Kolmannen Validi Karkia Smorgasbord Starter -päivän esitys pidettiin ”omassa klubiluolassa” kirjaston alakerrassa sunnuntaina 28.8. Myöhäisiltapäivän konsertin esiintyjänä oli pitkän linjan kontrabasisti Sampo Lassilan johtama vuonna 2010 perustettu Narinkka. Omanlaisensa suomiklezmer-tyyli on ehtinyt saavuttaa kansainvälistä huomiota maailman etnomusiikkipiireissä.
Musiikillisesti Lassila on keskittynyt erityisesti modernin jazzin, uuden etnomusiikin, improvisoidun musiikin ja kamarimusiikin saroille. Narinkan musiikillisessa annissa oli selkeästi lisänä vivahteita folkjazzista, vaikutteita Balkanin kansanmusiikista ja aineksia perinteisestä juutalaisesta kansanmusiikista. Itse hän katsoo luovansa musiikillista siltaa jazzin, kamarimusiikin ja kansanmusiikin välille.
Lassila on ehtinyt uransa aikana julkaista noin 80 albumia, joista Sampo Lassila Narinkka -yhtyeen Suomiklezmer-albumi on hänen profiililevynsä musiikintekijänä. Sillä levyllä hän esiintyy sekä säveltäjänä, sovittajana, tuottajana että muusikkona soittaen useita soittimia. Yhtyeen uusin levy In Strange Lands – Vierailla Mailla ilmestyi keväällä ja konserttia voitaneen pitää samalla levynjulkaisukeikkana, koska ohjelmakokonaisuus myötäili tämän levyn kappaleita. Levy on jo ehtinyt herättää huomiota maailmalla ja on noussut maailmanmusiikin listoille.
Sampo esitteli lavalla olleet muusikot hieman huumorilla höystettynä. Lehdessä luki, että mies tuolla viulun varressa on Lahden kaupunginorkesterin alttoviulisti, mutta se ei pidä paikkaansa, vaan hän on Lahden kaupunginorkesterin kakkosviulun äänenjohtaja. Hän on muutenkin mukava mies, hieno ja monipuolinen muusikko Aleksi Santavuori. Tässä vieressä mies tummissa asusteissa on Harri Kuusijärvi nykyisin Helsingistä, mutta hän on kotoisin tuolta pohjoisesta Lankojärveltä ja siksi tapaan kutsua häntä yleensä Lapin harmonikkashamaaniksi. ”Itse olen Sampo Lassila ja kotoisin Turusta, mutta asunut pitkään Helsingissä ja työskentelen myös Lahdessa”.
Konsertti rakentui tämän uuden levyn sisällöstä ja lisäksi saimme kuulla pari kappaletta kolmisen vuotta sitten ilmestyneeltä Suomiklezmer -levyltä.
Lassila sanoi, että suomiklezmer-musiikille on tyypillistä, että kappaleet pitävät sisällään aina jonkun tarinan. Lassila kertoikin ennen jokaista kappaletta sen sisältöön liittyvän tarinan. Tarinat olivat melko surumielisiä, niistä huokui ristiriitaiset tunteet, kaihomielisyys, koti-ikävä, toivo, pelko ja läheisten rakkaiden menetys, mutta oli niissä iloakin. Toiset olivat myös aika pitkiä, joten referoin niistä pelkistettyjä versioita kappaleittain.
– Ensimmäisenä soitamme kappaleen Narinkka, mikä vie meidät Helsingin torille, missä eri kulttuurit kohtasivat toisensa. Siellä ei suuri raha viihtynyt, vaan elämän värit ja ilo.
In Strange Lands / Vierailla Mailla kuvasi siirtolaisten pitkää matkaa kohti uutta kotia. Matka oli tuolloin pelottava, on toivoa ja pelkoa, odotusta ja ikävää entiseen. Varmuutta tulevaisuudesta ei ole, varmaa on vain, että ollaan matkalla. Kappaleen aika soi tausta nauha, mikä alkoi ulkoilmamaisella kohinalla ja sitten koko kappaleen ajan kuului jatkuva askelten tömähdys, se tuli kuulemma Nokian saappaista, Vuosaaressa äänitettynä.
– Seuraava kappale vie meidät kohti Argentiinaa. Viime vuosisadan alkuvuosina Suomesta lähti suuri joukko siirtolaisia kohti Argentiinaa perustamaan Colonia Finlandesaa. Tiedossa piti olla hyvää viljelysmaata, mikä oli hankittu etukäteen. Perille tultaessa maa osoittautui kuitenkin köyhän karuksi ja käytännössä viljelyskelvottomaksi. Osa tulleista palasi takaisin, mutta osa myös jäi.
