Ilkka Rantamäki – Universaalia kitaramusiikkia menneestä maailmasta

Kuvat: Olli Sulin

21.10.2015 15:02


Kitaristi ja säveltäjä Ilkka Rantamäki julkaisi äskettäin albumin Letters From Dark Country, jota olemme jo arvioineetkin. Artistin omista sävellyksistä koostuva levy on ollut näkyvästi esillä mediassa ja kritiikki hyvin myönteistä. Kyseessä ei ole pelkkä kitaralevy; kovan tason kokoonpanoissa soittavat mm. saksofonisti Will Vinson, urkuri Gary Versace, rumpali Ari Hoenig, ja myös monia suomalaisyleisölle tuttuja muusikoita, kuten saksofonisti Manuel Dunkel ja rumpali Mika Kallio, vain muutamia mainiten. Väkevästi jazzrockiin ja progressiiviseen rockiin fokusoiva levy herätti jo tyylillisessä laaja-alaisuudessaan uteliaisuutta niin, että keskustelu artistin kanssa oli välttämättä käytävä. Seuraavassa otteita keskustelusta.

Ensinnäkin levyn nimi, Letters from dark country, herättää kuulijan huomion. Idea tähän tuli Ilkan mukaan kitaristi Jim Campilongolta, joka on kokenut Suomen kävijä. Onko Suomi tämä ”Dark Country”? Englannin ”dark” tarkoittaa pimeää, mutta sillä on sivumerkityksiä, kuten ”synkkä” ja vertauskuvallisena ”tietämätön”.

– Itse en näe asiaa noin. ”Dark Country” on romanttinen muistoni lapsuuteni tummuvista syysilloista, pimeistä lumisista talvista ja siintävistä etäisistä valoista. ”Letters From” taas menneen maailman kiireettömästä kommunikoinnista, kitaristi selventää.

Levyn musiikki kuvautuu järjestelmällisesti modernin jazzhengen suuntaisena, mutta jotkut kappaleet vievät mielikuvia myös USA:n länsirannikon ”happorockiin” (siis acid rock, kuten Grateful Dead, Jefferson Airplane, Iron Butterfly jne.). Happorock-yhteydet – sikäli kuin niitä on – ovat lähinnä kuulija mielikuvissa, ja artistin itsensä mukaan tahattomia vaikutelmia.

– En ole koskaan kuunnellut noita bändejä, enkä varmaan osaisi mainita heiltä edes yhtä piisiä nimeltä. Sen sijaan minusta on jotenkin hassua, etteivät nuo, mielestäni selkeät Ralph Towner/ECM -vaikutteet ole tulleet toimittajille mieleen, vaikka ne olivat suorastaan alleviivattuja, Ilkka pohtii.

Kritiikissä on huomautettu levyn pituudesta (75 minuuttia) – otsikko lienee unohtunut; kirjeethän voivat olla erimittaisia, joskus ”hei, mitä kuuluu?”-tyyliin, joskus syvälle luotaavia, tuntojen karvaita tai ihania tulkkeja.

ilkka-rantamaki-jazzrytmit-os-IMG_1252

Valon ja varjon leikkiä

Universaalia jazzia tajunnanvirtana Musiikillisesti Letters From Dark Country kuvautuu säveltäjän ja kitaristin näkövinkkelistä jazzlevynä, höystettynä universaalilla kitaramusiikilla – eräänlaista ”musiikillista tajunnanvirtaa” siis.  Levyn masteroija, ECM -klassikkolevyjen äänittäjä Jan-Erik Kongshaug, oli bongannut Towner/ECM -vaikutelmat välittömästi. Yhdysvaltalainen Ralph Towner (70) on kitaristi ja multi-instrumentalisti, joka on tullut tunnetuksi erityisesti johtamastaan Oregon-yhtyeestä ja soolourallaan saksalaiselle ECM -merkille tekemistään levytyksistä.

