Suomalaisen jazzin tärkeänä toimijana pitkään ollut ja erityisesti sen kansainvälistymiseen keskeisesti vaikuttanut toimittaja ja pianisti Matti ”Pappa” Konttinen kuoli vaikeaan sairauteen Meilahden sairaalassa 30. heinäkuuta. Kuollessaan hän oli 75-vuotias.
Matti Konttinen syntyi Helsingissä 8. tammikuuta 1938. Hän opiskeli pianonsoittoa mm. Sergei Prokofjevin oppilaan Sergei Kulakon johdolla. Hän innostui jazzista käydessään jazzkouluna tunnettua Norssia, missä hän soitteli mm. Martti Innasen ja Tuomas Kotovirran kanssa. Ammattimaisempaa soittokokemusta kertyi pian suomalaisilla tanssilavoilla mm. Ossi Mäkelän, Rolf Kronqvistin, Wille Katzin ja Erkki Valasteen yhtyeissä, joiden laulusolisteina olivat mm. Carola, Helena Siltala, Laila Kinnunen ja Vieno Kekkonen.
Ylioppilaaksi tultuaan Konttinen opiskeli yo-merkonomiksi sekä tiedotusoppia Helsingissä ja Tampereella. Hän tuli Yleisradioon kesätoimittajaksi 1965. Kesän jälkeen Yleisradion silloinen osastopäällikkö Erkki Melakoski pyysi hänen jäämään radion palvelukseen ensimmäiseksi päätoimiseksi jazztoimittajaksi. Sille tielle hän jäi eläköitymiseensä asti vuonna 2002.
Konttisen aloittaessa Ylessä suomalaisessa jazzissa oli tehnyt läpimurtonsa nuori muusikkopolvi, jonka kansainvälistymisessä Konttisella oli keskeinen rooli. Hän näet ryhtyi säännöllisesti lähettämään suomalaismuusikkoja Euroopan Yleisradioliiton (EBU) erilaisiin jazzhankkeisiin. Yksi niistä oli Montreuxissa pidetty vuotuinen jazzyhtyeiden kilpailu, jossa suomalaiset kokoonpanot menestyivät erinomaisesti 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Konttinen oli itsekin mukana ensimmäisessä Montreuxiin matkanneessa kokoonpanossa, jossa soittivat myös Esa Pethman, Ilkka Karumo, Pekka Sarmanto ja Esko Rosnell.
Kaikkiaan Konttisen Yle-kauden aikana EBU-projekteihin osallistui kymmeniä suomalaisia muusikkoja ja yhtyeitä. Monille EBU-hankkeisiin osallistuminen tasoitti lähtöä kansainväliselle uralle.
Konttisen ansiosta jazz sai vahvemman osuuden Ylen ohjelmatarjonnassa. Tärkeää oli myös se, että Yle ryhtyi aktiivisesti tallentamaan suomalaisia kokoonpanoja. Ilman sitä monet suomalaisen jazzin tähtihetkistä olisivat jääneet pelkiksi kuulopuheiksi.
Kotimaisen tarjonnan lisäksi Konttinen toi erityisesti 1960-luvun jälkipuoliskolla Ylen konserttivierailijoiksi lukuisia merkittäviä ulkomaisia jazzartisteja, mm. Charles Lloydin, Bill Evansin ja Martial Solalin.
Päivätyö ei estänyt Konttista jatkamasta muusikkouraansa. Hänen itsensä erityisesti arvostama esiintyminen oli hänen trionsa mukanaolo Porin ensimmäisten jazzfestivaalien pääkonsertissa 1966. Noihin aikoihin hänellä oli myös kvintetti Seppo Terämaan ja Ilkka Karumon kanssa. Tuo varsin radikaalia musiikkia soittanut kovatasoinen yhtye ei koskaan levyttänyt, mutta teki muutaman onnistuneen nauhoituksen Ylelle.
Porin jazzissa Pappa oli pitkään Kirjurinluodon konserttien lupsakkana kuuluttajana, joka sutkauksillaan piristi usein pitkiksi venyneistä esiintyjävaihdoista ärtynyttä yleisöä.
Pelkkää jazzia Papan muusikkotoiminta ei sisältänyt. Hänelle itselleen jäi hyvin mieliin koulutoveri Martti ”Huuhaa” Innasen ja Gunnar-pässin kanssa 1969 tehty legendaarinen kiertue, jolla mukana kulkenut pässi sai päähuomion.
Myöhemmin Konttinen soitti monenlaisissa kokoonpanoiss. Yksi pitkään jatkunut keikka oli Storyvillen ohjelmistossa säännöllisesti ollut ”Matti Konttinen Jam”.
Ansiolistalta löytyy monenlaista muutakin; esimerkiksi Kauko Launosen kanssa pitkään jatkunut yhteistyö Kaamosjazzissa, jonka esiintyjät Pappa pitkään valitsi.
Jazzin järjestötyössä hän toimi Suomen Jazzliiton toiminnanjohtajana 1969-1974 ja myöhemmin puheenjohtajana. Ansaitusti hänet nimitettiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Hän oli lisäksi aktiivisesti mukana International Jazz Federationissa, jonka perustajiin hän kuului.
Pappa Konttinen tunnettiin myös metsästäjänä ja intohimoisena kalamiehenä, jolle vuotuinen matka pohjoisille vesille oli monikymmenvuotinen perinne.
Pappa oli myös hyvän ruoan ystävä, joka yhdisti kulinaariset mieltymyksensä ranskalaisen kulttuurin harrastukseen monilla Ranskaan suuntautuville matkoillaan.
Hän oli myös joviaali seuramies, joka huvitti ehtymättömällä juttuvarastollaan laajaa ystäväpiiriään ja viime päivinään myös Meilahden Kolmiosairaalan henkilökuntaa.