Bluesin ja Idolsin liitto

Kuvat:

17.10.2013 15:34


Ina Forsman

Helge Tallqvist kutsui bändinsä solistiksi Idols-kisassa menestyneen Ina Forsmanin. Helge on ottanut missiokseen bluesin viemisen nuoremmille sukupolville.

Idols-finaali vuonna 2012. Suomalaisen bluesin huuliharpistisuuruuden Helge Tallqvistin kännykkään tulee tekstiviesti. Se on toiselta maamme kärkimuusikolta, Tomi Leinolta. ”Kato kuinka 17-vuotias vetää Etta Jamesia”, tekstarissa seisoo.

Etta James -klassikko on ”All I Could Do Is Cry”. Laulaja on Ina Forsman.

”Hämmästyneitä oltiin. Otin Facebookin kautta Inaan yhteyttä ja kysyin kiinnostuksesta lähteä kokeilemaan bluesia ja roots-musaa. Siitä lähti uusin bändiprojektini”, Tallqvist kertoo Blues-Finland.comille.

Positiivinen lumipalloefekti lähti liikkeelle. Menneenä kesänä Forsmanin tähdittämä orkesteri esiintyi festareilla, ja levyntekokin alkoi. Nyt albumi on jo loppusuoralla, menossa on miksausvaihe. Levyn lisäksi filmiyhtiö Also Starring tekee musavideon. ”Tarina videossa on aika huikea, isosta produktiosta on kyse. Aika harvinaista tässä genressä.”

Seuraavan kerran Ina Forsmania ja Helge Tallqvist Bandia voi kuulla livenä Helsingin Storyvillen blues-viikonlopussa, joka pidetään 25. ja 26. lokakuuta. Orkesterin kokoonpano on Forsman (laulu), Tallqvist (huuliharppu), Jonne Kulluvaara (kitara) ja Harri Ala-Kojola (rummut). Vakiobasisti Iiro Kauttoa tuuraa Lasse Sirkko.

Ina Forsman (Kuva: Veronica Grönvall)

Ina Forsman (Kuva: Veronica Grönvall)

”Ihan oikea laulusolisti”

Massoille suunnattu Idols-kisa ja suurelle yleisölle epäseksikäs taiteenlaji nimeltä blues synnyttävät ennakkoluuloja rikkovan asetelman.

”Kaikki on vastoin vallitsevia ennakkokäsityksiä. Miten ihmeessä Ina on ajautunut tälle tielle, kun kaikki muut ovat valinneet täysin eri suunnan? Pystyykö 18-vuotias laulamaan bluesia? Toisaalta olivathan kaikki suuret blues- ja soul-artistit alle 20-vuotiaita, kun löivät itsensä läpi ja melkein ilman elämänkokemusta”, Tallqvist pohtii.

Helge valaisee, että Inalla – joka ei entuudestaan bluesia juuri tuntenut – on ollut lähes sataprosenttinen päätösvalta biisivalinnoissa. Nuori nainen on saanut koekuunteluun biisin jos toisenkin.

”On seurannut joko syvä hiljaisuus tai sitten hän on heti kommentoinut, että ’Järkyttävän hyvä biisi, pakko saada ohjelmistoon’. Valinnan jälkeen biisit sovitettiin bändin soundimaailmaan. Hyvinkin erilaiset biisit saivat yhtenäisen ilmeen.”

Englanniksi laulaminen osoittautuu monen suomalaisen bändin kompastuskiveksi. Ina Forsmanilta englanti taittuu kuin vettä vaan. Tallqvist pitää sitä keskeisenä vahvuutena.

”Englannin hallitseminen on paljon tärkeämpi asia kuin esimerkiksi bändin taso. Makeeta, että on ihan oikea laulusolisti! Vaikka olen jäävi sanomaan, ei kyllä heti kuule, että kyseessä on suomiblues. Nuorten ’enkku’ on niin eri tasolla kuin oman sukupolveni. Senkin takia tarvitaan enemmän nuoria tämän musan pariin.”

Helge Tallqvist (Kuva: Pertti Nurmi)

Helge Tallqvist (Kuva: Pertti Nurmi)

Raikkaasti klassikkojen hengessä

Ina Forsman & Helge Tallqvist Bandin ohjelmistoon on päätynyt esimerkiksi Magic Samin, Etta Jamesin, Ruth Brownin, Slim Harpon, Johnny Otisin ja Christina Aguileran kappaleita.

”Ihan perinteisimmässä bluesissa ei olla, mutta soundimaailma kyllä pohjaa 50-lukuun. Uskotaan ainakin, että sovitukset ja Inan tulkinta ovat raikkaita. Raikkaus on bändille ehdottoman tärkeä määrite, vaikka omia biisejä ei olekaan.”

”Ina itse on hommassa mukana koko sielullaan ’löydettyään’ ihan uutta musaa. Hän suorastaan ihmettelee, kuinka tällaista voi olla olemassa.”

Televisiosta tutun Inan ansiosta keikkapaikoille on löytänyt paljon nuorta väkeä. Nuoretkin ovat nauttineet blues-musiikista ja täyttäneet tanssilattiat.

”Se on seikka, joka ilahduttaa. Iän myötä suuremmat kokonaisuudet merkitsevät enemmän, jos omaa egoa on saanut riittävästi tyydytettyä. Nuorempi sukupolvi ei vaan kohtaa tätä musaa missään. Bluesin vieminen myös nuoremmalle sukupolvelle näyttäisi olevan nykyinen missioni”, Helge Tallqvist päättää.

Alkuperäinen juttu on julkaistu Blues-Finland.comissa

Takaisin
Translate »