Suomen PerinneJazz ry:n esikoinen sai hyvän vastaanoton

Kuvat:

27.01.2021 21:47


Savoy-teatteri 2019

Pyysimme viideltä musiikin ammattilaiselta ja jazzin harrastajalta pika-arviota joulukuussa valmistuneesta kaksois-CD levystä; The Best of Finnish Classic Jazz Live at Savoy Theatre. Kappaleet on valikoitu vuosina 2017, 2018 ja 2019 Savoy-teatterissa Helsingissä äänitetyistä SPJ:n järjestämistä konserteista.

Aarno Cronvall, KUVA: Antti Virkkunen

Aarno Cronvall (s. 1945), radio-televisiotuottaja, Helsinki
Arvokas kokonaisuus ja hieno kunnianosoitus

– Levyn tuottaminen on yhdistykseltä erinomaisen arvostettava saavutus, varsinkin kun se on äänitetty livenä… mukaan on saatu aplodit ja bravo-huudotkin. Ohjelmiston valinta onnistunut kattaus eri aikakausilta niin suomalaisia kuin kansainvälisiä suosikkeja.

Antti Sarpilan ja kumppaneiden sovitukset tangoista, klassikoista ja oopperoista ovat oivaltavia ja tyylikkäitä! Seppo Hovin intiimin herkän tulkinnan perille menon Mistystä kuuli yleisön reaktioista, läpi meni suoraan sydämeen!

– Levyn arvoa lisää myös se, että monet soittajat ovat toimineet kappaleiden sovittajina. Tämän levyn tuttujen kappaleiden tahtiin on kiva napsutella sormia. Se ei onnistu modernimman jazzin kanssa.

– Esiintyjien huippuluokan tekninen taitavuus ja laaja ikähaitari Pentti Lasasesta Jukka Eskolaan osoittavat, ettei perinteinen jazz ole ”katoavaa kansanperinnettä” Suomessa eikä luovuus ole kiinni iästä.

Katriina Kamu

Katriina Kamu (s. 1964), luokanopettaja, musiikin suurkuluttaja, Helsinki
Kestää useammankin kuuntelun

– Upeaa, että tämä levy on tullut markkinoille, varsinkin näinä rajoitusten aikana kun live-esiintymiset ovat kortilla.

– Ensikuuleman jälkeen heräsi heti tarve uusintaan, vaikka kuuntelin sen ensin non-stoppina autossa Savonlinnasta Helsinkiin. Kuuden tunnin matka päättyi ennen kuin mielenkiintoni.

– Ihailen levytyksen taidokkaita muusikkoja sekä monipuolisia sovituksia. Levy sisältää runsaasti yllätyksellisyyttä ja se on tehty kunnianhimoisesti. Mielenkiinto säilyi koko ajan, koska levyä tehdessä ei olla menty yli siitä missä aita on matalin.

– Kappalevalinnoistakin löytyi yllätyksiä, joita ei usein olla totuttu kuulemaan jazzin genressä. Tuoreus säilyi kauttaaltaan.

– Matkalla mukanani olleet 15- ja 28-vuotiaat poikani eivät vielä onnistuneet sisäistämään levyä, mutta heidän musiikkimakunsa onkin vielä kehitysvaiheessa. Me kypsemmässä iässä olevat nautimme varmasti tästä levystä.

Vesa Tompuri on itsekin jazzmiehiä

Vesa Tompuri (s. 1957), kustannusjohtaja, ”musiikin ja kirjallisuuden rakastaja”, Rajamäki
Lajissaan merkkitapaus

– Levyä kuunnellessa käy viimeistään nyt selväksi, ettei suomijazz ole pelkkä kopio rapakontakaisista swingstandardeista, vaan sillä on omat härmäläiset, usein melankoliset mausteensa. Hyvä esimerkki tästä on Atro ”Wade” Mikkolan sovitus Kauko Käyhkön sota-aikaisesta iskelmästä ”Kirje sieltä jostain”.

– Waden lisäksi myös Antti Sarpila, Pekka Toivanen ja Seppo Hovi ovat antaneet sovittajankynänsä laulaa. Sovitukset ovat tehdyt minibigbandille, jossa loistavat sovittajien itsensä lisäksi muun muassa Pentti Lasanen sekä nuoremmista soittimensa taitajista muun muassa kitaristit Petri Krzywacki ja Juha Lanu sekä trumpetistit Jukka Eskola ja Mikko Pettinen.

– Mutta yksittäisiä solistisuorituksiakin tärkeämpää on se yhteinen soittamisen ilo ja energia, joka ainakin allekirjoittaneelle välittyy. Nostalgikoksi tunnustautuvana jazzin ja kaiken hyvän musiikin ystävänä en voi olla viehättymättä, jolla muun muassa Lauantain toivotut taipuvat yhtaikaa sekä svengaaviksi että kauniin lyyrisiksi jazzversioiksi.

– Mitäpä tässä sen enempää kiertelemään: tästä tulee hyvä mieli! Ja sellaisen kokemuksen toistaa mielellään useasti, kuten olen löytänyt itseni tekemästä viime kahden viikon ajan. Kuten tälläkin hetkellä, tammikuisena sunnuntai-iltana pakkasten jo hiukan lauhduttua…p

Veikko Juntunen

Veikko Juntunen (s. 1946), yrittäjä, jazzin harrastaja, Helsinki.
Perinne soi eloisasti

– Orkesteri kuulostaa suuremmalta kokonpanolta kuin todellisuudessa on. Musiikin soidessa voi eläytyä istuvansa salissa kahdeksannella rivillä.

– Sovitusta on uusittu vanhaa kunnioittaen tämän päivän makusuuntauksia mukaillen. Soolot soivat antaumuksella ja ovat nautittavia kuulijoiden kanssa yhdessä. Joukossa tuttuja kappaleita, joiden uudet sovitukset vievät mukanaan.

– Kuulee ja aistii, että projektiin oli panostettu.  Soitanta säteilee 100 vuoden musiikin ilottelua, eikä 100 vuoden pönötystä. Jos jotakin jää hiukan kaipaamaan niin tupakan ja hien tuoksuja.

– Suosittelen levyjä kaikille ja erityisesti ihmisille, joilla on harhainen käsitys jazzista.

Erkki Hurri

Erkki Hurri (s. 1937), emeritusrumpali, Vantaa
Uroteko suomalaiselle jazzille

– Itse paikalla olleena kaikissa kolmessa konsertissa ja levyn pariin kertaan rauhassa kuunneltuani seuraavat kommentit:

– Levy on suomalainen uroteko ja kunnianosoitus jazzmusiikille ja sen kuuntelijoille. Oli hurmaavaa nähdä ja kuulla tutut kaverit lavalla käsittelemässä meille kaikille tuttuja teemoja.

Antin  (Sarpila) ja Pekan (Toivanen) rytmissä lepattavat lahkeet ja kaikkien muusikoiden iloiset ilmeet ja keskittyminen loi sellaiset puitteet jota harvoin voi konserttisalissa kokea. Hienot arrit ja niiden seuraaminen oli viimeisen päälle todellinen taidonnäyte.

– Levyille tallennettu musiikki antoi jokaiselle jotakin ja yllättävän laadukkaasti elävästä konsertista nauhoitettuna ja Robin (de Godzinsky) taitava miksaus tekee niistä jazzhistoriaa.

Levy on myynnissä Digeliuksessa, hinta 24 eur/kpl, tilaukset tästä

 

Takaisin
Translate »