Itämeri jazzin liekeissä kymmenettä kertaa

Kuvat: Matti Komulainen

25.01.2017 14:11


Teemu Viinikainen tutki Thelonious Monkia

Tammikuisena viikonloppuna purjehdittiin järjestyksessä jo kymmenes Flame Jazz Cruise. Tapahtumasta on muodostunut perinne sekä muusikoille että musiikin ystäville. Tuttuja kasvoja riittikin niin täpötäyden Viking Gracen lavoilla kuin yleisön joukossa.

Muusikko-promoottori Jussi Fredriksson oli koonnut juhlaristeilyn ohjelman kotimaisesta talentista. Valinnat liputtivat siten paitsi sata vuotta täyttävää tasavaltaa, myös yhtä pitkäksi määriteltyä jazzin historiaa.

Jukka Perko Tritone Goes Dizzy keskittyi saksofonistin entiseen työnantajaan.

Temaattinen kaari ulottui Dizzy Gillespien ja Thelonious Monkin kaltaisista ikonisista ilmaisumuodon kehittäjistä moderniin bigband-sointiin sekä keskustelusessioista runonlausuntaan. Yökyöpelit saattoivat lisäksi päätyä jameihin, jotka jatkuivat tälläkin risteilyllä aamupuoleen. Kokonaisuudessaan tarjonta edusti monipuolisesti jazzin dna:han koodattuja tyylejä ja lähestymistapoja.

Menomatkalla Turusta Tukholmaan soittajaiset käynnisti Sun Trio. Veljeskaksikko, trumpetisti Kalevi Louhivuori ja rumpali Olavi Louhivuori, sekä basisti Mikael Saastamoinen ovat profiloituneet kokeelliseksi yhtyeeksi. Hypnoottisten pulssien ja viileiden sointien latauksen aisti risteilyn alla julkaistusta neljännestä albumista Reborn (2016).

Kalevi Louhivuori esiintyi lisäksi Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sanan riveissä kokoonpanon toistaiseksi viimeisellä keikalla. Parikymmenjäsenisen orkesterin iskukyky tuli todistettua jo neljä vuotta sitten, kun kopla soitti yhden ensimmäisistä keikoistaan juuri Liekkijazzristeilyllä syyskuussa 2013.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana koukutti yleisön isolla soinnillaan.

Sana jäähyväisistä oli kiirinyt kauas ja Viking Gracen Vogue-yökerhon permanto täyttyi ääriään myöten lauantaina. Ison remmin letkeästi svengaava bigband-tyylittely sekä Tommy Lindgrenin, Palefacen ja Redraman itseironiaa viljelevät tekstit koukuttivat juhlakansan eläytymään ja tanssimaan. Väkimassan ilo peilautui lavalta intensiivisenä läsnäolona ja tappiin saakka vedettynä loppukirinä.

Menojalkaan iski myös illan pääesiintyjää edeltänyt Jargoslavia. Koplan tyylilajikseen ilmoittama Balkan-jazz-funk todentui live-ympäristössä hillittömäksi räimeeksi, jota tehtiin tosissaan mutta ei tosikkomaisesti.

Kotikutoista polkkaa piiskasi vinhaan vauhtiin tiukka komppi, bassossa monen ryhmän luottopulssittaja Jori Huhtala. Liideri Jarkko Niemelä puolestaan vastasi laulun lisäksi trumpetista ja saksofonista joviaaliudella, joka on tuttua aidoista alan orkesterista, kuten Goran Bregović & His Wedding and Funeral Orchestra, Emir Kusturica & The No Smoking Orchestra ja Fanfare Ciocârlia.

Jargoslavia polkkasi Balkanin malliin.

Teemu Viinikainen istui vuorostaan täydellisesti sunnuntain alkuiltapäivän raukeaan tunnelmaan purjehdittaessa Tukholmasta takaisin Turkuun aurinkoisessa talvisäässä. Sooloprojekti 100 Years of Thelonius Monk veti Retro-baarin täyteen risteilyvieraita. Sävellysten ytimiin menevät tulkinnat ammensivat usein bluesista. Perusasioista kehkeytyi voimasoittoa, joka tuntui hypnotisoivan kuuntelijat laidasta laitaan – eturiviin asemoituneet kollegat mukaan lukien.

Viinikainen oli itsekin liekeissä, mikä kuului juontojen sanavalinnoissa. Hauskan lisän settiin toi tekniikka. Kitaristi luuppasi soittoaan niin, että välillä syntyi vaikutelma useammasta kuin yhdestä muusikosta lavalla.

Pyhäpäivän Flame Jazz Talk Show’hun Jussi Fredriksson oli kutsunut Valtteri Pöyhösen, Kalevi Louhivuoren ja Annamaija Saarelan. Keskustelu polveili kunkin kuulumisista kulttuuripolitiikkaan ja suomalaisen jazzin kansainväliseen asemaan.

