Anna-Mari Kähärä ja Zarkus Poussa – ”Saariston lapset” Korppoon maisemissa 2013

Kuvat: Olli Sulin

22.07.2014 07:53


Anna-Mari Kähärä ja miesäänten samettia

Anna-Mari Kähärä ja Zarkus Poussa olivat kuulleet Korppoo Sea Jazzista pelkkää hyvää muusikkoystäviltään, ja siksi heidän oli helppo vastata myöntävästi, kun KSJ:n taiteellinen johtaja vuosimallia 2013 eli Marzi Nyman, pyysi heitä keikalle saaristolaismaisemiin.

– Täällä on aivan mahtava ohjelma koottuna Marzin toimesta ja upeat maisemat kaupan päälle. Ja mikä parasta, Korpo Sea Jazz on selkeästi rajattu, suomalaiseen jazziin erikoistunut tapahtuma. Tänne tullessaan tietää heti, missä genressä mennään, toteaa Anna-Mari.

 

Anna-Mari Kähärä osaa eläytyä lauluunsa

Anna-Mari Kähärä osaa eläytyä

Anna-Mari Kähärän Orkesterista

Anna-Mari esiintyy paljon säestäen laulajia ja näyttelijöitä ja siksi hän kertoo halunneensa edes yhden bändin, jossa hän saa itse laulaen esittää omia sävellyksiään.

Orkesterilla on oma tarinansa. Vuonna 2002 Anna-Mari sai vastaanottaa Jazzliiton myöntämän Yrjö -palkinnon. Palkintoon liittyi Jazzliiton organisoima kiertue, jolle hän sai valita mieleisensä muusikot. Anna-Mari oli tuolloin tehnyt paljon Pekka Kuusiston kanssa duo-keikkoja. Jarmo Saaren kanssa hän oli puolestaan musisoinut Zetabo-yhtyeessä, joten asiaa kolmistaan pähkäiltyään he päättivät pyytää mukaansa Zarkus Poussan ja Marzin.

– Joku saattaa ihmetellä miksi meillä on kaksi kitaraa bändissämme, eikä ollenkaan  bassoa. No, yhtä hyvin niiden tilalla voisi olla vaikka kaksi nokkahuilua. Instrumenttivalintamme eivät ole olleet mitenkään tietoisia ratkaisuja. Orkesterissamme on enemmänkin kyse ”Get together” –meiningistä, siitä, että ihmiset ovat löytäneet toisensa, kertovat Anna-Mari ja Zarkus.

– Yhtyeemme pojat osaavat loistavan soittamisensa lisäksi laulaa törkeän hyvin. Rakastan mieslaulua! Ja kun instrumentalisti laulaa, se kuulostaa heti hyvältä, sillä rytmiikka on heti hallussa. Yhteislaulumme voi olla joskus aika raffia kamaa, emme juuri hienostele, vaikka osaammekin laulaa kauniisti. Emme harjoittele stemmoja mitenkään erityisesti, vaikka moni luuleekin tietäessään yhtyelaulutaustani, että ruoskalla minä noita poikia treeneissä ohjaan. Mutta ei! Tuon treeneihin yleensä komppilapun biisistä, ehkä jonkin ehdotuksen introsta tai stemmoista. Ei tulisi mieleenikään sovittaa kappaleita valmiiksi, sillä jokaisen yhtyeessämme on saatava laittaa oma panoksensa musiikkiimme. Biisille on annettava mahdollisuudet rönsyillä mihin vain. Keikoilla sävelmät alkavat sitten elää omaa elämäänsä, sillä haluan, että improvisointimahdollisuus on aina läsnä, painottaa Anna-Mari.

Let it Flow!

– Bändimme on saanut pitkään hitsautua kiinni ja tunnemme toisemme todella hyvin. Joskus keikalla saattaa tapahtua jotakin aivan ihanan yllätyksellistä, improvisaatio viekin biisiä aivan toisenlaisiin moodeihin kuin aiemmilla keikoilla. Tunne on aivan mahtava, kun huomaa, että: ”Wow, nyt tää lähtee lentoon!” Silloin voi vain todeta: ” Ihanaa, että olen elossa ja saan kokea tämän!” Juuri näiden flow -kokemusten vuoksi haluaa keikoilla ottaa riskejä senkin uhalla, ettei se aina menekään putkeen, kertoo Anna-Mari.

– Orkesterissamme ei kukaan pomota toisia, sillä kaikki perustuu ystävyyteemme. Kaikille on selvää, että saa olla sellainen kuin on ja että jokaisesta pidetään juuri omana itsenään. Ketään ei psyykata eri asetuksiin, ja juuri sen takia musiikissamme säilyy mahdollisuus erikoiskokemuksiin. Jos joku alkaa viedä keikalla biisiä johonkin suuntaan, hän saa viedä, muut luottavat häneen ja seuraavat. Meillä ei myöskään pidetä keikan jälkeen mitään kriisipalavereita, emmekä taputtele toisiamme selkään. Kaikki ajaa pienten virheiden ohi. Joskus saatamme pohtia keikalla sattuneita hyviä sovituksellisia asioita ja koetamme muistella, miten ne vedettiin, selvittää Zarkus.