– Ehkä lähimmäksi tätä mun haluamaani tunnelmaa päästään Of Twist And Shouting –piisissä; se on The Beatles -fanin kieli poskella tekemä väännös Bill Connorsin ECM -levyn nimestä Of Mist And Melting… 12-kielistä kitaraa hieman Towner -hengessä tavoitellen ja sitten brittiblues -tyylistä blueskitaraa mausteeksi.

Jokainen kuulija luonnollisesti kokee tuotoksen omista lähtökohdistaan, mutta artisti kertoo päässeensä tavoiteltuun soundiin ja visioon ja on tyytyväinen outputiin.

– Return To The Countryside Mansionin soolossa on aika paljon varastettuja Pat Martino -fraaseja. Annoin kaiken tulla läpi itsekritiikki minimissään… Yes & No taas on oma tulkintani John Coltrane -fiiliksistä, vaikka alkaakin hämäävästi blueskitaran ulvonnalla. Tämänkin piisin nimi on Jim Campilongon ehdotus, Ilkka huomauttaa.

Muutakin nostalgiaa levyllä löytyy, kuten kauniilla Farewell -raidalla, jazzväelle tärkeä saksofonisti Pekka Pöyry. Pekka oli kitaristin mielisaksofonisti favourite -bändissä, eli Tasavallan Presidentti -yhtyeessä.

– Pyysin nuorena miehenä Pekkaa kotiini, tekemään piisistä demoa jo vuosi ennen Yle-sessiota kesäkuussa 1980. Olin hämmästynyt, kun Pöyry sanoi, että jos maksat taksin, voin tulla. Ja tuli myös. Piisi on mukava, henkilökohtainen muisto ajasta, joka oli monessa mielessä muutoksen kourissa, artisti muistelee.  Tuuli ulvoo bluesia Noihin aikoihin, 80-luvulla, Ilkka oli lähdössä haistelemaan maailman tuulia Hollywoodiin, Kaliforniaan. Tavoite oli opiskella kitaransoittoa ja sävellystä Guitar Institute Of Technology’ssa (1977 perustettu, ammattilaisuuteen tähtäävä oppilaitos, nykyiseltä nimeltään Musician’s Institute). Amerikan matka oli antoisa, ja syvensi merkittävästi artistin taitoja ja ehkä aivan erityisesti bluesin tuntemusta.  Uudella levylläkin soi blues. Wind Howls The Blues -piisillä on myös kirjallinen tausta. Kitaristi kertoo lukeneensa maestro Eric Claptonin muistelmia ja kirjan kappale Lost Years synnytti tämän lyhyen piisin.  -Se tuli siltä istumalta kuvaten jotenkin moodinsa puolesta eristäytyneisyyttä, ympäristön ja oman itsensä luomaa ahdistuneisuutta. Jotenkin samastuin kirjan jaksoon. Äänitin tämän eräänä sumuisena aamuna olohuoneessani Viitasaarella, artisti kuvailee.

Kitaristina Ilkka Rantamäki on suosinut Gibsonia eri muunnoksineen, ja ehkä tämä soundiyhteys toi minullakin mieleen Gary Moore vaikutteet. Moore ehti soittaa ennen toisen soolokarriäärinsä alkua myös jazzrockia (Colosseum II), mutta tietoiset Moore-vaikutteet hän kuitenkin torjuu.

– Gary Moore ei ole minun soittooni vaikuttanut mitenkään ja olen seurannut hänen uraansakin vain etäisesti. Enemmän suoranaisia vaikutteita kitaristina minulle ovat olleet Garynkin kuuntelemat brittiblueskitaristit Eric Clapton John Mayallin Bluesbreakers -yhtyeessä, Peter Greenin Fleetwood Mac sekä Mick Taylor, myös Mayallin Crusade -levyllä, Ilkka erittelee.

Rantamäen työkalutaivas

Rantamäen työkalutaivas

Artistin työkalutkin ovat palanneet takaisin 70-luvun alkuun: Gibson 335 ja Marshallin Bluesbreaker -combo styrkkari, joihin hän vakuuttaa tyytyväisyyttään.

