Sen tarkoitus oli osoittaa, että ympärillämme on kuitenkin aina ääniä ja ettei sävelletty ja soitettu musiikki ole niitä arvokkaampaa. Tuloksena sitä kuunnellessa on jonkinlainen teatteria muistuttava esitystilanne. – Kehotuksena “take five” ymmäretään tauon pitämiseen harjoituksissa. Sen otti myös altisti Paul Desmond nimeksi tunnetulle 5/4-tahtilajiselle jazzhitilleen (1961).
Ns. taidemusiikissa tauoista puhutaan joskus “odotushorisontteina”, jotka viittaavat eteenpäin, äärettömyyteen, mutta kuitenkin johonkin kokonaisuuteen.Tauko on jazzsooloissakin ilmaisukeino, jota käyttivät mestarillisesti mm. Lester Young ja Miles Davis. Heidän nuotinnetut soolonsa antavat kuitenkin kovin valjun kuvan ja vaikutelman vastaavista äänitteistä. Saundit, tarkka taimaus ja muut nyanssit ovat transkriboijan ulottumattomissa. Gunther Schuller teoksessaan The Swing Era on päässyt lähelle Lesterin kuuluisaa 12-tahdin sooloa vuoden 1957 televisiokonsertin “Fine and mellow”-bluesissa Billie Holidayn kanssa. Sen nuottikuvassa on peräti seitsemäntoista eri pituista ja yllättäviin paikkoihin tehokkaasti sijoitettua paussia. Ne tenoristin coolin saundin ja rennon laahaavan “lag-along”-soittotavan kanssa tuottivat erään jazzin vaikuttavimmista helmistä.
Lesterin soitossa kuulee perinnettä, King Oliveria, Louis Armstrongia, Bix Beiderbeckea ja saksofonisti Frank Trumbaueria. Armstrongin Hot Five-yhtyeen 1925-26 levyjen kornettisoolojen jännitettä lisäävä taukojen ja tilan käyttö viehättivät Lesteriä. Hän omaksui niitä tyyliinsä lineaarisen ajattelun ja vaisuvibratoisen soittimensa äänenmuodostuksen ohella. Nuori Charlie Parker kuljetti ihailemansa Lesterin levyjä keikkamatkoillaankin ja osasi tämän soolot ulkoa.
Miles soitti 19-vuotiaana”Birdin” kanssa ensimmäistä kertaa ja syttyi hänen ajattelutavalleen. Hän oivalsi kuitenkin rakentaa oman tyylinsä sävelten niukkuudelle ja tilan intensiteettiä luoville mahdollisuuksille. Hänen ja Lesterin soitossa onkin yhteisiä piirteitä. He eivät vauhdittaneet soolojaan niinkään aksentein kuin sopivan pituisilla äänillä oikeissa paikoissa Lester-tutkija Lewis Porter käyttää metodista termiä “rhythm of quantity”. Kun Miles ja John Coltrane soittivat yhdessä, niin “Tranen” pitkät ja pursuavat soolot ärsyttivät joskus johtajaa. Coltranella oli lisäksi tapana harjoitella yhtyeen lepotaukojenkin aikana. Milesin huomautettua kerran tenoristin pitkistä sooloista tämä puolustautui: “I get involved in this thing and don’t know how to stop.” Silloin Miles ehdotti: “Try taking the saxophone out of your mouth.”
{youtube}x-fsn7JD6Kw{/youtube}
“Tauot eivät ole lepoa, vaan valmistautumista seuraavaan tahtiin”, opasti unkarilaissyntyinen kapellimestari George Szell (1987-1970) harjoittaessaan kerran Clevelandin sinfoniaorkesteria. Saman asian ja omin korvin kuulemanani esitti musiikkimies Martti Tiainen, jazziakin soittanut Seitsemän seinähullun veljeksen perustajajäsen, johtaessaan erästä mieskuoroa. “Säilyttäkää musiikin virta ja intensiteetti myös tauoissa. Jos yleisönne perseet nousee niiden aikana, olette ehkä tehneet jopa taidetta.”
John Cage “4’33”
{youtube}hUJagb7hL0E{/youtube}
Miles davis et John Coltrane – So what
{youtube}P4TbrgIdm0E{/youtube}