Kuuntelin viime vuoden loppusyksystä jazzkokoonpanoa Viihdeorkesteri Stadthaus, jonka vibrafonisti Patrik Knif taituroi Deagan-soitintaan mallikkaasti neljällä kapulalla. Vai käyttävätkö ”vibes-musikantit” kapulasta mieluummin nimitystä nuija? Samaan aikaan löysin vuoden 1965 heinäkuun 29. päivän Down Beat-lehden numeron, jossa on artikkeli silloin uudesta, nuoresta löydöstä, nyt jo viime tammikuussa 70 täyttäneestää Gary Burtonista. Jutun alaotsikko on ”Portrait Of The Artist As A Young Vibraharpist.” Hänen kahdesta suuresta esikuvastaan Gary McFarlandista ja Milt Jacksonista, jälkimmäinen on muuten selventänyt soittimesta käytettyjä nimityksiä: “Vibraharp is larger than a vibraphone.”
Severi Pyysalo (synt. 1967), eturivin vibrafonisteja koko maailmassa, omaksui jo varhain useamman kapulan tekniikan ja on hyödyntänyt muutenkin soittimen käyttömahdollisuuksia. Gary Burton on ollut myös hänen esikuvansa. Burton saa tasavireisestä soittimestaan mm. glissando-efektejä, portamentoja. Hänen soitossaan melodialinjojen kuulakkuutta tehostaa myös, ettei hän juuri käytä instrumenttinsa (Musser M-48) vibratomahdollisuuksia.
Opiskellessaan 1961 Bostonin tunnetussa Berkelee School of Music-koulussa hän tutustui levyltä pianisti Bill Evansin musiikkiin, jota hän ryhtyi soveltamaan vibrafoninsa soittoon. Down Beatin artikkelissa Gary muistelee: ”I really didn’t start using the four-mallet thing until round 1961… I was home for two months during the summer, and I had no one to play with….I was so anxious to hear something else along with what I was playing that I began to comp with my left hand and play melodies with the right…”
Indianasta kotoisin oleva Gary on nyt jo vuosikymmeniä ollut samaisen Berkelee-koulun henkilökuntaa, ensin professorina, sitten dekaanina ja myöhemmin hallintopäällikkönä. Hän teki ensimmäisen levynsä omalla yhtyeellään jo 1961, ja paria vuotta myöhemmin hän kiersi maailmalla esiintymässä pianisti George Shearingin yhtyeessä. Rakettimainen nousu jatkui tenoristi Stan Getzin Quartetissa 1964-1966, jolloin hän vieraili ensi kertaa Suomessa.
Omassa yhtyeessään Gary Burton Quartet, kitaristina Larry Coryell, hän alkoi sulattaa jazziin muunkin musiikin piirteitä ja oli näin käynnistämässä uutta tyylisuuntaa, fuusiojazzia.
Myöhemmin hän kokeili erilaisilla duo-kokoonpanoilla kanssamuusikkoinaan mm. Keith Jarrett, Pat Metheny ja Astor Piazzolla.
Moneen kertaan palkitun Gary Burtonin runsaasta lyvytuotannosta itselleni mieluisin on Atlanticille 1972 äänitetty ”Paris encounter”, kvartettilevy viulistina Stepahe Grappelli.
Burton tunnetaan myös lahjakkaana säveltäjänä ja kouluttajana.