– Matti ja Matilda jäivät asumaan eläen hyvin köyhää elämää suuren osan ajasta kuluessa maan muokkaukseen. He tekivät yhden ainoan matkan kotikonnuiltaan vuonna 1928 Buenos Airesiin. Halvassa matkakodissa he tapasivat Rafael -nimisen eloisan paikallisen, joka näytti heille kaupunkia ja opetti argentiinalaisen tangon taitoja. Hän sai heidät houkuteltua tanssihalliin. Tanssin alettua Matti ja Matilda katosivat jonnekin. He menivät yksinäiselle kujalle, missä ei heitä nähtäisi, tanssien toisiinsa keskittyen ja itkivät. Silloin he pystyivät pääsemään eroon siitä pettymyksestä, mitä Colonia Finlandesa, pettymysten paratiisi, oli heille aiheuttanut.
– Seuraava kappale on hieman toisenlainen. Se on omistettu hienolle suomalaiselle innovaatiolle eli pappamopolle viritettynä sille tunnelmalle, mikä syntyy papan kiitäessä läpi kesäisen suomalaisen peltomaiseman kohti tanssilavan tunnelmaa.
Tunturi 72 oli reipas luritus, missä vaihteleva tempo vei soittoa nytkähdellen hauskasti eteenpäin äänten lurittelun oheen.
– Metsä on meille suomalaisille rakas ja tärkeä. Tämä seuraava kappale on suomiklezmerin rakkaudenosoitus aarniometsälle, synkälle, mutta hyvin kauniille ikimetsälle, sen kauneudelle ja hurjuudelle. Se kantaa nimeä Mehta Shavota.
Kappale alkoi hyvin painostavan tuhdisti Sammon raastaessa kontrabassoaan jousella ja Harrin venyttäessä palkeita turvottavan hitaasti, mutta jydyllä kumealla kaiulla, mitä hän vaimensi soittoaan hiljalleen hitaan kaihomieliseksi. Siitä palattiin takaisin rytmisempään osioon ja kyyti pappatunturilla alkoi rullata eteenpäin huolettoman vastustamattomasti.
– Suomalainen luonto on pääosassa seuraavassa kappaleessa, mutta myös eräs itä-saksalainen rakentaja Hans, joka oli syntynyt entisessä Itä-Saksassa (DDR:ssä). Hänellä oli haave päästä Suomeen ja rakentaa sinne hirsitalo ja löytää suomalainen nainen. Kun muuri murtui, hän päätti heti lähteä Suomeen. Hän oli hyvä rakentaja ja haluttu työntekijä, mutta rakkausasiat eivät menneet yhtä hyvin. Työmaalla hän tiedusteli toiselta kirvesmieheltä mitä hänen pitäisi tehdä, jotta löytäisi suomalaisen naisen. Hän sai vastauksen ”Mene Kolille, istu siellä koko päivä, katse ja kuuntele koko päivä, siitä se lutviutuu”. Hans oli toiminnan mies ja suuntasi seuraavana viikonloppuna Lieksaan ja Kolille. Kolin huipulle päästyään hän istuutui mättäälle. Hänellä oli hyvät eväät mukana ja nautiskellessaan niistä hän mietti, että onhan tämä kaunista. Tunnit kuluivat ja ilta alkoi pimetä. Hän totesi, että jotain oli sydämessä liikahtanut, eikä hän pystynyt enää liikahtamaan paikaltaan, vaan jäi siihen istumaan koko yöksi. Aamulla hän laskeutui Kolin kylälle ja osti bussiaseman viehättävältä lipunmyyjältä matkan takaisin Vantaalle. Bussissa hän ajatteli, ettei ole enää Hans, vaan Hannes. Siinä kävi niin, että seuraavana kesänä vietettiin häitä Kolin erämaakirkossa ja naimisiin menivät Hans ja Kolin lipunmyyjä.
Rakkausballadi Koli ja sen laelle kiipeämisen aloitti Sampo bassollaan hiljalleen ja hienovaraisesti edeten.
Sampo totesi, että seuraavan kappale sisältää oikeastaan pitkä tarinan, jota hän ei katsonut tarpeelliseksi alkaa kertoa kokonaisuudessaan. Kaikkien kappaleiden tarinat löytyvät uuden levyn kansilehdykästä. Ne ovat siellä kirjattuna kokonaisuudessaan.
– Lyhyesti tähän kappaleeseen liittyy sarjakuvamaisesti kosovolainen nuori mies Miomir Fonk ja Balkanin poliittisesti ahdistunut tilanne. Siihen liittyy myös Pohjanmaa ja suomalainen entinen rallikuski Jorma Siiranen. Miten nämä kaikki liittyvät yhteen on sitten pitempi, mutta hauska tarina.
Fonk lähti rytmikkäästi hypähdellen käyntiin. Rytmikeppi heilahteli villisti kansanperinteisen tanssin tahdissa tehden nopeita vaihtoa suunnasta toiseen, ylhäältä alas ja taas nousten ylös.
