Amerikkalainen kriitikko Leonard Feather päättää teoksensa The Encyclopedia of Jazz in the Sixties (Da Capo Press, 1966) johdannon: “Mikäli on mahdollista mitenkään yleisesti ennakoida 1970- ja 1980-lukujen jazznäyttämöä, vaikuttaa siltä, että tämä musiikinlaji (avantgarde)tulee saavuttamaan kolmannen merkittävän kehitysvaiheen osana esteettistä elämäämme. … Kolmas (jazzin kehityksen) vaihe, joka näyttää olevan tätä kirjoitettaessa jo aivan lähellä, merkitsee monimuotoisen jazzin vakiintumista koko yhteiskuntamme heijastumaksi.”
Sibelius-Akatemian eräät 1970-luvun opiskelijat (mm. Kari Kriikku, E-P Salonen ja Kaija Saariaho) perustivat uuden musiikin tunnetuksi tekemiseksi yhdistyksen “Korvat auki”. Sitä muistuttava ryhmä oli syntynyt 1960-luvun puolivälissä USA:n nuorten värillisten “eturintamalaisten” jazzmuusikoiden keskuudessa. Liike oli kuin 1940-luvun beboppareiden ydintä, ja se sai innoituksensa John Coltranen ja Ornette Colemanin uusista oivalluksista. Se kehittyi myöhemmin jopa agressiiviseksi ja aikaisempia sovinnaisuuksia kaihtavaksi.
Upea kooste tältä ajalta on 1965 ilmestynyt LP, The New Wave in Jazz (Impulse! A-90). Se on live-tallenne Village Gate-klubissa äänitetystä konsertista 28. maaliskuuta 1965 The Black Arts Repertory Theatre/School-oppilaitoksen toiminnan tukemiseksi. Vinyylillä on viisi pitkää uraa, joilla soittavat eri kokoonpanoissa mm. saksofonistit John Coltrane (“Nature Boy”), Albert Ayler (“Holy Ghost”) ja Artie Schepp (“Hambone”).
Levy sai ristiriitaisen vastaanoton. Jenkkilehti Down Beatin nuorekas toimittajakunta innostui kuitenkin niin paljon, että sen vuosikirjassa 1966 levystä “The New Wave in Jazz” kirjoitettiin laaja artikkeli. Mainio oivallus oli kuunteluttaa se jazzin eri aikakausien merkittävillä artisteille (mm. Duke Ellingtonin orkesterissa soittaneella trumpetisti Rex Stewartilla) ja julkaista heidän kommenttinsa. Hajontaa riitti. Nyt 50 vuoden kuluttua äänite kuulostaa yhä jännittävältä. “Black music”- tai ”free jazz” sai Euroopassa ensiksi arvostusta erityisesesti Puolassa ja Tsekkoslovakiassa, joissa valtio alkoi sponsoroida jazztoimintaa. Leonard Featherin ennustus jazzin suunnan monimuotoisesta kehityksestä oli oikea.
– Levykannessa on eräs Coltaranen motto: “(We believe in) the Piece of the Cosmos in infinite motion.” Ayler puolestaan tähdentää: “It’s not about notes anymore. It’s about feelings!” Teatterikoulun rehtori, itsekin jazzmuusikko ja kirjailija LeRoi Jones (Amiri Baraka) (“Blues People” ja “Black Music”) sekä apulaisjohtaja Steve Young käyttävät uudesta musiikista termejä “projection over sustained periods” ja “arbitrariness of form. Young kuvailee uuden musiikin sanansaattajia jopa lisänimillä “The Beautiful Warriors”, “witch doctors”, “ju ju men”, “astro-scientists” ja “magicians of the soul”.