Yleinen

Dalindèo solidaarisuuskonsertissa Maailmantango-festivaalilla

05.06.2014 10:24

Dalindèo kuuluu tällä hetkellä Suomen jazzorkestereiden kirkkaimpaan kärkeen. Valtteri Pöyhösen johtama sekstetti tunnetaan rajoja rikkovasta tyylistään ja energisistä live-esiintymisistään. Keväällä 2013 Dalindèo julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa Kallio, joka sai ylistävän vastaanoton musiikkilehdistössä ja voitti Emma-palkinnon Paras jazzalbumi -kategoriassa.

Lue lisää...

Baltic Sea Jazz Orchestra Turussa

26.05.2014 10:55

Turku Baltic Sea Days 2014 –tapahtuman tiimoilta syntynyt Baltic Sea Jazz Orchestra esiintyy Turussa kolmessa konsertissa 1.-3.6. Itämeren alueen muusikoista koostuva kansainvälinen orkesteri soittaa kaksi konserttia Forum Marinumissa, jonka lisäksi ryhmä esiintyy Aurajoessa risteilevällä Jakke Jokilautalla.

Lue lisää...

Laiha ammattipotretti – Jukka Tolonen jää etäiseksi filmillä

23.05.2014 11:25

Lasse Keson elokuva ”Tolonen” kertoo kitaristi Jukka Tolosesta. Millainen on tarina? Vanha Tolonen-diggari on skeptinen ja melko tavalla pettynyt filmin dokumenttiarvoon, mutta myöntää sen inhimillisen ulottuvuuden. Tarina on vuoroin tarunhohtoinen, vuoroin yksi muusikkostoori muiden joukossa – ja vuoroin anekdootti.

Lue lisää...

Soolona ja duona, omaehtoisesti ja yhdessä

09.05.2014 15:28

”Live life in your own lane”. -Ford Mercury slogan.
Vanha automainos heräsi kuin itsestään henkiin, kun jaZZantin toiseksi viimeinen konsertti tänä keväänä Laulumiesten ravintolassa käynnistyi tiistaina. Se oli kahden yksilöllisen ja vahvan solistin ilta: Henrik Sandås (bandoneón) ja Kari Ikonen (piano) musisoivat kumpikin erikseen ja lopuksi yhdessä.

Lue lisää...

Jazz Finlandin ohjelmisto julki

15.04.2014 14:49

Helsingissä soitetaan  18.–21. syyskuuta  Jazz Finland -festivaali. Suomen Jazzliitto isännöi yhteistyössä yhteistyössä Music Finlandin, Sibelius-Akatemian ja Europe Jazz Networkin kanssa  tätä showcasefestivaalia, joka esittelee ison joukon Suomen merkittävimpiä jazzyhtyeitä.  Tapahtuman fokus on kotimaisen musiikkiviennin edistämisessä.

Lue lisää...

Tunturitulvan aikaan jazzia & bluesia

14.04.2014 17:02

Kalottjazz & Blues festivaalin 31. kesä lähestyy ja tapahtumaa suunnitellaan kovalla tohinalla: juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 26. – 29.6 Torniossa ja Haparandassa on jälleen tarjolla laadukas kattaus jazz- ja bluesmusiikkia.

Lue lisää...

UMO:n läpileikkaus Bill Holmanin pitkästä urasta

09.04.2014 13:16

Vielä 2000-luvullakin ahkerasti työskennellyt, nyt jo yhdeksääkymppiä lähestyvä sovittajana parhaiten tunnettu Bill Holman oli UMO:n teemana huhtikuisella Helsingin kulttuurikeskuksia kiertäneitä turneella. joka huipentui maanantai-illan konserttiin Koko Klubissa.
Bill Holman (s.

Lue lisää...

Mopo

28.03.2014 12:32

Beibe
Texicalli TEXCD 128
Muutama vuosi sitten aloittanut Mopo on jo ehtinyt saavuttaa kotiman lisäksi kansainvälistäkin mainetta mm. Englannissa. Yhtyeen saksofonisti Linda Fredriksson on myös huomioitu arvostetulla Kritiikin kannukset-palkinnolla.
Mopo mainio esimerkki persoonallisen ilmaisun kehittäneestä kokoonpanosta.

Lue lisää...