– Toi levyn musa kuulostaa mielestäni aivan yhtä freesiltä kuin back then. En ole pitkään aikaan julkaissut mitään, ja tässä oli aikaa ajatella, kuka ja mikä oikein olen kitaristina ja säveltäjänä, artisti kertoo.

Levyn tärkeimmät vaikutteet tulivat siltikin ECM tuotannosta ja harjaantunut kitaristi on omaan, persoonalliseen tyyliinsä halunnut yhdistää jazziin ripauksen brittibluesia ja kuulasta, pohjoismaista landscapea.

– Tästä on mielestäni esimerkkinä The Girl From Fishing Village sekä nimipiisi. Ne olivat myös levyn kaksi ensimmäiseksi äänitettyä piisiä.  Takaisin kotiin Letters From Dark Country on jossain arvioissa haluttu nähdä sikermänä kitaristin pitkästä muusikonurasta.

– Yhdistelmä koko muusikon urasta on ehkä liioittelua; Letters From Dark Country on pikemminkin paluu kotiin – siihen musiikkiin, jota vilpittömästi rakastan ja sen henkinen koti oli eittämättä 60-70 -luvulla.

Yllättävää onkin, että jazzrockiksi levyllä on paljon akustisia soittimia; jäljet johtavat Led Zeppeliniin, The Beatlesiin, mutta myös mm. Rod Stewartin varhaistuotantoon.

– Levy oli 70 %:sti akustinen levy, ennen kuin muutimme Turkuun ja lisäsimme aimo annoksen sähkökitaroita sooloineen. Tällä levyllä sävellysduuni ja kitaransoitto olivat mielestäni enemmän käsi kädessä, tai ainakin prosessin edetessä tuntui siltä, Ilkka tiivistää.

Julkisuudessa Ilkka tunnetaan myös ansiokkaan läänintaiteilijan toimintansa ansiosta, Keski-Suomen jälkeen Lounais-Suomessa. Tätä työtä hän arvostaa kokemuksena ja uutta luovana periodina; hyviä koulutusprojekteja syntyi ja mm. kokonaan uusi festari, Salo International Jazz Festival. Nyt on kuitenkin aika sulkea tuo kirja ja keskittyä omaan, luovaan toimintaan.

– En oikeastaan jaksa miettiä enää läänintaiteilijan työkenttää 11 vuoden jälkeen. Se oli hyvä jakso, mutta nyt on aika tehdä omaa musiikkia, soittaa kitaraa itse ja nähdä maailmaa, ehkä monikansallisessakin seurassa, kokenut artisti summaa.

Monipuolisen levyn ykseys on selkeä ja tyyli on irti trendeistä. Omintakeiset sävellykset ilmentävät muotioikuista uskaliasta ja kokeilevaa mieltä, joten kiinnostavia live-sessioita on siis luvassa. Emme siis sano ”Farewell”, vaan “Welcome back!”.

 

Ilkka Rantamäen työkalut

Kitarat:
1971 Cherry Sunburst Gibson ES 335 TD
Vintage The Fool SG
Washburn Cumberland 12-kielinen akustinen kitara
Washburn J56SWK akustinen teräskielinen kitara
Washburn mandoliini
Musima lap-steel
sitar, swarmandal/Tanpura, sarod, tabla

Vahvistimet:
2005 Marshall Bluesbreaker re-issue combo/ Celestion Greenbacks
2012 Marshall JTM 45 vahvistin/ Marshall CX 2061 2×12″ kaappi

Pedaalit: Dunlop Cry-Baby Classic with Fasel, Ernie Ball volume pedal, TC Alter Ego Vintage Echo x4, TC Trinity Reverb T2,Behringer Rotary Machine, Behringer pre-amp booster, Behringer Ultra Tremolo, Behringer Ultra Octaver, Maxon SD 9 distortion with middle boost, Amp Litone booster, Raagini electric tanpura, E-bow

 

Takaisin
Translate »