Tunnetuin musiikkibibliografi oli itävaltalainen Ludvig Köchler, jonka 1862 julkaistu Mozartin teostan luettelo (Köchel-Verzeichnis, lyh. K tai KV) on ollut mallina ja perusta myöhemmille teosluetteloille ja sävellysten lähdekuvauksille.
Jazzin sävelmateriaali on eri vaiheiden aikana pohjautunut monenlaiseen musiikkiin. Ennen 1920-lukua siinä saattoi kuulua marsseja, ragtime- ja tanssisävelmiä sekä hymnejä. Ne tunnettiin nimillä, joiden psykologinen, sosiaalinen ja kaupallinen arvo tajuttiin seuraavilla vuosikymmenillä uuden tyyppisen “Tin Pan Alley”-iskelmätehtailun myötä.
Muutama opuskin syntyi, tosin sanaleikkinä tai klassista musiikkia (“long-hair music”) ironisoiden. Benny Goodman kvartetteineen levytti 1930-luvun lopussa kappaleen “Opus 1/2”, jossa kapellimestarin soolo edustaa swingklarinetismin huippua.
Pasunisti Tommy Dorseyn levytykset “Opus one” ja “Opus two” olivat samoihin aikoihin myös suuria menestyksiä.
Eräs levytetyimmistä opus-kappaleista on pianisti Horace Silverin sävellys “Opus de funk” .
Erikoisimpia samassa nimikategoriassa ovat bebop-kaudella tehdyt “Opus x” ja Woody Hermanin orkesterin riveissä maineeseen nousseen persoonallisen pasunistin Bill Harrisin rakastelutermiin “soixante-neuf” viittaava “Opus 69”.
Perus- ja järjestyslukuja käytetään jazzteemojen nimissä usein paitsi sanaleikkeinä myös viesteinä sisäpiiriläisille.
Count Basien orkesterin tunnussävel “One o’clock jump” syntyi 1935 radio-lähetyksessä kuuluttajan pikaoivalluksena, kun tämä ei rohjennut mainita sen alkuperäistä nimeä, gonorreaa tarkoittavaa slangisanaa “Blue balls”. Lähetys alkoi yöllä klo 1.
Dizzy Gillespien orkesterin repertuaarin “One bass hit” ja “Two bass hit” olivat baseball-termistöä.
Louis Armstrong puolestaaan lauloi ja soitti junaan viittaavan “2.19 blues”-tulkinnan yhdeksi suosituimmistaan (“The two nineteenth took my babe away…”). Se juna lähti New Orleansista suuntana länsi – pääteasema on tuntematon.
Basien ohjelmistossa olivat kauan numerot “Jive at five” ja “9.20 special”. Edellinen oli erään New York Cityn redioasemalta 1938-1939 lähetetyn suositun jazztuokion nimi, ja jälkimmäinen keksittiin jonkin levytyssession aloitusajasta huhtikuussa 1941.
“Six Bells stampade” viittaa lontoolaispubiin Six Bells, jonka viereisestä ovesta kuljettiin Decca-yhtiön äänitysstudiolle. Kun piesit oli saatu purkkiin, soittajisto ryntäsi joukolla naapuriin virkistäytymään.
Eräs suosittu noppapeli on “craps”. Siinä noppien silmäluvut seitsemän ja yksitoista ovat parhaat yhdistelmät. Tämä mielessä Benny Goodmanin sekstetin muusikot antoivat yhdelle kuuluisista riff-kappaleistaan nimen “Seven come eleven”.
Helsinkiläismuusikoille tutun keikkatien numero seitsemän ikuisti puolestaan Erik Lindström sävellyksessään “Main road 7”. Sen sovitti kotkalaiselle Manu Teittisen yhtyeelle Matti Viljanen, ja se levytettiin 1954 His Master’s Voice-merkille.