KVR ja Mopo yhteiskiertueella

11.02.2014 18:37

Suomen Jazzliiton kiertueet jatkuvat tuplana, sillä nyt liikkeelle lähtee kaksi bändia; KVR ja Mopo. Vuonna 2005 alkunsa saanut KVR eli Kannaste – Viinikainen – Riippa epätavallisine kokoonpanoineen on mainio kiertuepari vuoden 2009 tulokkaalle, itsessään epätavalliselle Mopo-triolle.

Lue lisää...

Panurama käynnistyy Lavaklubilla

11.02.2014 18:11

Vibrafonisti Panu Savolainen käynnistää oman klubisarjansa Lavaklubilla Helsingissä HERD-klubien jäätyä tauolle. Panurama-klubi tuo vibrafonisti Panu Savolaisen vieraaksi Suomen musiikkielämän huippunimiä.

Lue lisää...

En annorlunda jazz-upplevelse – Filmen Monica Z.

03.02.2014 10:13

Alltså en film om den svenska jazzsångaren Monica Zetterlund. Dessa grunduppgifter om henne har jag lånat/hittat på nätet. Hon föddes 1937 och avled 2005. Som aktivast var hon på 60-talet. Hon var ju även en skådespelare och uppträdde i filmer. Hon besökte Helsingfors många gånger :1959,1964, 1965,1969 och 1975.

Lue lisää...

Kirjazz soi Valkeakosken kesässä

22.01.2014 11:48

Järjestyksessään kuudetta Kirjazzia vietetään lauantaina 5. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella. Pääesiintyjänä tapahtumassa esiintyy kotimaisen jazzin kärkinimiin lukeutuva Dalindéo. Lisäksi Kirjazzissa tullaan näkemään muun muassa paikallinen OJS sekä viime vuosilta tutuksi tullut Jazzhaaste, joka esitetään viime kesän tapaan avoimesti tapahtuman yleisölle.

Lue lisää...

Finland – Norway Improvised

21.01.2014 12:34

Helsinkiin perustettava, uusi improvisoidun ja sävelletyn musiikin rajapintoja luotaava festivaali ”Helsinki Free Fall” toteutetaan 28.2. – 2.3. Kellohallin kulttuuriravintolakompleksissa, Helsingissä. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii kansainvälisesti tunnustettu saksofonisti ja säveltäjä Esa Pietilä.

Lue lisää...

Ylen jazzklubi avautuu 5. tammikuuta

29.12.2013 06:48

Yle Radio 1:n jazzohjelmisto siirtyy vuonna 2014 sunnuntai-iltaan, kello 19.03 alkavaksi paketiksi nimeltä Jazzklubi. Uudet levyt, jazzkentän ajankohtaiset asiat, huippukonsertit ja erilaiset teemaohjelmat löytyvät jatkossa kolmeen eri settiin jaetusta Jazzklubista.
Jazzklubin ensimmäinen tunti tarjoaa mm. uutuuslevyjä, jazzkentän tuoreita kuulumisia sekä vinkkejä tärkeistä keikoista.

Lue lisää...

Joulurauhaa!

21.12.2013 12:22

Jazzrytmien toimituskunta toivottaa kaikille rauhallista ja hyvää joulua sekä nautinnollista jazzvuotta 2014.

Lue lisää...

Jazz-risteily Viking XPRS:llä

06.12.2013 11:57

Suomen PerinneJazz ry tarjoaa rytmiä, svengiä ja tyylikästä viihdettä Punaisilla laivoilla maaliskuussa. Tee irtiotto arjesta menevään jazzmusiikin maailmaan lauantaina 29.3.2014 Viking XPRS:n Miniristeilyllä. Tunnelman kattoon nostavat Barbeque Jazzband ja Erja Uitto sekä Kari Fall, Polaris Celebration Band sekä Leo Holmgren band feat Monica Aspelund.

Lue lisää...

Jazz-taidetta Storyvillessä

02.12.2013 19:00

Taidemaalari ja ammattilyömäsoittaja Jan Vaaka tuo Storyvilleen 11.-22.12.2013 noin 30 jazz-aiheista taulua sisältävän öljyvärityönäyttelyn. Vaaka on työskennellyt satojen kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa sekä soittaen että muotokuvia maalaten. Hänen töitään on myyty etupäässä Yhdysvaltoihin ja Suomeen.
Joulukuun 11.

