Savoy-teatteri oli viimeistä tuolia myöten täynnä ja yleisössä tällä kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Tämä on varmaankin jokaisen konserttijärjestäjän märkä uni. Nyt houkuttimena oli luvassa vahvaannuttava naisenergiakokemus ja yleisö siksi koostuikin suureksi Värttinän faneista. Toivottavasti osa heistä innostui big bändin sointimaailmasta ja tulee jatkossakin UMO:n konsertteihin.
Mikko Hassinen myhäili tyytyväisenä kertoessaan miten onnekas on, kun saa soittaa sekä Värttinässä kuin UMO:ssakin. – Joskus puolitoista vuotta sitten syntyi ajatus tehdä sovitukset, joissa yhdistetään molempien ryhmien vahvuudet. Otin ohjelmistoon maailmankuulun kansanmusiikkiyhtyeen tunnetuimpia kappaleita, kuten Oi dai ja Äijä. Niiden lisäksi tein sovituksi myös yhtyeen tuoreemmista kappaleista.
Konsertti koostui yhdestä täysin instrumentaalista ja yhdestä a cappella – esityksestä, lopuissa elettiin sitten laulun, soiton ja sooloilun remua. UMO:n solistivoimaa löytyy omista riveistä, joka sektiosta. Mikko Pettinen oli jälleen hurjassa vedossa, nyt teemana oli uuskansanmusiikkiteema Kiri 7/8-poljennossa, jota säesti basson, kitaran, rumpujen ja viulun pienkokoonpano, toisen soolon soitti Lassi Logren viululla.
Värttinän muusikoiden yhteistyö on niin varmalla ja innoittuneella tasolla, että suosio maailmalla on täysin ymmärrettävää. Tytöistä jokainen juonsi luonteikkaasti esitysten välillä tuoden esille kappaleiden taustoja. Mari Kaasisen, Susan Ahon ja Karoliina Kantelisen lisäksi kuuluu kolme muusikkoa ja omat ääni- ja valomiehet, jotka nytkin vastasivat illan tekniikasta.
Mikko oli sovituksissa löytänyt aivan uuden tason kansanmusiikin suhteellisen vaatimattomaan soitinkirjoon. Toki hurjaan svengiin silläkin päästään, mutta tällä kertaa more is more. Kyseessä oli mielestäni karjalais-vepsäläis-balkanilainen lähestymistapa vahvalla latinalaisamerikkalaisella twistillä sävytettynä kaiuilla suomalaismetsistä. Solisteina esiin nousi vuorollaan Tero Saarti trumpalla ja flygarilla pariin otteeseen, kuin myös Pepa Päivinen barskallaan. Ville Vannemaa altolla ja Mikko Mäkinen sopraanolla tekivät kaunista jälkeä ja hienoa soundia. Lopussa esiin töräytteli Heikki Tuhkanen tällä kertaa konsertin ylimääräisessä ska-kompin tukemana ja tietysti myös sovittaja-kapellimestari sai soolotilaa varsin erikoisella rumpusetillään.
Tämä kattaus on valmis isoille festareille, jos vaan vielä tulevan kesän konserttikalentereissa on tilaa. Biisit ja kokoonpano toimivat yleisön ikärakenteesta riippumatta.