Tampere Jazz Happening pikkupaloina

Kuvat:

10.11.2016 14:07


Raoul Björkenheim (@ Jyrki Kallio)

Ajattelinpa laittaa tällä kertaa jonkinlaisen iltapäivälehtien tyyylisen kokonaiskuvan tämän vuoden Tampere Jazz Happenigistä. Ei siis liian pitkiä lauseita (saati kappaleita), ei kamalalta kuulostavia vieraskielisiä musiikin termejä. Siispä asiaan! Lisää likaisia yksityiskohtia eri esiintyjistä näillä sivuillla muissa yhteyksissä. Osa on jo ja lisää tulee.

Vuoden odotetuin: Charles Lloyd. Käytävä- ja muissa keskusteluissa tehdyn hyvin epävirallisen gallup-kyselyn tulos. Asian voi tiivistää legendarumpali Reiska Laineen sanohin: ”Tulin tänne vain Charles Lloydin vuoksi. En mä noista muista niin välitä.”

Vuoden työmyyrä: Raoul Björkenheim. Heitti kolme erilaista konserttia täyspainoisesti alle 12 tunnin sisällä. Huh mikä suoritus. Ja täyttä tavaraa joka latauksella.

Positiivinen yllättäjä: Eve Risser. Aina joku ’tuntematon’ muusikko tulee ja valloittaa TJH-yleisön. Vaikka Ever Risser kävi Tampereella kuusi vuotta sitten, kukaan ei voinut etukäteen odottaa mitä Risserin johtamalta isolta bändiltä tuleman pitää. Ja hyvää tuli. Kasapäittäin.

Happening: Kolmannen sanansa mukaan Tampere Jazz ei ole ’vain’ festivaali vaan enemmän. Pakkahuoneelle on kenen tahansa, ensikertalaisesta vakiokävijään, miellyttävä mennä kun jo ulko-oven edustalla alkaa ’tapahtua’. Melkein nääs tamperelaisen lyömäsoittajan Ismaila Sanen (Lempäällä on nääs sev verrav lähellä) johdolla tämä tervetuliaisjohdanto on upea. Kun jo ennen sisällemenoa tulee tunne siitä, että jotain hienoa on odotettavissa. Something is Happening!

Esa Pietilä (© Maarit Kytöharju)

Esa Pietilä (© Maarit Kytöharju)

Vuoden Yrjö: Esa Pietilä. Hyvä tunnustus pitkäaikaisesta, tasokkaasta ja monipuolisesta työstä sekä soittajana että säveltäjänä.

Once in a Lifetime: Juhani Aaltonen & Raoul Björkenheim Duo. Vielä satojen ja satojen kuultujen konserttienkin jälkeen voi löytää jotakin uutta, niiiin niin sykähdyttäviä hetkiä että… ja se oli siinä: kaikki soitto oli vain siinä ja sillä hetkellä.

Vuoden pettymys: Yleensä vuosittain tulee yksi / joku yhtye jostakin johon yleisö pettyy. Nyt ei käynyt niin. Ainakaan minun kohdallani. Henkilökohtaisella tasolla suurin pettymys oli se, etten päässyt kuuntelemaan konsertteja kuin yhtenä päivänä. Niin paljon jäi kokematta ja näkemättä: Norjan tenorisankari Marius Neset, Verneri Pohjola Plays Pekka Pohjola, perjantai-illan Telakalla esiintyneet suomalaiset…

Vuoden esiintyjämuutos: ADHD/Krakatau & Senegal Drums. Niin viime hetkillä tapahtui islantilaisen ADHD-yhtyeen peruutus, että vain harva yleisön edustaja oli tästä muutoksesta tietoinen. Tuskinpa kukaan oli vaihdoksesta pahoillaan. Pikemminkin päinvastoin.

Vuoden pianisti: Gerald Clayton. Mistä näitä pianistitähtiä aina löytyykin jostain kuusiaidan takaa. Oli iso ilo kuunnella häntä Charles Lloydin kvartetissa. Jos et usko, niin lue Matti Laipion erinomainen konserttiarvio. Näillä sivuilla.

Tunnelma: Keskittynyt. Kokonaistunnelma millä festivaalilla tahansa ei ole kiinni pelkästään esiintyjistä. Myös yleisö luo tunnelmaa. Tampereen henkeen kuuluu hyvä tunnelma. Sadat ihmiset ovat kuin yhtä perhettä. Täällä ei näy örveltäjiä. Täällä kuunnellaan.

Musiikki: ”Jazz Is the Healing Force of the Universe”. (Albert Ayler, 1936-1970).

 

 

Takaisin
Translate »