Pohjoisen swing-harrastajat.

Kuvat:

16.10.2012 05:47

Tervehdys!
Hienoa, että on perustettu yhdistys. Katsoin aamutv:tä ja hyvä oli haastattelu. Omalta osaltamme olemme pitäneet swingin päätä pystyssä Oulun seudulla ja yritämme soveltaa swingiä tähän päivään. Niinpä musiikistamme on kiinnostuneet kaikenikäiset. Perustamani Henry O. & Swing Gang on toiminut jo usean vuoden ajan ja tehnyt yhden CD:n joka on saanut hyvän vastaanoton seudullamme. Levyn nimikappale ”Täyskuu” on Kauko Röyhkän käännös Moonglow-standardista. Olisi hienoa jos voisimme joskus esiintyä siellä etelän konserteissai. Aikaisemmin olin mm. Hot Club Trion solistina siellä etelässä, mutta muutin Ouluun v.2000 joten minusta ei varmaan ole kuullut paljoa niillä nurkilla viime aikoina. Toivon menestystä Savoy-konsertille ja olisin mielelläni hengessä mukana swingin uudelle tulemiselle. Terveisin Henry

Takaisin
Translate »