Iiro Rantala – Lennonia jazzmielellä

Kuvat: ACT / Gregor Hohenberg

18.10.2015 13:18


Iiro Rantala

Pianisti Iiro Rantala tahtoo kunnioittaa John Lennonia (1940–80) viimeisimmällä instrumentaalilevyllään My Working Class Hero. Levyn ilmestyminen ajoitettiin Lennonin 75-vuotissyntymäpäivän aikoihin. Kansainvälisesti arvostetuimpiin jazzmuusikkoihimme lukeutuva pianisti julkaisi -levynsä saksalaiselle ACT Music merkille, joka julkaisi myös Rantalan edellisen soolopianolevyn Lost Heroes. Alun perin kiertueideasta albumikonseptiksi kasvanut My Working Class Hero on kokonaisuus, jossa Rantala pyrkii löytämään uusia puolia paljon soitetusta sävelaineistosta. Keskustelimme jazzmuusikolle varsin poikkeuksellisesta sooloprojektista, seuraavassa otteita.

Pianisti kertoo albumin kansiteksteissä, että Lennonin sävellysten lisäksi häntä puhuttelee kappaleiden rauhanomainen sanoma, jota tarvitaan erityisesti nykyaikana. Iiro Rantalan lähestymismetodi levyllä on sensitiivistä ja kokeilevaa; melodioita kehitellen hän tuo paljon kuultuihin sävelmiin uutta jännitettä.

Kappaleiden sävellajivaihdokset ovat yllättäviä ja tuo mm. muunnesoinnuin aivan uudenlaista tuntumaa pidettyyn sävelmateriaaliin. Taustalla väikkyvät pianistin laaja musiikkitietous, klassisesta ragtimeen, popista jazziin. Chick Corea, Oscar Peterson, Keith Jarrett ja monia muita jazzpianisteja heijastuu sävelkuvassa.

Tulkittu musiikki jakaantuu usealle eri aikajanalle, jotka osittain risteävät; The Beatles (uran kukoistusvaihe 60-luvulla ja myrskyisät loppuajat 1970), Plastic Ono Band jo 1969 alkaen jne.

Vastaiskuun

En osaa enkä halua laulaa…

Teemana vastaisku

Iiro Rantala on pianisti ja säveltäjä, mutta levyn kappaleet ovat nimenomaan lauluja, joten uteliaisuutta herättää, miksi ne soitetaan juuri instrumentaaliversioina.

– Instrumentaaleja siksi, koska en osaa enkä halua laulaa. Laulajat hallitsevat rytmimusiikin kenttää, melkein kaikki huomio kiinnittyy heidän ympärilleen. Tämä on pienen ihmisen vastaisku! Instrumentilla voi myös käsitellä asioita ja tunnetiloja. Ei tarvita ketään määkimään siihen eteen, että “I love you so much…”

Tribuuttialbumien julkaisemiset ovat kansainvälisestikin suosittuja. Lennon-teemaan päädyttiin artistin mukaan tällä kertaa varsin spontaanisti.

– Aluksi oli tarkoitus tehdä vain muutama synttärikeikka Lennonin 75-vuotispäivän ympärillä. Siitä se lähti paisumaan kun pullataikina; levy, monta rundia ja niin poispäin.

Minkä kontribuution se mielestäsi tuo Lennonin maailmaan ja hänen faneilleen – tai jazzyleisölle?

– En tosiaankaan tiedä. Jos tietäisin, tämä olisi ollut helpompi tehdä, taiteilija pohtii. -Kun pakersin arrien parissa, olin monta kertaa sitä mieltä, ettei näitä kukaan jaksa kuunnella soolopianona. Ehkä olin väärässä – tai sitten jengi vain feikkaa, että ne diggaa…

Tribuuttilevyn päättää All You Need Is Love, ja sitä edeltää Happy Xmas, jonka toinen nimi on War Is Over. Tämä järjestys oli Iiron mukaan ohjaamattomasti syntynyt, kuten myös session runsas improvisointi.

– Sattumaa on koko elämä tää….. – Improa taas ei tarvinnut erikseen päättää. Ainahan minä improan, Iiro luonnehtii.

Lennon mietityttää

Lennon mietityttää…

Lennon henkilönä

John Lennon murhattiin New Yorkissa 1980, jolloin Iiro Rantala oli kymmenvuotias. Maailmaa järkyttäneen tapahtuman hän kertoo kokeneensa vahvasti.

– Muistan uutisen hyvin. Muistan myös, että uutinen pysyi otsikoissa, ja ajattelin, että onpa vaarallinen paikka, tuo New York. En aavistanut, että asun siellä itse 10 vuoden päästä, Iiro muistelee.

Tapahtuman merkitys kasvoi kasvamistaan. USA:n nykytapahtumia hän seuraa huolestuneena.

– Surullisena voi panna merkille, että aseita ja väkivaltaviihdettä rakastavat amerikkalaiset eivät ole muuttaneet aselakejaan vieläkään, vaikka presidentti käy säännöllisesti TV-kameroiden edessä aina uuden koulunampumisen tiimoilta.

Lennon oli kapinallinen, poliittisesti aktiivinen, tiedosti asioita ja toi niitä lauluteksteihinsä. Huomattava osa tästä kritiikistä kohdistuu brittiläiseen luokkayhteiskuntaan (mm. nimisävelmä), mutta Iiro fokusoi enemmän sodanvastaisuuteen.

– Itse näen Lennonin aktivismin suuntautuvan enemmän rauhan ja rakkauden viestin välittämiseen. Working Class Hero on tietenkin luokkayhteiskuntakriittinen. Skandinaavisen demokratian lapsen on vaikea ymmärtää brittiläisten luokkaeroja ja miksi ihmisen luokkatausta on mukamas niin tärkeää. Mutta heille se on.

