhythmic Eight, ja Ahola oli kolmen Lontoon vuotensa aikana jazztähtenä sadoilla Firmanin levyillä. Firman valitsi tuotantonsa lähinnä ”Tin Pan Alley”-iskelmistä ja käytti joskus myös laulusolistia. Englantilaisessa musiikkilehti Melody Makerissa oli samana vuonna 1927 julkaistun ”I Ain’t Got Nobody”-levypuolen   trumpettisoolon laaja analyysi. Solisti oli Ahola, jonka nimeä ei kuitenkaan kilpailusyistä mainittu.

Walesin kohuprinssi Edward VIII oli kiinnostunut jazzista ja kutsui Firmanin orkesterin joitain kertoja soittamaan Buckinhamin palatsiin. Kapellimestarin maine levisi myös Amerikkaan, ja 1929 hänet palkkasi radioyhtiö NBC puoleksi vuodeksi musiikkiohjelmien tekijäksi. Sieltä Bert Firmanin tie vei Hollywoodiin ja myöhemmin takaisin Eurooppaan, Lontooseen ja Pariisiin. Sodan päätyttyä hän johti vielä Pariisin Bagatelle Clubin viihdeorkesteria, jonka pääsolisteina olivat viulisti Stephane Grappelli ja kitaristi Django Reinhardt.

Jätettyään tämän jälkeen musiikin Bert Firman työskenteli Lontoon pörssissä eläköitymiseensä saakka 1976.

Takaisin
Translate »