– Nuori Helena lähti valmistujaislahjana matkalle Sisiliaan. Kuinkas ollakaan hän tutustui komeaan herrasmieheen Sergioon ja rakastui. Loman päätyttyä hän ei lähtenytkään mihinkään, vaan jäi asumaan Palermoon ja meni naimisiin. Arki tuli eteen ja pian kävi ilmi, että Sergio ei ollut sitä mitä hän sanoi, vaan osoittautui paikallisen mafiajärjestön Cosa Nostran taloudellinen neuvonantaja, Contabile. Eräänä iltana ovelta kuului koputus. Oven takana oli kaksi synkeätä miestä, jotka ilmoittivat, että Sergio oli kuollut ammuskelussa. Mafiaperheiden kunniatapoihin kuului pitää huolta perheistä, niin he lupasivat myös Helenalle, mikäli hän jää asumaan Palermoon. Helena sulki oven lamaantuneena ja istui lempituolilleen ja jää yksinäisyyteen. Epilogina näemme kuvan, missä Helen istuu edelleen tuolissaan harmaantuneena vanhana rouvana. Ikkuna on auki ja Palermon leppeä tuuli kääntelee Kotiliesi-lehden sivuja hänen käsissään.
Tästä tarinasta syntyi kappale Contabile.
– On viimeisen kappaleen aika, se on Palkano, pieni kylä aivan itärajan tuntumassa, missä viikolla ei tapahdu juuri mitään. Joka lauantai tilanne muuttuu täysin. Silloin kylän väki suuntaa seurojentalolle, missä pidetään hillittömät soitto ja tanssijuhlat. Erikoinen palkana-musiikki syntyi 1900-luvun alussa. Kylässä oli töissä kolme puuseppää, joiden kotimaata ei tarkkaan tiedetä. He olivat myös hurjia harrastelijasoittajia ja aloittivat tämän perinteen jokaviikkoisesta soittotapahtumasta. Tämä perinne jatkuu yhä edelleen. Palkana-musiikissa yhdistyy kulmikkaampi suomalainen perinnemusiikki Balkanin elävämpiin rytmeihin.
Yleisön pyynnöstä tarinankerronta jatkui kuitenkin vielä yhden kappaleen verran.
– Soitamme vielä yhden kappaleen vanhemmasta tuotannosta. Tämän takana on kaunis, vaikkakin surullinen tarina, mikä vie meidät vuoden 1942 Puolaan. Pienessä kylässä perheen äiti istuu kotitalonsa portailla ja kirjottaa kirjettä miehelleen, joka on töissä Suomessa, kun juutalaisille ei siihen aikaan ollut enää paikkaa työelämässä. Kirjeeseen hän kirjoittaa vain hyviä ja kauniita asioita tietäen kuitenkin, ettei tule enää koskaan tapaamaan miestään. Neljä päivää myöhemmin koko kylän asukkaat katoavat jäljettömiin. Mies Suomessa saa kirjeen ja myöhemmin tiedon mitä hänen perheelleen on tapahtunut. Hän murtuu, mutta jää asumaan Suomeen eläen lopulta aika hyvän elämän. Kun hän kuoli vuonna 1942, jäämistöstä löytyi kulunut nahkalaukku, minkä sisällä oli vain tämä kirje. Kirje oli täysin loppuun luettu. Kappaleen nimi oli Kirje.
Esityksessä oli tunnusomainen ja selväpiirteisen melodiarikas äänten kirjo, mikä korosti suomalaista luonnetta ja musiikillista tarinaa. Narinkan soiton juuret lepäsivät suomalaisuuden perinteessä, luonnossa, ikihonkien huminassa, kauniissa järvimaisemissa ja meren tyrskyjen kohinassa niiden iskiessä kivikkoiseen rantaan. Näistä aineksista syntyi Narinkan musiikillinen odotusten ja toiveiden ilme. Hieno matka ja hieno konsertti, missä Nokian kunnon kumisaappaatkin olivat osaltaan mukana.
Sampo Lassila on kirjoittanut Facebook -sivuilleen konsertin jälkeen seuraavasti. “Hieno ja lämminhenkinen tunnelma eilen Validi Karkia – klubilla Porissa! Yleisölle ja Karkialle kiitos! Muuten olisin sitä mieltä, että Validi Karkia -klubin sielun Jyrki Laihon pitäisi vähintään saada Porin kaupungin tai Satakunnan suurin kulttuuripalkinto, siinä määrin on persoonallista, näkemyksellistä ja kulttuuria luovaa toimintaa tuo Validi Karkia.”
Kaupunginkirjasto, sunnuntai 28.8
28.8. 17.00 Sampo Lassila Narinkka (Sampo Lassila: kontrabasso ja sävellykset, Harri Kuusijärvi: haitari, Aleksi Santavuori: viulu)