– Meillä kaikilla on monta rautaa tulessa emmekä pääse kovin usein yhtyeenä esiintymään. Siksi minulle henkilökohtaisesti on poikien kanssa esiintyminen myös luksusta, aivan riemullista! Siihen lataakin enemmän, kuin jos olisi 360 keikkaa vuodessa. Uskon ja toivon, että myös yleisölle välittyy ilomme laulaa ja soittaa yhdessä, mietiskelee Anna-Mari.

Zarkus Poussa vauhdissa

Zarkus Poussa vauhdissa

Syvällistä ja hauskaa yhtä aikaa

– Keikkojemme jälkeen moni kuuntelija on tullut kertomaan, että musiikkimme on koskettanut heitä. Jotkut ovat kokeneet musiikkimme kokonaisvaltaisesti, jotkut jopa  terapeuttisenakin. Musiikkimme on sekä syvällistä että hauskaa, se itkettää ja naurattaa.

– Taiteen piiriin kuuluu monenlaisia kokemuksia. Joskus jotain taiturillista asiaa voi ihailla, mutta se ei välttämättä liikuta tuntoja, vaikka taiteilija niin haluaisikin. Jotain voi jäädä puuttumaan, Anna-Mari pohtii ja jatkaa:

– Suurimman inspiraationi säveltäjänä saan runoudesta. Valikoin sävellettävät runot intuitiolla ja otan työstettäväksi ne, jotka koskettavat minua, jotka ns. soivat minulle. En säveltäessäni ajattele kohdeyleisöä musiikilleni enkä kenelle niitä esittäisin, ellei kyseessä ole tilaussävellys. Taiteilijana yritän luottaa intuitioon, niihin ensimmäisiin ideoihin, joita voi sitten jalostaa. Joskus joku runo on aivan ihana sellaisenaan ja liikuttaa minua jo pelkällä olemassaolollaan. Silloin se ei tarvitsekaan säveltä täydentyäkseen.

Anna-Mari säveltää useimmiten flyygelinsä ääressä. Tekstin lauseet pyörivät mielessä ja tavallisesti melodia syntyy laulaen ja sointuja samalla tapaillen. Joskus on tapahtunut niinkin, että biisi on mystisesti kerta istumalta säveltänyt itse itsensä. Välillä taas sävellystä täytyy vääntää pitempään.

Zarkuksella on tapana käyttää säveltämisessä apuna kitaraa.

– Työstän biisin sanoja ja säveltä samaan aikaan. Tavallisesti alussa on yksi idea, joka alkaa vetää ja jossain vaiheessa se löytää muodon. Biisi pyörii muokattavana monta kierrosta ja tiivistyy, epäolennaiset kikkailunkikkareet jäävät pois ja samalla voi tulla jotakin lisää, selvittää Zarkus.

– On hauskaa ja mielenkiintoista lähteä säveltämisessä eräällä tavalla nollasta, alkaa kyhätä biisirakennelmaa kuin nuotiota. On kiintoisaa nähdä, miten joku biisi alkaa elää, mihin sanojen ja sovituksen rakentelu vie, miten biisi studiossa soitetaan, saako sen äänitettyä niin, että siitä välittyy jokin tunne. En sävellä pöytälaatikkoon, sillä olen livesoittoihminen ja haluan jakaa biisit kollektiivisesti, kertoo Zarkus.

– Eräällä tavalla biisi pitää sylkäistä pois, sillä sovittamalla siitä voi saada vaikka mitä irti. Joskus vain yksi sana tai sointu saattaa ratkaista koko biisin valmistumisen, täydentää Anna-Mari.

Orkesterin kaikki jäsenet säveltävät musiikkia A:sta Ö:hön niin kaupalliseen kuin elokuva- ja teatterimaailmaankin. Joskus he myös miksaavat ja tuottavat musiikkiaan itse.

 

"Kähärä ,The Leader"

”Kähärä ,The Leader”

Musiikki tallenteiksi

– Tajusin jossain vaiheessa, että säveltäminen on kutsumukseni, se määrittää elämääni ja persoonaani. Olisi vaikeaa hengittää, jos en saisi tehdä musiikkia! Nuorempana minulla oli kiihko säveltää ja tehdä musiikkia koko ajan, esim. teatterimusiikkia eri laulajille ja eri produktioihin, orkestereille ja kuoroille. Nyt jälkeenpäin harmittaa, kun ei silloisista sävellyksistäni tullut tehtyä äänitteitä. Olen säveltänyt todella paljon siihen nähden, mitä tuotantoani on levytetty. Nykyään yritänkin jakaa enemmän aikaani musiikkini tallentamiseen, kertoo Anna-Mari.

