Jazzlegenda Herbie Hancock kesällä Poriin

Kuvat:

20.12.2016 11:53


Herbie Hancock

Kaikkien aikojen legendaarisimpiin jazzmuusikoihin lukeutuva Herbie Hancock esiintyy kesällä Pori Jazzissa. Pianisti-säveltäjän uusi sähköinen yhtye nähdään Kirjurinluodossa perjantaina 14. heinäkuuta.

Jo uransa kuudennelle vuosikymmenelle ehtinyt Herbie Hancock tunnetaan kulttuurin, teknologian ja musiikkibisneksen edelläkävijänä. Tunnustettu pianisti ja säveltäjä on ollut 1960-luvulta alkaen aktiivisesti mukana jokaisessa uudessa populaarimusiikin aallossa.

Hancock kuului 60-luvulla Miles Davisin kvintettiin, jonka jäsenenä hän mullisti jazzin soundia. Samaan aikaan hän aloitti tuotteliaan soolouransa, ja 70-luvulle tultaessa Hancockin studioalbumit – esimerkiksi myyntimenestys “Headhunters” – yhdistivät jazzin funk- ja rock-elementteihin tavalla, jonka kaikuja ja ideoita kuulee yhä nykypäivän musiikissa. “Rockit” ja “Future Shock” -albumeillaan Hancock sukelsi elektronisen musiikin saloihin, mutta VSOP-yhtyessään hän jatkoi samanaikaisesti akustisen jazzin kartoittamista. Viime helmikuun Grammy-gaalassa Hancock palkittiin ainutlaatuisesta urastaan elämäntyöpalkinnolla.

Herbie Hancock viimeistelee tällä haavaa studiossa uutta albumiaan, jota hän on työstänyt muun muassa Kendrick Lamarin ja Robert Glasperin yhteistyökumppanina tunnetun tuottaja Terrace Martinin kanssa. Kesän kiertueellaan Hancock tuo Eurooppaan uunituoreen sähköisen yhtyeensä, jonka tarkka kokoonpano täsmentyy myöhemmin.

Hancock on esiintynyt Pori Jazzissa useita kertoja aiemmin, mutta hänen edellisestä vierailustaan Kirjurinluotoon tulee kesällä kuluneeksi 15 vuotta.

Festivaalin muihin tähän mennessä julkistettuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Michael KiwanukaWilcoJethro Tull ja The Cinematic Orchestra.

Liput myynnissä tarjoushintaan 31.12. asti   

Ensi kesänä 52. kertaa järjestettävän Pori Jazzin lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa. Kirjurinluodon avoin lippu (toimituskuluineen alk. 66 euroa) on myynnissä 31.12. asti ja oikeuttaa sisäänpääsyyn vapaavalintaiseen Kirjurinluodon konserttiin. Pääkonsertit Kirjurinluodossa järjestetään torstaina 13., perjantaina 14. ja lauantaina 15. heinäkuuta.

Tarjoushintaan on myynnissä myös Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Rannekkeeseen vaihdettavan lipun hinta on vuoden loppuun asti toimituskuluineen alkaen 165 euroa.

Takaisin
Translate »