Kolmen suomalaisen kärkiperkusssionistin Kallio Slaaki juhli kymmenvuotista taivaltaan suomalaisen rytmimusiikin maailmassa tiistaina jaZZannin järjestämässä konsertissa WHS Teatteri Unionilla, Helsingissä. Mika Kallion, Mikko Hassisen ja Anssi Nykäsen muodostama rytmitrio tulitti täydeltä laidalta ja hengästyttävään tahtiin. Runsas tunnin setti sisälsi Kallion omia, nuotinnettuja sävellyksiä, jotka esitettiin potpurina.
Varsinaisten melodiasoittimien puuttuessa Kallio Slaaki on pikantti irtiotto jazzin valtavirrasta ja miksei koko rytmimusiikin toimialallakin. Superkolmikko on antanut väkevää näyttöä Suomen musiikkikenttään poikkeuksellisen konseptinsa kautta. Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Polymania For Percussion(Fiasko Records) syyskuussa 2013, ja osallistui Suomen Jazzliiton kiertueelle vuotta myöhemmin.
Vuonna 2008 ensimmäisen keikkansa tällä kokoonpanolla heittänyt bändi on vuosien saatossa sulautunut erinomaisesti yhteen, mikä on aistittavissa varmaotteisena soittona ja hyväntuulisena irrotteluna. Ajoittain yhteinen tuotos kuvautuu suorastaan leikittelevänä yhdessä soittamisena muotona.
Perinteinen rumpusetti, jota jazzrumpalitkin ovat jo 1900-luvun alkupuoliskolta asti suosineet, muodostaa tällä lyömäsoitinbändillä lähtökohdan. Siis virveli, tom-tom ja lattiatomi, bassorumpu ja lautaset. Tätä täydentävät Kallio Slaakin toinen toistaan erikoisemmat ”räkit” (engl. drumrack; siis kehikot, joihin on ripustettu symbaaleja, pronssisia kongeja, lautasia ja pikkutomeja ja muita ihmeellisyyksiä).
Perurumpujen osalta Kumu Drums näyttää olevan tämänkin trion suosiossa, ja sen pehmeät ja täyteläiset rumpusoundit todella sopivatkin outputiin hienosti. Soitinrakentaja Pekka Helasen vaalima käsityöperinne on muusikoiden parissa hyvin arvostettua, ja kuulijana voi vain sanoa, että täydestä syystä.
Maaginen matka
Trio on simultaaninen yhdistelmä virtuositeettia ja rumpujen soiton peruskurssia. Eri kulttuureja yhdistelevät kappaleet ovat tosin jännittäviä seikkailumatkoja rytmien arvoitukselliseen maailmaan, mutta tämä ei tarkoita yhtäjaksoista lyöntien ilotulitusta. Soolovuorot kiertävät ja tällöin kaksi säestää yhtä solistia. Myös ketjulaulun kaltaista rytmimelodian kiertävää toisintokäytäntöä sovellettiin.
Yhtyeen omaleimainen tuotos on Mika Kallion käsialaa, jossa nuotinnettu materiaali kohtaa luonnollisella ja mutkattomalla tavalla hetkestä nousevan improvisaation. Indonesiasta ilmeisesti alkunsa saaneet kongit olivat aikanaan yhteiskunnallisen aseman symboleita ja toimivat yhteen aikaan jopa valuuttana. Eräänlainen anekdootti ilmeisesti oli Anssi Nykäsen aksenttipelti, joka oli kuin junan alle jäänyt ja soikin likipitäen niin.
Siis kuta suurempi kongi oli, sen arvokkaampi ja sen korkea-arvoisempi sen omistaja. Tältä pohjalta Kallio Slaaki voisi käyttää huoneen kokoisia kongeja, eikä siitä erityisesti Mika Kallion oman setin osalta paljon jäätykään.
Dynamiikkaa tihkuvat kappaleet muodostavat vahvan ja värikkään kokonaisuuden, joka on ehdottomasti eniten edukseen live-kokemuksena. Session yhdistäminen vaikkapa tanssiesitykseen toisi varmasti uskomatonta lisäarvoa, mutta oikein hyvä näinkin.
Mikko Hassinen soitti soolonsa myös käsin tamburiinin kaltaista soitinta käsirumpua. Nopeatempoista, edestakaisin menevää lyöntiä käyttäen peukalon ja muiden sormien välillä käyttäen hän loi maagisen, taianomaisen tunnelman. Illassa kuultiin myös perinteistä kapulalyöntiä, mutta sen rooli ei nyt ollut dominoiva. Transsin kaltaista tajunnantilaa voi rytmisesti luoda monin keinoin.
Anssi Nykänen aloitti vispilöin ja käytti jämäkkään tyyliinsä lyömäaseena myös kaikkia mahdollisia muita soittimia. Luultavasti ei kuitenkaan Das Kapital -yhtyeen tapaan rumpuja ei nyt soitettu muilla rummuilla, mutten olisi aivan varma tästäkään.
Mika Kallio taikoi huopanuijilla nopeita lyöntisarjoja, joissa huippukohta voi yllättäen jäädäkin aivan ohueksi kopsahdukseksi tai se jää kokonaan lyömättä. Siis vähän kuin zen -filosofian lyömätön lyönti ja mitä niitä nyt on.
Huikean matkan jälkeen lopuksi ympyrä kiertyi umpeen. Kiihkeästi purkautunutta rytmivuota hiljennettiin ja palattiin yksinkertaisiin lyöntikuvioihin, kuten kongin kiertoliikkeen tuottama huilumainen sointi.
Rajanveto maailmanmusiikin suuntaan käy vaikeaksi yhtyeen tuotoksesta, ja lieneekö tuo tarpeenkaan. Mm. encorena kuulut Funa Cobrailmensi variaatioita kuubalaisen teeman pohjalta.
***
Jazzyhteyksissä harvemmin kuultu WHS Teatteri Union on varsinaisesti riippumaton suomalainen elokuvateatteri. Sen on perustanut jonglööri Ville Walo, ja sitä ylläpitää vuodesta 2014 WHS Teatteriryhmä. Teatterin ohjelmapolitiikka poikkeaa yleisestä linjasta siten, että se esittää klassikkoja, uusia elokuva ja outouksia. Näyttämö soveltuu mainiosti myös jazzkonserttiin, varsinkin juuri kuullun kaltaisen, eksentrisen ja monin tavoin poikkeuksellisen session estradiksi.
jaZZanti – Kallio Slaaki, 10-vuotiskonsertti, WHS Teatteri Union, Helsinki tiistaina 13.11.2018
Mika Kallio: rummut, perkussiot; Mikko Hassinen: rummut, perkussiot; Anssi Nykänen: rummut, perkussiot
Interceptor I – III; Funa Cobra; Circle; Sun Percussion; Trees