Hauskaa tarinointia rillumareimusiikin tahdissa

Kuvat: Olli Sulin

28.07.2018 13:04


Salonkiorkesteri Timbuktun herrasmiehet vauhdikkaina kuumassa Laitilan ulkoilmassa.

Perjantain ohjelman ensimmäinen näytös käytiin iltapäivällä Tiihosen Kahvilassa Laitilassa, muutaman korttelin päässä kirkkopuistosta, missä lauantain pääkonsertit pidetään. Konsertin tarjosi Laitilan LC Untamoinen.

Ilma oli tosi suosiollinen ja kahden setin mittainen konsertti pidettiin Kahvilan pihalla, minne oli järjestetty pöytiä tuoleineen. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy ja lähes kaikki pöytäpaikat olivat täynnä hyvissä ajoin ennen konsertin alkua. Taiteellinen johtaja Kari Antila kävi käynnistämässä tilaisuuden ja jakoi samalla yleisölle tietoa Jazzkukon perjantai-illasta ja lauantain ohjelmistosta.

Nelisen vuotta yhdessä soitellut Salonkiorkesteri Timbuktu tuli Laitilaan Karjaalta ja piti huolen musiikkipuolesta. Neljän herrasmiehen porukka teki iloista musiikillista matkaa, missä tyylisuunta tuntui olevan varsin vapaa. Kolme neljästä soittajasta hoitivat lauluosuudet, läskibasson nyplääjä Jussi Koskinen, banjoa soittanut Jukka Peltola ja cajonin päällä istunut ja sitä taputellut Timo Oksanen. Haitaristi Kalevi Reinikainen keskittyi vain oman soittimensa työstöön palkeita pullistellen. Jukka Peltola ”truuttasi” banjonsoiton ohella kazoota, eräänlaista kalvopilliä, mistä syntyy tietynlainen säröinen ääni.  Kazoota puhalletaan huuliharpun lailla suun lähelle asennetun telineen varassa.

Pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla tarinasta toiseen.

Ei kuultu jatsi jatsia, ei ihan tavallista iskelmääkään saatikka nykypoppia. Hauskaa kuitenkin oli kuunnella tällaista rohkeasti seikkailevaa rahvaanomaista ja rytmikästä rillumarei meininkiä tapailevaa musiikillista renkutusta. Pitkän ajan takaa oli kappaleet haettu, menossa mukana pysyäkseen täytyi palata osin niinkin kauas kuin 1930-luvulle. Kuten esimerkiksi Sä kaunehin oot (Bei Mir Bist Du Schön). Tai Sulamith, mikä kuului Dallapé orkesterin ohjelmistoon jo 1930-luvun alussa.

Voisi oikeastaan luonnehtia asiaa niin, että Salonkiorkesteri Timbuktu on ilmiö, minkä musiikilliseen maailmaan pitää rohkeasti heittäytyä olemalla avoimin mielin liikkeellä. Se oli kokemus, mitä voi muistella pitempäänkin jälkikäteen.

Kaikki kuultu ei toki ollut pelkkää iskevää ilottelua, vaan mukaan mahtui kaihoisaa kaukokaipuuta kauas, jonnekin pitkälle. Kappaleiden välillä kuultiin hilpeätä tarinointia, ympäripyöreätä jutustelua, joista ei varmuudella pystynyt ottamaan selvää, leviteltiinkö huvikseen tämän päivän ”valeuutisia” vai turistiinko täysin puuta heinää. Eipä sillä mitään väliä ollut, jokainen saattoi mieltää sen miten halusi. Se ei kuitenkaan ollut mitään rienausta, vaan aivan harmitonta haahoilua. Se sopi oikein hyvin musiikin sisältöön, kappaleiden ympärille nivoutuneena taustatietona.

Salonkiorkesteri Timbuktu kumautteli hauskalla tavalla kuulijan sielun syövereihin ja sai suupielet nousemaan hymyyn niin kuulijoiden kuin soittajienkin kasvoilla.

Ei se nyt tosiaankaan mitään jazzia ollut. Yhteys saattoi syntyä kaikesta huolimatta esitettyjen kappaleiden kautta, sillä ne olivat tuttuja iskelmiä vuosikymmenten takaa, hupahupamusiikkia, retkihumppaa ja soitto kulki rillumarei musiikkia muistuttavalla meiningillä, joista oli väännetty jopa jazz versioita. Tuttuja lauluja laulettiin ja soitettiin, mutta ei ihan sellaisina kuin ehkä olimme ne oppineet tuntemaan aikojen saatossa. Näin matka kaikesta huolimatta eteni Timbuktuun kotinurkilta Euroopan ja kaukomaiden kautta aina Tahitille asti.

