Mutta ensimmäinen liike sitä soittaessa onkin U:n muotoisen luistin, “slaidin”, työntö. Tarkempi termi olisi siis “työntö- ja vetopasuuna”. Eräs eteläpohjalainen tuttavani määritti sen murreilmaisulla “tyrkköö- ja hairoopasuuna”. Mutta muusikoille tämä soitin on lyhyesti vain pasuuna. – Muuten, kerran Jussin vauhdikkaasti sooloillessa, liukas slaidi oli kuulemma sinkoutunut yleisön joukkoon, josta se palautui onneksi vahingoittumattomana.
Pasunisti Jari soitti joissain Mulligan-numeroissa myös venttiilipasuunaa. Trumpetin tapaan siinä on kolme venttiiliä, “valvea”, ja siksi Seppo Rannikko kutsui soitinta leikillisesti “valvepasuunaksi”. Italian kielen suurikokoista trumpettia tarkoittava “trombone” on vakiintunut pasuunana englantiin, mutta soittajat viittaavat siihen usein vain lyhenteellä “bone”. Joskus näkee myös vanhahtavia ilmaisuja “trambone” ja “tram”. Sen sijaan huumorisanoja “sliphorn” ja “slushpump” (slush=jäterasva; lieju, rapa) ei pitäisi käyttää muusikkojen kanssa keskusteltaessa. Englannin “bassoon” tarkoittaa fagottia, puupuhallinta, ja “brass” (=messinki) on orkesterin vaskisoittimista käytetty yleistermi.
Trumpetisti Maynard Ferguson (1928-2006) suunnitteli ja popularisoi 1970-luvulla hybridipasuunan “superbone”. Siinä on mekanismit yhdistetty ja sitä voi soittaa joko slaidilla tai valveilla. Vuodelta 1894 on valokuva neworleansilaisen, aikansa palvotun kornetistilegendan Buddy Boldenin orkesterista. Siinä on venttiilipasunistina Willy Cornish, myöhemmin itsekin arvostettu orkesterien johtaja ja musiikkipedagogi. Instrumentti tuli jazzissa oikeastaan muotiin kuitenkin vasta 1930-40-luvuilla Duke Ellingtonin venttiilipasunistin Juan Tizolin ansiosta. Vuosikymmeniä ja nykypäiviin saakka tunnetuin soittimen mestari on ollut sovittajanakin arvostettu Bob Brookmeyer (synt. 1929). Myös uumajalaisen jazzvaikuttajan Lars Lystedtin taidot venttiilipasunistina ovat kansainvälisestikin hyvin tunnetut. Kotimaisista valveilijoista on mieleeni jäänyt takavuosina tyylikkäästi soitellut Hans “Nyki” Nyqvist.
Ruotsalaispasunisti Ulf Johansson Werre demonstroi kerran konsertissaan soittimen rooleja ja mahdollisuuksia. Hän jäljitteli kronologisesti merkittäviä tyyliniekkoja Kid Oryn rotevasta “tailgate”-puhaltelusta modernisteihin. Joukossa olivat muistaakseni “Tricky Sam” Nanton, Jack Teagarden, Lawrence Brown, Tommy Dorsey, Bill Harris ja Jay Jay Johnson sekä pari free jazzin merkkinimeä. Se oli hämmästyttävä suoritus! Johansson Werre on ollut ilmeisesti myös erinomainen kuuntelija.
“What is another term for a trombone?” – “A wind-driven, manually operated pitch approximator.”
Ja lopuksi vielä pasunistin viimeisistä hetkistä: “Trombonists never die, they just slide away…”
Steven Ringside soittaa superbonea
{youtube}zNBQDPRbqv8{/youtube}