Jazzsävellyskilpailun voittaja Jari Riitala

Kuvat:

21.01.2014 09:52


Jari Riitala (Photo: Olli Sulin)

Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipiste luotsaa jazzmusiikin läänintaiteilija Ilkka Rantamäen johdolla uutta vuotuista jazzsävellyskilpailua. Kilpailu on avoin kaikille varsinaissuomalaisille ja satakuntalaisille säveltäjille. Tarkoituksena on löytää uusia, kestäviä melodioita, joista tulee uutta aineistoa alueen jazzbändeille jamimateriaaliksi tunnettujen ikivihreiden klassikoiden joukkoon. Kilpailun voittanut säveltäjä pokkaa 1000 € palkinnon.

Kilpailun esiraati, johon kuuluivat loppusyksystä 2013 säveltäjä Lauri Mäntysaari, musiikinopettaja Marko Heikura sekä jazzmusiikin läänintaiteilija Ilkka Rantamäki, seuloivat 17 lähetetyn sävelmän joukosta kymmenen finalistia, joiden joukosta israelilainen, New Yorkissa vaikuttava jazzkitaristi Gilad Hekselman, valitsi voittajaksi Jari Riitalan sävellyksen ”Soft Tissue”.

 

Sävellystyöstä

Riitala kertoo kuulleensa kilpailusta ystävältään ja päätti lähteä itsekin mukaan koitokseen. Uutta sävellystä hänellä ei ollut kuitenkaan heti tarvetta lähteä tekemään, sillä reilun 30 vuoden aika-akselilla Riitala on kynästään saattanut päivänvaloon lähes 500 biisiä, joista nelisensataa aivan omin nokin.

– Ryhdyin kaivelemaan mappejani eikä valintaa tarvinnut kauaa tehdä, sillä pian käteeni osui tämä suunnilleen yksitoista vuotta sitten säveltämäni ”Soft Tissue”. Sävellyksen takana ei ole mitään erityistä tarinaa, se vaan alkoi kuulostaa omaan korvaan kivalta. Olen varmaan alitajuisesti vohkinut jostain jonkun sävellyksen teemoista – mutta eipä ole vielä löytynyt mistä, nauraa Riitala, ja jatkaa:

-”Soft Tissuen” säveltämisessä ei mennyt kauaakaan. Säveltämisessä on minulle helpointa yleensä aloittaminen, mikä tapahtuu useimmiten melko itsestään. Jostain tupsahtaa tavallisesti fraasi, pari, joissa on heti mukana sekä sävel että sanat – yleensä englanniksi, mutta myös suomeksi on tullut tehtyä jonkin verran ja kappale pari jopa virtuaaliruotsiksi ja -saksaksi. Näitä biisinsiemeniä onkin mapissa melko paljon odottamassa sopivaa vapaa-aikaa, inspiraatiota, hikeä, kyyneleitä ja jopa verta, jota  yleensä irtoaa nenästä talvisaikaan, virnuilee Riitala.

– Sävelmän työstäminen jatkuu sen jälkeen tekstin ja sävelen yhteen sovittamisessa suunnilleen fraasi kerrallaan. Seuraavalla kierroksella palaan jo aiemmin tekemääni osuuteen ja parantelen sitä lisäten samalla uusia palasia. Erityisesti laulubiisien instrumentaaliosuudet tulevat yleensä viimeisinä. Hankalinta on loppujen säkeistöjen teko, tekstin pitää osua valmiiseen melodian muotoon ja täydentää loogisesti alun ideaa. Välillä joutuukin säkeistöjen järjestystä vaihtamaan, kun tarina lähtee hiukan hallitsemattomasti omaan suuntaansa.

– Kovin kauaa en kappaletta kuitenkaan jaksa viilata verrattuna muutamiin muihin tuntemiini säveltäjiin, jotka saattavat pyöritellä ja muunnella teosta pitkäänkin ennen sen julistamista valmiiksi. Toisaalta en myöskään oikein lämpeä metodista, jossa otetaan kitara käteen, keksitään pikaisesti kiva neljän soinnun kierto ja lauletaan jotain puolitolkullista päälle – vaikka onhan tuollakin tavalla saatu aikaan jopa useita klassikoita. Minulle on tärkeää, että melodiassa ja varsinkin harmoniassa on pientä kummallisuutta, erikoisuuksia ja poikkeamia kaikkein suorimmalta reitiltä. Tässä suhteessa paistaa tietynlainen hengenheimolaisuus esimerkiksi Steely Danin kanssa. Yhtään akuankka-kiertoista  kappaletta en ole vielä tehnyt, vaikka joissakin toki saattaa hetkellisesti vilahtaa pieni ” kääk”.