Ensin suunnattiin kohti Timbuktua …. tämä on hauskaa, pieni pala mälliä huulessa tämä poika seilaa myötätuulessa….kaksi taalaa taskussa. Sitten sodan aikana kersantti Timo, jaa minä vai? kuului taustalta, lähti perunanhakuretkelle…. siitäkö syntyi röhötys…… Tule Röhörantaaan….. Olen tallanut mä soita….Ja viertoteitä noita…Jotka Raatteen tieltä…Tuonne Uhtualle vie.

Siitä oli helppo palata 40-luvulle Keltaiselle paviljongille tyttöjä tapailemaan….Jos sitten mentäisiin sinne keltapaviljonkiin….missä itse Amorkin istuu kivellä ja onkii……Taas hypättiin parikymmentä vuotta taaksepäin peräti 1920-luvulle ja Kallun Berliiniin, ja taas jaa minä vai huudeltiin nyt haitarin takaa?? ….Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa…Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa…Aaahhh!

Välillä hiukan duolaulua – banjon varressa yhtyeen sananikkari Jukka Peltola.

Jatsiakin pitää olla ohjelmistossa, kun jazzfestivaalilla ollaan, totesi Jukka Peltola ja Jatsityttö kääntyi Jazzkukko -humpaksi. Jatsiteemalla matka jatkui näiden päivien sävelin ….On päivät nää….kuin kangastusta…jos lähdet pois niin jää…vain murhe musta.  Koirasta löytyi aasinsilta Kissalauluun…. Kissa vieköön mutta harvoin nähdään…….silmät moiset jotka sulla on…aivan pelkään kun ne minuun tähtää…kissa vieköön oothan verraton. Ja soiton oheen tuli kazoo-prötpötystä oikein sooloillen.

Kaunis, kaunis hidas ja paljon tunteita sisältänyt oodi kauniille naisille omistettiin kaikille paikalla olleille naisille.  Sua lemmin kuin järjetön mä oisin…..sä kuulehan niin soisin…kuin syömmeni nyt lyö…sua koskaan jos omaksein en saisikaan…ois sielussani ainiaan…kuin sysimusta yö.

Sitten mentiin Aavasaksalle, kun Jussi lauloi monikielisesti saksaksi tanssi kanssain valssin tahdissa. Tanze mit mir in den morgen…Tanze mit mir in das Glück…In deinen Armen zu träumen…Ist so schön bei verliebter Musik.  Niin ja Saksassa jatkui esitys, kun hautaristillämme on hanurit molemmin puolin kehoa, sanoi Peltola.  Siitä matka jatkui tunnetulla kappaleella Joseph Joseph nyt kuitenkin itämaisella fiiliksellä.

Ensimmäisen setin päätteeksi kieliä jälleen sekoitellen tuli rakkauslaulu, emme laula protestilauluja, sanoi puhemies Peltola. Bei mir bist do schön, please let me explain…Bei mir bist do schön means you’re grand …Bei mir bist do schön, again I’ll explain…It means you’re the fairest in the land.

Toisen setin aikana matka jatkui hauskasti eteenpäin samoissa tunnelmissa, mutta nyt tuli mieleen kaukokaipuu ja se vei matkalle aina Tahitiin asti…. saari suuren meren. Itämainen tunnelma jatkui kappaleen Sulamitherämaa meidät vielä erottaa. Kaukomaiden värinää liittyi myös kappaleeseen Kangastusta. Erämaahan eksyin kerran…vihertävän keitaan näin….mut se kulki saman verran…minkä kuljin sinne päin.

Loppupuolella esitystä lähennyttiin jazzia uudella tavalla. Sitä ennen piti soittaa kuitenkin Merimiesvalssi. Allu Kososen sävellys ja Matti Jurvan sanoitus kappaleeseen Muistan Sua Elaine synnytti ilmiön, mitä voidaan pitää suomalaisen jazzin alkulähteenä ainakin levytysmielessä.  Jos minne lie, polkuni vie, oli päivä tai synkkä yö, niin muistan ain’ sinut armas Elaine.

”Varokaa vaan, sillä aiomme jäädä tähän kaupunkiin yöksi rilluttelemaan, joten muistakaa hyvät miehet lukita tyttärenne ja vaimonne sisälle kotiinne”, jatkoi Peltola vitsailujaan. Sen päätteeksi lähdettiin Dizzy Gillespien Tunisin yöhön, mutta se oli muutunut Turengin Yöksi. Timo Oksanen lauloi ja Kalevi Reinikainen väänsi väliin maistuvan haitarisoolon. Tämä oli kuulemma maailman ensi-ilta. Olimme sitäkin sitten todistamassa.

Naula arkkuun iskettiin lopuksi neworleansilaiseen tyyliin railakkaasti Jambalayan tahdissa. Sen aikana rypisteltiin kazoota oikein reilusti ja väliin haitarin palkeet olivat koetuksella.

Jazzkukko 2018
27.7.2018 Tiihosen Kahvila
16.00 Salonkiorkesteri Timbuktu

Takaisin
Translate »