Iiro vertaa brittiläistä teatterifarssia ranskalaiseen; edellisessä osa huumorista käsittelee luokkaeroja, jälkimmäisessä taas enempi rakkaussotkuja ja kolmiodraamaa. Yhteiskunnan habitus ja tietenkin oma asema niissä rakenteissa eivät tietenkään voi olla vaikuttamatta lauluntekijän lähestymistapaan.

Working Class Hero -laulutekstissä sanotaan mm. näin:

“Keep you doped with religion and sex and TV
And you think you’re so clever and classless and free
But you’re still fucking peasants as far as I can see.”

Iiron näkemyksen mukaan tilanne vastaa näiltä osin melko hyvin tilannetta meillä nyt. Lennon osallistui näkyvästi mm. rauhanliikkeeseen. Plastic Ono Bandin ensimmäinen single oli Give Peace a Chance, jonka Lennon oli säveltänyt hänen ja Yokon häämatkalla. Miten pyrit edistämään Lennonille tärkeää rauhanaatetta?

– Edistän mm. soittamalla näitä lauluja soolopianona. Ne, jotka tuntevat nämä biisit, osaavat sanat ulkoa. Jotka eivät tunne, löytävät helposti sanat ja messagen vaikka Youtubesta, Iiro sanoo.

The Beatles is The Beatles...

Otin mukaan biisit, joista pidän…

The Beatles

The Beatles (1960–1970) oli brittipopin vastaveto amerikkalaiselle rockille. Kaupallisesti kaikkien aikojen menestyksekkäimmän yhtyeen tuotantoa on varioitu monin tavoin. Suuri osa soololevyn musiikista on Lennonin tekstittämiä, mutta Paul McCartneyn säveltämiä. Eikö siis olisi perusteltua nostaa myös McCartneyn kontribuutiota?

– Beatlesilta valitsin biisit, jotka ovat Lennonin kynästä, tunnetusti. Tälle levylle valikoidut biisit ovat nimenomaan Lennonin sävellyksiä. Kaikki tosin merkittiin Lennon & McCartney, se oli heidän tapansa, Iiro selkiyttää.

Beatlesin merkittävimpänä levytyksenä on pidetty Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumia (1967). Miksi sitä ei ole otettu mukaan tribuutille?

– En ajattele sillä tavalla, että joku on erityisen tärkeä levy ja siksi otan siltä jonkun kappaleen. Valitsin tähänkin sessioon biisit sen mukaan, mistä pidin.

Siggi Loch (Photo: ACT / Rade)

Siggi Loch (Photo: ACT / Rade)

Hyvää yhteistyötä

Tuottaja Siggi Lochin kanssa yhteistyö alkoi Lost Heroes -albumilla. Uuden levyn voi tavallaan nähdä konseptuaalisesti jatkona musiikin sankarihahmoille glooriaa tehneen albumin jatkona. Tuotantoyhteistyötä hän kuvailee kreatiiviseksi ja innostavaksi.

–  Siggi on hyvin voimakastahtoinen ihminen. En saa levyttää ACT:llä kaikkea, mikä minua huvittaa. Päätökset tekee Siggi, ei artistit, Iiro luonnehtii.

Aloite Lennon-levytyksen tekoon kuitenkin tuli Iirolta.

– Lennon -ideaa ei tarvinnut pitkään Siggille myydä. Hän oli jo sitä ennen julistanut, että hän haluaa soolopianolevyn minulta seuraavaksi.

– Siggi haluaa tehdä musiikillisesti kiinnostavia levyjä, mutta tietysti hän haluaa myös, että ne myyvät kanssa. Jos artistin levyt eivät myy, Siggi ehdottaa jotain sellaista, mikä möisi, tai artisti saa lähteä. Kysymys ei siis ole pelkästään artistin omasta visiosta.

Siggi Lochin on ollut artistin laajan verkoston tärkein yhteistyökumppanini viime vuosina. Iiro pitää suurena kunniana tuntea tämä nykymusiikin tuottajalegenda.

Messevää iiroilua

Messevää iiroilua

Lennon panee omiaan

John Lennon oli myös kirjailija; hänen kirjansa Hispanialainen jakovainaa (A Spaniard in the works), tai runoilija Pentti Saarikosken suomennokset Lennon-teksteihin eivät ole Iirolle tuttuja, fokus on säveltuotannossa.

John Lennonin omat sävellykset ovat usein varsin yksinkertaisia, jopa pop-musiikiksi; esimerkiksi Give Peace a Chance oli työlaulun pohjalle tehty ja Ballad of John & Yoko (ei tällä levyllä) on standardi rock & roll-kappale. Happy Xmas -melodia lienee ainakin osittain lainattu vanhasta kansanlaulusta Stewball.

Iiro myöntää, että jazzmuusikolle oli sovituksellisia jossain määrin haastetta koristella tai täydentää sävelmiä.

Muutin harmonioita ja tempoa, mutta teemat soitan aikalailla yksi yhteen. Oli siinä oma hommansa; helpompaa olisi ollut vääntää 12 uutta soolopianobiisiä ja laittaa niihin ”Säv. Iiro Rantala”. Sitten olisi voinut sanoa haastattelussa, että nämä uudet 12 biisiä ovat tuotantoni kulmakiviä…

Plastic Ono Bandin Live Peace in Toronto 1969 -albumilla on myös jam sessio, jolla on paljon nimekkäitä muusikoita. Olisiko vastaava jammailu mahdollista meidän jazzoloissamme?

– Jammauskulttuuri on vähän huonossa hapessa meillä nykyisin. Enpä usko tuohon, vaikka idea sinänsä ei ole huono, Iiro miettii.

 

 

Takaisin
Translate »