Macy Gray hämmensi Imatralla

Kuvat:

10.07.2012 17:36

Macy Gray

Imatran kymmenenpäiväinen rytmimusiikin rutistus, Imatra Big Band Festival, eteni heinäkuun viidentenä toiselle torstailleen. Se merkitsee perinteisesti juhlaa bluesin ystäville. Vuoden 2012 festivaalilla pääpanostus oli iltakonsertissa, joka pidettiin tapahtuman pääteltassa iskulauseella ”Blues & Honey”.

Ykköstähtenä nähtiin maailmankuulu soul- ja rhythm ’n blues -laulaja Macy Gray. Hän esiintyi David Murrayn johtaman ison orkesterin kanssa. Suomalaistähdet olivat 10-vuotisjuhlansa kunniaksi alkuperäiskokoonpanoon palannut SF Blues sekä 30-vuotias bändi Honey B & The T-Bones. Pyöreitä juhlivien valinta ohjelmaan oli osuva veto, sillä IBBF pidettiin nyt 30:nnen kerran.

Bluesillan kuningatar...Macy Gray hoiperteli BB-Klubin lavalle David Murrayn ensin sparrattua orkesteriaan pitkällä jamikappaleella. Macy oli varsin ”nauttineen” oloinen, mutta kähisi muutaman biisin totutun tunnelmarikkaasti. Solisti poistui taas takavasemmalle, ja Murrayn orkka jatkoi instrumenttiakrobatiaansa ilman päätähteä.

Hetken kuluttua kuvio toistui. Uusintakierroksen jälkeen Macy Gray tuli vielä lyhyehkön encoren ajaksi yleisöä huudattamaan. Ja siinä se.

Diivan esiintyminen oli melkoisen hämmentävä kokemus. Gray teki välttämättömimmän – ilmaantui lavalle ja lauloi muutaman kappaleen riittävän tunnistettavasti – mutta ei ollut epäselvyyttä, etteikö fokus olisi ollut koko lailla  kadoksissa. Konsertti oli toki Grayn ja Murrayn orkesterin kiertueen ensimmäinen; yhteinen sävel näin vaativaan orkestraatioon ei löydy käden käänteessä.

Macy Gray ei ole koskaan peitellyt päihteiden käyttöään. Imatran-keikkaa seuratessa oli jälleen vaikea välttää ajatusta, että stara oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Pari vuotta sitten Gray tiedotti näyttävästi vähentäneensä huumausaineiden käyttöä, koska seuraukset olivat alkaneet 
vaikuttaa hänen ulkonäköönsä. Tähän projektiin (vaikka sitten vain ulkonäön nimissä, jos terveysasiat eivät ole niin tärkeitä) sopii toivoa hänelle onnea. 
Lahjakkuus tuskin haluaa samalle polulle, jota kulkivat hautaan Billie Holiday, Bessie Smith ja Whitney Houston.

Gray oli sinänsä täydellinen valinta Imatra Big Band Festivalille: vetävä maailmantähti ja taustalla laadukas, 11 puhaltajan iso orkesteri. Ja nainen on näyttäväkin kuin mikä. Macy on yli 180-senttinen. Pituuden lisäksi korkeat kengät, kohti taivaita kurkottava kampaus ja kimaltelevat esiintymisasut lisäävät visuaalista vaikuttavuutta. Mutta musiikillinen anti oli varmuudella pettymys monelle. Suuren osan show’nsa jälkipuolestakin Macy Gray keskittyi yllyttämään sankkaa yleisöä ulvomaan ja huutamaan iskulauseita.

Aika kallis cheerleader.

 

Juttu on lainaus Blues-Finland.com -sivuilta. Lue koko juttu sieltä.

 

Takaisin
Translate »