-Instrumentaalibiisit ovat siinä mielessä erilaisia, että niissä ei ole tekstiä, johon voi nojata, vaan melodian ja harmonian pitää kannatella koko kappaletta. Samalla periaatteella nekin kuitenkin yleensä muotoutuvat, fraasi kerrallaan.

-Eräs tuoreemmista sävellyksistäni, villi länsi -teemainen proge-eepos ”Peacemaker”, kestää lähes puoli tuntia. Se koostuu puolesta tusinasta erillisiä osioita, jotka teemoja toistaen ja kierrättäen tiivistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaikka ensin arvelin kirjoittavani perusidean pohjalta tekstiluonnoksen kokonaisuudessaan ja säveltäväni lähes valmiiseen tekstiin, koko prosessi vyöryi kuin itsestään eteenpäin ja sävellyksen pääosat syntyivät lähes samalla kertaa tekstin kanssa, selvittää Riitala.

Taiteiden Yössä Turussa 2012

Taiteiden Yössä Turussa 2012

Matka musiikkiin

Riitalan lapsuudenkodissa isällä oli tapana lauleskella ja tuo musiikillinen innostus tarttui Jariinkin.

– Joskus 5–6 -vuotiaana Irwin Goodman oli suuri idolini. Meillä oli kotona kelanauhuri, jolle muistan laulelleeni kansantaiteilijan kappaleita nenästä kiinni pitäen. Myöhemmin, vähän toisella kymmenellä, keksin, että sähköurut tarttis saada, ja sainkin motivoitua vanhempani investointiin. Pari viikkoa soitinta räplättyäni ilmoitin, että: ”Soittotunneille seuraavaksi! ”  No, tämäkin tilaus meni onneksi läpi. Yläasteella luokkakavereista muodostui bändi, Nightmare, jossa soitin ensin urkuja. Harjoittelimme meillä kotona ja kamat jäivät meille myös väliajoiksi, joten sain omin nokkineni vähän tutustua muihinkin soittimiin, ja bändin seuraavassa inkarnaatiossa puolisen vuotta myöhemmin soitinkin jo bassoa.

Matkalla mukaan tarttui myös kitaran soitto sekä rummut – kymmenisen vuotta sitten hankkimani sähkösetti taitaakin olla parhaita soittimia hupiarvoltaan euroa kohti, vaikka ei ole yhtään keikkaa nähnyt eikä juuri äänitteillekään päätynyt. Lyömäsoittimissa on jotain alkuvoimaista ja ytimeen käyvää, pohtii Riitala.

– Ensimmäinen sävellykseni syntyi kuitenkin jo ennen urkuja. Päässäni pyörineen joululaulun melodian raapustelin paperille etsimällä sen ääni kerrallaan naapurin nuoren herran yksimanuaalisesta urusta puolentoista vuoden koulunokkahuilukokemuksella; harmonian laatimisen jouduin siirtämään myöhempään, kun siihen ei vielä kykyä ollut. Pari muutakin hengentuotetta, toinen joululaulu mukaan lukien, syntyi sitä mukaa kun uruilla opin muutamia sointuja, mutta vakavammin otettavaksi toiminnaksi säveltäminen muodostui vasta bändissä. 80-luvun alkupuolella Kaarinan yläasteella oli perin vireä bändikulttuuri ja useimmat tekivät myös omaa musiikkia – tähänhän oli tavallaan juuri saatu lupa punk-vallankumouksen myötä. Nightmare toki asteli enemmänkin Hurriganesin perinteikkäämmissä cadillac -jäljissä kuin Pelle Miljoonan perässä, mutta yhtä kaikki, omaa luovuutta käyttäen. Rehellisessä coverbändissä en ollutkaan soittanut missään vaiheessa ennen 00-luvun puoltaväliä, vaikka tietenkin lainakappaleita oli jonkin verran mukana lähinnä oman mielenkiinnon takia.

– Varsinaista musiikin teorian koulutusta minulla ei ole, mutta tekemällä oppii. Toki olen harjoittanut omaehtoista teoriaan tutustumista kirjallisista lähteistä varsin laajasti, sillä jo alkuvaiheessa huomasin monissa kappaleissa kaikenlaisia jännän kuuloisia harmonioita, joita halusin ymmärtää ja osata itsekin tuottaa. Lukemisen lisäksi myös kuuntelu ja kappaleiden transkriptointi on ollut erittäin hyödyllistä tai oikeastaan jopa välttämätöntä musiikillisen hahmotuksen kehittymisessä, Riitala painottaa.

