Panurama käynnistyy Lavaklubilla

Kuvat: Olli Sulin

11.02.2014 18:11


Panu Savolainen

Vibrafonisti Panu Savolainen käynnistää oman klubisarjansa Lavaklubilla Helsingissä HERD-klubien jäätyä tauolle. Panurama-klubi tuo vibrafonisti Panu Savolaisen vieraaksi Suomen musiikkielämän huippunimiä. Klubin kevätkausi alkaa ainutlaatuisella lyömäsoitinduolla, kun vieraaksi saapuu lukuisista yhteyksistä tuttu rumpali Teppo Mäkynen, joka soittamisen lisäksi toimii tällä hetkellä toisena juontajana Radio Helsingin Jazz kiinnostaa -ohjelmassa.

Teppo Mäkynen ja Panu Savolainen ovat esiintyneet duona vain kerran aikaisemmin, Lahdessa vuonna 2012, minkä jälkeen kaksikko halusi ehdottomasti ottaa homman uusiksi. Luvassa on täysin improvisoitu, kahden vahvan musiikillisen persoonan vuoropuhelu intiimillä Lavaklubilla.

Maamme arvostetuimpiin nuoriin jazzmuusikoihin lukeutuva Panu Savolainen (s. 1990) tunnetaan parhaiten mm. arvostetun European Jazz Competition -kilpailun voittaneesta HERD-yhtyeestään. Lahdesta kotoisin oleva, Pori Jazzin vuoden taitelijaksi vuonna 2010 valittu Savolainen on opiskellut Sibelius-Akatemian jazz-osastolla. Muusikon työnsä ohella hän on isännöinyt suosittuja HERD-klubeja Kansallisteatterin Lavaklubilla syksystä 2012 alkaen, minkä lisäksi hän aloittaa Sipoon Kalkkiranta Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana 2014.  Panurama-klubillaan Savolainen esiintyy sekä vibrafonin että marimban kanssa.

Pe 14.2. klo 21 Panurama-klubi vieraanaan Teppo Mäkynen

Kansallisteatterin Lavaklubi (Läntinen teatterikuja 1)

Liput 10/7 € Kansallisteatterin lippumyymälästä. Sarjalippu kaikkiin konsertteihin 30 €.

Panu Savolainen, vibrafoni/marimba

Teppo Mäkynen, rummut

Tulevat Panurama-klubit ja vieraat keväällä 2014

14.3. Teemu Viinikainen & Jori Huhtala (Panu Savolainen Toivo)

11.4. Ninni Poijärvi

09.5. Olli Ahvenlahti ja Timo Kämäräinen

Takaisin
Translate »