Valtteri Pöyhönen (vas.), Annamaija Saarela ja Kalevi Louhivuori keskustelivat Flame Jazz Talk Show’ssa Jussi Fredrikssonin (2. vas.) vieraina.

Fredrikssonin mukaan muut Pohjoismaat ovat meitä valtavasti edellä. Yhtenä syynä tilanteeseen on rakenteiden puuttuminen: musiikkivienti on kelpuutettu valtion luovan talouden strategioihin, mutta konkreettiset teot puuttuvat. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa resurssit ovat aivan eri luokkaa, ja kyseisissä maissa jazz myös rinnastuu taiteenlajina vaikkapa klassiseen musiikkiin tuen muodoissa ja määrässä.

Ymmärtämättömyys kukkii muutoinkin. Saarela totesi, että Suomessa usein esimerkiksi päivälehtien kulttuurikeskustelun taso on ala-arvoista ja asiantuntematonta. Toimittajat eivät ole perehtyneet asioihin ja tyypillinen tapa jutuissa on asettaa eri kulttuuritoimijat ja -sektorit vastakkain tappelemaan keskenään olemattomista resursseista. Louhivuori huomautti asiasta lisäksi, että vaikkapa Ruotsissa osataan puhua vaikeistakin teemoista ilman, että ongelmat henkilökohtaistuvat.

Pöyhönen toi vuorostaan esille jazzin kohtelun jonkinlaisena toisarvoisena taiteena. Yhä kysellään, esiintyisikö 20-jäseninen Ricky-Tick Big Band vaikkapa ”vain parin puhaltajan kera”. Mitään vastaavaa ei oletetakaan esimerkiksi klassisella puolella ja yritetä tinkiä sinfoniaorkesterin palkkiota alaspäin ehdottamalla, että ”jos jätettäisiin sellot pois”.

Kiirettä tuntuu riittävän kaikilla osapuolilla. Ammattilaisille kiinnostavin projekti on aina se, joka on kulloinkin aktiivinen. Pöyhönen esimerkiksi tekee uutta musiikkia 22-Pirtepirkon P-K Keräsen kumppanina ja kehittää kokoonpanoa Antti Sarpilan kanssa. Fredriksson taas satsaa muun muassa huhtikuun showcase-tapahtumaan Jazzahead, joka vie Bremeniin ison joukon suomalaissoittajia esittäytymään Saksan ja manner-Euroopan markkinoille.

Kalevi Louhivuori esitteli Viking Gracella vallankumouksellista T-Glove-musiikkikäsinettä.

Louhivuorenkin tähtäin on kansainvälistymisessä. Italialais-amerikkalaiselle Cam Jazz -labelille on syntynyt jo ”noin yhdeksän” albumia 6–7 vuodessa eri kokoonpanoilla. Musiikin konkreettisen tekemisen rinnalla hän on mukana kehittämässä musiikkikäsinettä. T-Glove on tulevaisuuden tuote, jonka potentiaali ulottuu musiikkiopetuksesta instrumentiksi ja todentuntuisesta musiikkivirtuaalipelistä etäohjaimeksi.

Tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen professorin – ja trumpetistin isän – Jukka Louhivuoren luomus on tuotteistamisen alkutaipaleella. Kiinnostusta on kuitenkin

Uutiskatsauksen jälkeen Voguen otti haltuun Jukka Perko Tritone Goes Dizzy. Jazzin merkkihenkilöä juhlistava akustinen kattaus sijoitettiin tanssilattialle aivan yleisön eteen, mikä toi musiikin aidosti lähelle. Perko, Teppo Mäkynen ja Antti Lötjönen tulkitsivat saksofonisti-liiderin oppivuosien mentorin ja orkesterinjohtajan musiikkia tyylitajuisesti. Saundi hiveli ja yleisö seurasi työskentelyä ja päällikön huumoripitoisia johdantoja tarkalla korvalla.

Tommy Lindgren Metropolis

Varsin toisenlaisiin tunnelmiin loksahti päivän ja 10. Liekkijazzristeilyn viimeinen keikka. Tommy Lindgren herkistyi runoilemaan viimeisimmällä levyllään Sininen kaupunki (2016). Metropolis-yhtye annosteli aineistoa sinisävyiseksi sanan ja sävelten virraksi. Laulaja-räpperi vuodatti osan lyriikoista vihkosta kuin beat-vuosien jazzrunobardit konsanaan.

Kaikkineen Flame Jazz Cruisesta on kehitetty luotettava laatubrändi. Eklektinen musiikkipaletti, laivamiljöö intiiminä tapahtumaympäristönä sekä Frank’s-bistron kaltaisten  ruokakeitaiden makuelämykset ovat ohittamaton yhdistelmä tämän hetken kotimaisessa jazztarjonnassa.

 

Flame Jazz Cruise 10, Viking Grace 21.–22.1.2017.

Seuraava Flame Jazz Cruise risteillään Viking Gracella 16.–17. syyskuuta 2017.

 

 

 

Takaisin
Translate »