 

IHO (Photo: Susanna Lampi)

IHO (Photo: Susanna Lampi)

Keikkailua

Riitala on soittanut useissa eri musiikkityylejä edustavissa kokoonpanoissa, vaikka ei esiintymisten määrällä mitattuna mikään keikkakone olekaan. Näistä paikallisesti tunnetuimpia lienevät Turun alueella 80- ja 90-lukujen taitteessa menestyksekkäästi Ruisrockia myöden soulin ja funkin alueella operoinut Lazybonez ja 2000-luvun lapsi bilecoverbändi Hitmen. Progressiivista rockia edustaa syksyllä 2013 juuri albumin ”Aika ei auta” julkaissut pitkän linjan kokoonpano Oktoplus. Jastam Kastam -jazzrockprojektin albumi ”Kein Jazz Organ” on ollut valmiina jo useita vuosia, mutta se ei ole vielä löytänyt julkaisutietään päivänvaloon. Lazyboneziakaan ei ole kokonaan laitettu naftaliiniin, vaan 2010-luvulta on pitkäsoitto odottamassa sopivaa hetkeä vapauttaa se musiikilliseen ravintoketjuun. Poikkeamia rock-pohjaisesta ilmaisusta perinteisemmän jazzin ja lattarin suuntiinkin on nähty Tomo Big Bandin kanssa kitaran ja basson varressa.

– Keikoilta on jäänyt valtava määrä hienoja muistoja. Yksi ehkä hupaisimmista on jo Nightmaren ajoilta. Olimme jotenkin eksyneet soittamaan teddypoikien bileisiin ainoana bändinä, joka poikkesi valtavirran rockabilly -linjasta. Setin aloitettuamme sali tyhjeni ulos jo ensimmäisten tahtien aikana. Yritimme liennytystä ja soitimme toisena kappaleena Riders In The Skyn, mutta koska yleisö tuntui olevan kovin eri linjoilla orkesterin kanssa, katsoimme sen jälkeen parhaaksi pakata kamat ja poistua paikalta häiritsemästä. Tuohon aikaanhan oli tötterö- ja irokeesitukilla tapana ottaa yhteen verisestikin, joten pientä vaaran tuoksua oli myös ilmassa; tosin en kyllä muista edes minkäänlaista uhkausta esitetyn.

– Lukioaikana India Fall kävi muutaman muun Turun alueen bändin kanssa soittamassa pari kolme keikkaa ystävyyskaupunki Göteborgissa, joka onkin edelleen kaukaisin kolkka, missä olen keikalla soittanut. Nuorelle muusikonalulle matka oli aikamoinen elämys, vaikka keikkapaikat eivät juuri omia nuorisotalojamme kummempia olleet, ja olemistakin haittasivat akuutti flunssa ja juuri puhkaistu korva. Matkalta kuitenkin saatiin mukaan myös ensimmäinen livevideo kotona ihmeteltäväksi, virnistää Riitala.

-Lazybonez soitti aikanaan monia hienoja, hikisiä keikkoja Turun yössä innostaen tanssilattian hurjaan biletykseen, mikä on aina palkitsevaa soittajalle. Myös helteinen Ruisrockin sivulavakeikka maistui makealta varsin suuren ja tyytyväisen oloisen yleisön heiluessa mukana kesäpäivän auringonpaisteessa. Kolmas kohokohta oli Tower Of Powerin lämmittely, vaikka itse tähtiä emme tavanneetkaan.

-Hitmenin riveissä tein enemmän keikkoja kuin minkään muun ryhmän kanssa. Erityisesti ensimmäisenä kesänä kiertelimme Suomea kauaskin kotoa, ja opin arvostamaan ammatikseen keikkailevien ihmisten viitseliäisyyttä istua tuntitolkulla matkustamassa esiintymistilaisuuksiin. Omalta osaltani totesin myös, että ei kiitos, ja rajasin keikkamatkojen pituuden noin Turku-Helsinki-Tampere-kolmion sisään, mikä sopi paremmin samaan yhtälöön päivätyön kanssa.

-Tomo Big Bandin projekteista on erityisesti jäänyt mieleen Duke Elligtonin Sacred Concert suuren kuoron kanssa – etenkin esitys Tuomiokirkossa, joka on bändin kannalta akustiikaltaan varsin vaativa, mutta tarjoaa keikkapaikkana aivan uskomattoman fiiliksen, Riitala hehkuttaa.

Nyt

-Tällä hetkellä työn alla on fuusiojazzbändi Intergalactic Huso Orchestran äänite ja osallistuminen Oktoplus-bändin jäsenten bossa nova -väliprojektiin. Hieman kauemmas katsoen on Oktoplussan kakkoslevylle olemassa jo paljon materiaalia, samoin omaa levyä varten on puolivalmiita äänityksiä odottamassa ehkä jo jopa tuplalevynkin verran. Keikkasektorilla on ollut viime aikoina hiljaista, mutta classic rock -covertrio Top3 on pienellä koneen kiillotuksella valmiina tien päälle heti tarvittaessa, lupaa Riitala.

Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan Jari Riitalan seuraavan projektin julkituloa.

www.soundcloud.com/riitala

www.soundcloud.com/oktoplus

Takaisin
Translate »