Lue lisää...

MoonJunelta julkaisuja eri puolilta maailmaa

26.11.2013 13:29

Isojen levy-yhtiöiden keskittäessä tuotantonsa vain hyvin myyväksi arvioimaansa musiikkiin pienemmille toimijoille on jäänyt entistä enemmän tilaa tuottaa valtavirran ulkopuolelle sijoittuvia äänityksiä. Yksi tällainen pienyhtiö on New Yorkissa toimiva Leonardo Pavcovicin vuonna 2001 perustama MoonJune, joka on julkaissut runsaat 50 eri puolilta maailmaa olevien artistien levyä.

Lue lisää...

Henrik Otto Donner & TUMO

21.11.2013 16:36

And it happened…
TUM CD 39
Tästä viime vuoden lokakuusta äänitetystä levystä tulikin kesäkuun lopussa traagisesti veneonnettomuudessa kuolleen Otto Donnerin muistolevy. Sitä voi pitää muistolevynä siksikin, että mukana olevat hänen sävellyksensä kattavat pitkän, aina 60-luvulta tämän vuosisadan puolelle ulottuvan ajanjakson.

Lue lisää...

Aaltonen Extended Quartet tulkitsee Antti Hytin ja Otto Donnerin tuotantoa

12.11.2013 12:45

Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin levyn “To Future Memories – The Music of Antti Hytti” julkistuskonsertti Ravintola Laulumiehissä Helsingissä torstaina 21.11.2013.
Konsertissa kuullaan Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin soittavan levyn kappaleita, jotka koostuvat Antti Hytin (s. 1952) sävellystuotannosta hänen 1970-luvulla alkaneen uransa varrelta.

Lue lisää...

Salossa soi jazz

02.09.2013 10:15

Salo International Jazzfestival järjestetään toista kertaa 4.-5.10.2013.
Pääesiintyjinä ovat  yksi New Yorkin lupaavimmista nuorista jazzkitareista, Gilad Hekselman trioineen sekä timantin kova Jukka Gustavson Organ Fusion Band.
Heidän lisäkseen festivaaleilla kuullaan useita varsinais-suomalaisia kokoonpanoja.  Festivaali laajenee myös Salon katukuvaan kahvilakonserttien muodossa.

Lue lisää...

Tampereen Telakan uutuutena AMC -klubi

19.08.2013 12:59

Telakalla Tampereella alkaa syksyllä uusi jazziin ja improvisoituun musiikkiin keskittyvä AMC-klubi, joka esittelee sekä kotimaisia että kansainvälisiä artisteja ja yhtyeitä tuoden näin merkittävän lisän Tampereen jazztarjontaan.  Klubin avajaisiltaa vietetään keskiviikkona 28. elokuuta.

Lue lisää...

UMO keikkailee heinäkuussa

04.07.2013 08:09

Trumpetisti Verneri Pohjola tunnelmoi heinäkuussa UMOn solistina 14.7. Brosella Jazz Festivalilla Belgiassa sekä 22.7. Jazz-Espa-tapahtumassa Helsingissä.
Konserteissa kuullaan musiikkia mm. Gil Evansilta, Jarmo Savolaiselta, Mikko Hassiselta ja Verneri Pohjolalta itseltään.

Lue lisää...

Levynjulkistuskeikka päättyi kömpelösti

26.04.2013 13:23

Joonatan Rautio oli odotetusti Jussi Lehtosen yhtyeen kantava voima April Jazzin levynjulkistuskeikalla Louhisalissa. Raution tunnelmallista, ja miehekkäällä tavalla herkkää saksofonia kuulee aina mieluusti.
Suomen jazzrumpaleiden groove-voimaa vahvasti edustava Jussi Lehtonen toi April Jazzin konserttiinsa kvartetin, jossa uusi tuttavuus oli kitaristi Jesse Van Ruller.

Lue lisää...

Maria Schneider & Norbotten BB Musiikkitalossa

12.03.2013 17:42

Maria Schneider

Amerikkalainen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Maria Schneider esiintyy ruotsalaisen Norrbotten Big Bandin kanssa Helsingin Musiikkitalon Black Boxissa lauantaina 16.3. klo 20.00.

Lue lisää...

Translate »