Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jokasyksyinen ja nykyisin jo odotettu DIG. -festivaali Helsingissä on tänä vuonna nimeltään DIG. Voice. Festivaali käynnistyi keskiviikkona. Tapahtuma esittelee monia mielenkiintoisimpia jazzlaulun osaajia Suomen ja maailman huipulta. Yleisössä on sekä ammattilaisia että vannoutuneita jazzin harrastajia ja tietysti myös musiikkialan opiskelijoita eri asteilta. Festivaalin artistivieraat myös opettavat Sibelius-Akatemian jazzopiskelijoita. DIG. Voice -konsertit pidetään Musiikkitalon Black Box -salissa perjantai-iltaan asti. Avausillassa kuultiin suomalais-ruotsalaista musiikkiyhteistyötä.
Konserttisarjan avannut Peter Asplund (49) edusti luontevasti ja pää pystyssä vanhaa perinnejazzia ja svengimusiikkia. Hänellä on myös vahva traditioiden tuntemus, mikä tuli esiin niin musiikista kuin puheestakin. Hän kertoi aloittaneensa uransa trumpetilla, mutta otti myöhemmin laulun mukaan – samaa kehityskaarta hän veikkasi muillekin trumpetisteille.
Legendaarinen jazzlaulaja Mel Torme on ollut laulumallina Lundgrenille, kuten monille muillekin jazzlaulajille. Oikeastaan myös monien varhaisten rock & roll -solistien on ollut pakko saada Torme-vaikutteita, koska hän levytti myös rhythm and bluesia.
Erityisenä tribuuttina Tormelle oli nyt The Song is you, mutta oikeastaan Lundgrenin koko taulutyyli ja varmasti suurelta osin laulutekniikkakin on paljosta velkaa Tormelle. Ultranopeaa scat -sooloilua kuultiin mm. juuri tällä tribuutilla.
Kitaristi Gustav Lundgreninja laulajatrumpetisti Asplundin yhdistäessä taitonsa urkuri Mikko Helevän ja rumpali Jussi Lehtosen kanssa syntyi kerrassaan innostava sessio.
Gustav Lundgren piti akustisessa kitarassaan varsin perinteisen, kirkkaan jazzkitarasoundin. Licksien juoksutus oli nopeaa ja tarkkaa. Bändin yhteistyötä on kiittäminen.
Perinnejazz innosti
Avauskappale On a clear dayei suoranaisesti liittynyt päivään, koska satoi, ei liioin Pennies from heaven, mutta svengiä oli sitten sitäkin enemmän. Aivan erinomaista kitarakomppia ja -fillejä, nautin vallattomasti Lundgrenin soitosta.
Variaatioita oli yhteen settiin häkellyttävän paljon. Nancy with a laughing faceon oikeastaan lastenlaulu. Day by day, romantiikkaa maestron Italian tuomisina, oli viihdyttävää ja melodista balladia, pehmeä flyygelitorvi soolo kruununa. Take a letter to Miss Jonestaas oli hillitöntä Mel Tormea.
Asplund, hillitty ruotsalainen gentlemanni, oli myös hauska seuramies. Hän mm. hauskuutti yleisöä pienin kertomuksin. Kuten jazzmuusikoiden kapinallisesta sielusta – eli on halu aina muuttaa kaikki musiikki, mihin sormensa tarttuvat. Hauskoja tarinoita löytyi tästäkin.
Eräällä keikkapaikalla oli kiinnitetty pianistia ja kysytty eräältä joutilaalta, osaako hän Body and Soul -kappaleen. Myönteisen vastauksen jälkeen alettiin soittaa, mutta kaverin soitto oli perin kummallista, timing-käsitys hämärä ja hänestä haluttiin jo eroon. Epäiltiin jopa, tunteeko hän edes koko kappaletta.
– Luultavasti, hän kirjoitti sen, eräs muusikoista sanoi.
Tai Nancy with a laughing face-laulun piti alun perin olla Beckylle, kaunis balladi säveltäjän (Jimmy van Hausen) tyttärelle, mutta Frank Sinatra luuli sen tarkoittavan hänentytärtään. Ja Sinatra oli mies, jolle ei sanottu ”ei.”
If I don’t see her each day, I miss her
Gee, what a thrill each time I kiss her
Believe me, I’ve got a case
On Nancy with the laughin’ face
Frank Sinatrahan on ohittamaton lauletun perinnejazzin yhteydessä Two sweethearts and the summerwindja All the wayedustivat nyt tätä perinnäistapaa parhaimmillaan.
Encorena kuultu When I look in your eyesyltyi hurjaan tempoon, jonka Helevän tarttuva sooloilu huipensi, lopulta kuultiin myös Lehtosen odotettu, energinen rumpusoolo.
Miksauksen ansiosta laulu kuului hyvin, ja solistilla oli tarkka kielen ääntämys. DIG. Voice siis käynnistyi vauhdikkaasti ja traditioon fokusoiva startti näytti olevan myös yleisön mieleen.
DIG.Voice 2018, Musiikkitalo, Black Box -salissa 3. lokakuuta 2018; Helsinki
Gustav Lundgren – trumpetti & laulu, Peter Asplund – kitara, Mikko Helevä – urut, Jussi Lehtonen– rummut