– Syyskuussa 2012 ilmestyi yhteistyössä Tapiola Sinfoniettan ja Kirmo Lintisen kanssa How Many Sisters –yhtyeen ”Ikävä omia maita” . Maria Ylipäälle sävelsin L.Onervan runoista  kokonaisuuden, joka ilmestyi helmikuussa 2013. Eeva-Liisa Mannerin runoista koostunut ”Varjomusiikkia” valmistui kesällä.

– Tällä hetkellä työstän Susanna Haaviston uutta levyä, samoin työn alla on oman orkesterimme toinen levy. Toivottavasti saamme vielä joskus levytettyä Marzi Nymanin tulkitseman Mika Waltarin nuoruuden runoista kootun kokonaisuuden ”Aina siellä missä en ole”. ”Yökyöpelit” – lastennäytelmän musiikki ilmestyy cd:nä ensi vuonna ja tammikuussa 2014 saa ensi-iltansa myös ”Onneli ja Anneli” –niminen lastenelokuva, johon sain ilokseni säveltää musiikin.

Jazzvienti helpommaksi

– Suomalainen jazz on niin omaperäistä ja korkeatasoista, että se ansaitsisi nousta isommaksi vientituotteeksi. En tiedä mikä instanssi tätä vientialuetta voisi hoitaa, mutta toivon, ettei tarvitsisi olla valmiiksi rikas ja menestynyt bändi firmalla ja valmiilla vientikoneistolla saadakseen vientitukea. Toivon myös, ettei jazz mene siihen suuntaan, että et pääse keikalle, jos sinulla ei ole esim. esittää uutta levyä. Monen bändin ohjelmisto vaihtuu pikkuhiljaa kuitenkin vuosien varrella, vaikkei uutta levyä aina olisikaan. Ja soolothan ovat keikoilla aina uniikkeja joka tapauksessa! Nykyään on vielä paljon vaikeampaa saada taakseen levy-yhtiötä kuin ennen ja omakustanteen rahoituksen järjestäminen on myös aika työlästä, pohtii Anna-Mari.

– Toivon, etteivät kaupalliset asiat pääsisi ajamaan musiikin ohi. Totta kai levymyyntiin on satsattava, mutta jazz ei saisi muuttua markkinamusiikiksi. On ns. väliinputoaja-bändejä, jotka eivät ehkä ole mediaseksikkäitä tai tarpeeksi friikkejä saadakseen keikkoja. Myös naiskollegoille toivoisin lisää esiintymismahdollisuuksia. Monenlaiselle jazzille löytyy oma kuulijakuntansa ja eri tyylilajien esiintuominen ja tukeminen rikastuttaa sekä yleisöä että musiikin tekijöitä.

 

Saunan lämmityksessä kätensä polttanut Kähärä ei anna periksi, soitto sujuu kipeilläkin käsillä

Saunan lämmityksessä kätensä polttanut Kähärä ei anna periksi

Outoja keikkoja

Anna-Mari ja Zarkus intoutuvat muistelemaan kummallisimpia keikkojaan.

– Suunnilleen 15 vuotta sitten Karjaalla sain ilmapiirin lietsottua sellaiseksi, että festareiden eka bändi riisui itsensä alasti. Bändin esimerkin innoittamana yleisökin riisui vaatteensa. Kohta koko jengi juoksi klubimestan ympäri kolme kertaa ja palasi juoksulenkin jälkeen takaisin sisätiloihin pukeutumaan. Pian keikka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut! nauraa Zarkus.

Hänen mieleensä muistuu myös helteinen päivä Raahen Rantajatseissa.

– Pekka Kuusistolla ja Anna-Marilla oli juuri alkanut kaksistaan 15 minuutin setti.  Marzin ja Jarmon kanssa päätimme käydä väliraikastuksella kesken keikan, joten pulahdimme uimaan lavan takana olevalla rannalla. Ehdimme sopivasti takaisin, ennen kuin meitä alettiin kaivata, kertoo Zarkus.

Anna-Marin mieleen nousee myös pari erikoista keikkatilannetta:

– Olimme Englannissa How Many Sistersin kanssa keikalla Conservative Clubilla. Emme olleet lavalla yksin, sillä lähituntumassa oli pöytä täynnä pakastebroilereita, jotka odottivat arvontaa. Täytyy sanoa, että oli kyllä outo fiilis laulaa jäisten, kylmää hohkaavien broiskujen vierellä!

– Toinen erikoinen sattumus kävi nuorena tyttönä pianobaarissa, kun vedimme Mervi Hiltusen kanssa nelikätisesti ragtimea, ja yhtäkkiä AC/DC tuli siihen meidän eteemme istumaan. Biisi oli ”I can´t give you anything but love”. Chorus-osassa rokkikukot pomppasivat aina yhtä aikaa vuorollaan laulamaan “Beibe!” Kaikkea sitä on tullut tehtyä, muun muassa säestettyä AC/DC:tä, hymyilee Anna-Mari.

Takaisin
Translate »