– I wrote ‘Mood Indigo’ in fifteen minutes while my mother finished cooking dinner.
Duke Ellington (1899-1974) on kertonut mm. näitä tarinoita lehdistötilaisuuksissa maailman parhaaksi äänestetyn jazzsävellyksensä taustasta. Herttualla oli tyyliä silloinkin, kun hän mausti faktat fiktiolla. Alan kirjallisuudesta löytyy muutakin tietoa sävellyksestä. Ellingtonin klarinetisti, New Orleans-syntyinen Barney Bigard (1906-1980) oli oppinut osan “Mood Indigon” teemaa omalta opettajaltaan Lorenzo Tiolta, joka käytti siitä nimeä “Mexican blues”. Se tuli osaksi Bigardin päivittäistä harjoittelua (“woodshedding”), mitä Ellington kuunteli tarkasti ja jota hän täydensi. Samalla tavalla Duke poimi sävellystensä ideoita muiltakin orkesterilaisiltaan ja työsti ne upeiksi helmiksi.
{youtube}-gIGD3aKGTI{/youtube}
Barney Bigard mainitaankin usein “Mood Indigon” toisena säveltäjänä, mutta mikä osuus on kolmanneksi tekijäksi mainitulla Irving Millsillä?
Duke kirjoitti kappaleesta sovituksen vuoden 1930 lokakuun radio-ohjelmaansa, jossa sen nimeksi kuulutettiin “Dreamy blues”. Kuuntelijat olivat haltioissaan, ja palautekirjeitä alkoi tulvia Ellingtonin konserttitoimistoon. Sitä johti taitavasti ja lujalla kädellä Irving Mills, jolla oli kokemusta laulujenkin teosta ja myymisestä. Hän sanoitti sävellyksen ja antoi sille uuden nimen, “Mood Indigo”.
Mm. ikivihreän “Stardust”-laulun sanoittaja Mitchell Parish on puolestaan väittänyt, että hän kirjoitti tekstin tähän Ellingtonin sävellykseen eikä Mills. Elettiin aikoja, jolloin musiikin kustantamisessa oli harmaita alueita ja korvaukset saattoivat lipsahtaa vääriin käsiin.
{youtube}GiOEzDiL6as{/youtube}
“Mood Indigo” on ensimmäinen sävellys, jossa Duke hyödynsi uutta mikrofonitekniikkaa. Hän myös sovitti perinteestä poiketen kolmen puhaltajan ryhmän siten, että pasunisti Joe Nanton soitti tiukasti sordinoituna ylintä ääntä, melodiaa. Väliäänenä oli sordinoitu trumpetti (Arthur Whetsol), ja klarinetisti Bigard soitti kolmannen äänen matalassa chalumeau-rekisterissä.
Jo samana vuonna 1930 Ellington levytti kappaleen peräti kolme kertaa. Johtajan lisäksi ryhmässä soittivat basisti Wellman Braud, rumpali Sonny Greer ja banjisti Fred Guy, jonka rytmi ja saundi täydentävät erityisesti hienostunutta sointikudosta. Tätä sovitustekniikkaa Duke käytti myöhemmin mm. sävellyksissään “Solitude” ja “Dusk”.
{youtube}eyNKNawrJKA{/youtube}
“Mood Indigo” jäi Duke Ellingtonin orkesterin ohjelmistoon pysyvästi, ja hän levytti sen myöhemmin lukuisia kertoja eri puhallintrioyhdistelmin. Vokaalitulkintoja siitä ovat tehneet mm. Frank Sinatra, Nat “King” Cole ja Nina Simone. Charles Mingus on tehnyt kappaleesta omaleimaisen instrumentaaliversion.
Erikoiset tulkinnat olen kuullut siitä myös englantilaisen lauluyhtyeen King’s Singers kirkkokonsertissa (banjoefekteineen!) ja osana Wasa Sångargille-mieskuoron ja jazzyhtyeen projektia, jonka sovittaja on porvoolainen Jan Hellberg.
{youtube}qU0iz-Ous34{/youtube}