UMO Helsinki Jazz Orchestran taiteellisena johtajana ensi vuoden alussa aloittava Ed Partyka johtaa orkesteria ensimmäisen kerran jo elokuussa, jolloin UMO:n solistivieraana esiintyy amerikkalainen soul- ja gospel-laulajatar Lizz Wright Huvilateltan konsertissa osana Helsingin juhlaviikkoja.
Chicagossa syntynyt Ed Partyka (51) on toiminut Euroopassa jo 1990-luvun alusta lähtien. Nykyään hän asuu Grazissa, Itävallassa, missä hän on sikäläisen yliopiston jazzinstituutin johtaja ja samalla myös säveltämisen ja sovittamisen professori.
Bassopasuunaa ja tuubaa soittava Partyka on työskennellyt paitsi muusikkona myös lukuisten eurooppalaisten isojen orkesterien arvostettuna kapellimestarina ja sovittajana. Hänellä on myös ollut oma big band sekä erilaisia pienempiä kokoonpanoja. Omissa nimissään tehtyjä levytyksiä on kertynyt toistakymmentä.
Amerikkalaisuudestaan huolimatta Partyka sanoo uskovansa vahvasti eurooppalaiseen big band-musiikkiin.
”Kun tarkastelemme viime vuosikymmeninä isojen orkesterien musiikissa tapahtunutta kehitystä, niin Eurooppa on ollut selvästi etulinjassa. Minusta nykyinen eurooppalainen big band-maisema on uskotomattoman rikas ja monipuolinen. Toivon myös, että tämä hyvä kehitys tulee myös jatkumaan, vaikka nyt on ollut huolestuttavia merkkejä orkesterien rahoituksen vähenemisessä.”
Hänen mielestään on tärkeää, että ammattimaisille isoille orkestereille pysytytään turvaamaan täysiaikaisen toiminnan mahdollistava rahoitus, mikä mahdollistaa orkesterien kehittymisen ja tason ylläpitämisen.
”Kannattaa muistaa, että jazzin historian maineikkaat big bandit soittivat yhdessä 52 viikkoa vuodessa. Tuolloin ne myös pystyivät kehittämään oman soundinsa.”
Huolestuttava esimerkki rahoituksen vähentämisestä on ollut Tanskan radion ison orkesterin rahoituksen puolittaminen.
”Nyt orkesteri soittaa yhdessä kuusi kuukautta. Toisen kuuden kuukauden ajan muusikot saavat etsiä töitä mistä saavat. Tuo on huono ratkaisu, sillä jo nyt havaittu, että orkesterin muusikoita on lähtenyt esimerkiksi Saksaan, missä he ovat saaneet päätoimisen työpaikan.”
”Ei tällä tavoin kohdella sinfoniaorkestereita. Vaikka jazzin asema on selvästi kohentunut, edelleenkin on näkemyksiä, että vain sinfoniamusiikki on taidetta, mutta jazz enemmänkin viihdettä. Toki tällainen ajattelu on väistymässä, mutta sen pitäisi myös näkyä myös rahoituksen turvaamisena, sillä isot jazzorkesterit vertaantuvat sinfoniaorkestereihin.”
Tulevassa taiteellisen johtajan roolissaan Partyka sanoo pyrkivänsä lisäämään myös UMO:n toiminnan kansainvälistymistä taloudellisten realiteettien puitteissa.
”Ei sen välttämättä tarvitse olla kalliiksi tulevia ulkomaisia kiertueita, vaan esimerkiksi muusikkovaihtoa muiden big bandien kanssa. Samoin voisi ajatella sävellysten vaihtoa. Tiedän, että Suomessa kirjoitetaan hienoa big band-musiikkia, mutta sitä ei juuri kuule muualla. Vastaavasti voisimme ottaa UMO:n ohjelmistoon vaikkapa Puolassa, Tanskassa ja Itävallassa kirjoitettua musiikkia.”
Tällaiseen kansainväliseen toimintaan Partykalla on hyvät edellytykset eurooppalaisen big band-kentän erinomaisen tuntemuksensa ansiosta. Se oli myös tärkeä syy hänen valinnalleen UMO:n johtoon.