Kansainvälisesti menestynyt trumpetistimme Verneri Pohjola

Kuvat: Olli Sulin

05.03.2015 09:16


Pohjola tuuttaa täydeltä laidalta.

Kuudennen Flame Jazz –risteilyn paluupäivä kallistuu iltaa kohti. Tunnelma Viking Gracen Retro-baarissa on kihelmöivän keskittynyt. Istuinpaikat ovat kaikki täyttyneet aikaa sitten ja käytävän mitalle asettunut kuulijakunta seisoo hievahtamatta katse naulittuna soittajaan. Syynä tungokseen on trumpetisti Verneri Pohjola.

Efektoiva trumpetisti

Monella tapaa musiikin saralla ansioitunut ja kansainvälisesti arvostetuimpiin suomalaisiin muusikoihin lukeutuva Verneri Pohjola pokkasi muutama viikko sitten Vuoden 2015 Flame Jazz –artistin arvonimen Turun Logomossa. Tällä kertaa Flame Jazz toi soittajan Itämeren aalloille.

– Olen musiikissani leikitellyt vuosikymmeniä sähköisillä soundeilla ja efekteillä. Joskus olen pitänyt taukojakin, mutta olen kuitenkin aina ottanut efektit takaisin soittamiseeni, sillä niiden kanssa pelaaminen on varsinkin esiintymistilanteissa kivaa ja palkitsevaa, kertoo Pohjola.

– Olin viikon ajan ohjelmoinut sampleriini soundeja tämänpäiväistä soolokonserttiani varten. Kyseessä ei ollut pelkkä äänimaisema, vaan rytmiikka seurasi keskeisesti mukana. Homma ei ollut ihan helppo, sillä saadakseni rytmisen elementin toiminaan niin, että se ruokkii improvisatorista kulkua, jouduin muokkaamaan aivan omia välineitä teoksen ilmaisua varten. Käytössäni on softa nimeltä Ableton Live, johon saa liitettyä valmiita satunnaisrytmiin perustuvia biittejä. Ohjelmiston soundikirjastot on luotu enemmänkin discomusaa varten, ja siksi ne ovat kovin elektronisen kuuloisia. Itse taas halusin välttää disco –mielikuvan luomista, mutta halusinkin konsertissani löytää oman tavan käyttää sitä.

Jussi Fredriksson ojentamassa Vuoden 2015 Flame Jazz -artistin kunniakirjaa Pohjolalle.

Jussi Fredriksson ojentamassa Vuoden 2015 Flame Jazz -artistin kunniakirjaa Pohjolalle.

Pohjola hakeutuu ilmaisussaan usein rajaviivoille asti ja vaikka hänellä ei ole itsetarkoituksellista tavoitetta kuulostaa jotenkin erikoiselta, kummallisenkuuloisuus on hänen musiikissaan eräällä tavalla väline päästä muuhun todellisuuteen ja maailmaan.

– Kauniskaan ei tunnu kauniilta, jos sen rinnalla ei ole jotain muuta, jotain, joka erottaa sen kauniista! Kauneus voi toisaalta korostuakin, sillä satun omistamaan muutamia levyjä, jotka nousevat aivan omaan arvoonsa juuri niiden sisältämien kauniiden balladien vuoksi. Musiikissa ylipäätään on haastavaa saada aikaan vaihtelevuutta niin, että se silti kuulostaa osalta samaa kokonaisuutta, pohtii Pohjola.

– Yksin keikalla ollessani eivät soitinrajoitukset kahlitse minua, vaan voin käyttää mitä tahansa soundeja. Kaikki tämänpäiväisessä soolokonsertissa käyttämäni soundit olivat alkuperältään akustisia, siis mikrofonilla äänitettyjä akustisia ääniä. Digitaalinen manipulaatio saa ääniin vahvan elektronisen sävyn, mutta lähtökohtaisesti akustisilla äänillä on suuri merkitys lopullisen soundin syntymisessä. Tykkään käyttää akustisia äänilähteitä, joista ei heti ota selvää miten ne on tuotettu tai millä ne on soitettu, kertoo Pohjola.

Pohjolan mukaan Appletonin soundeissa löytyy äänilähteinä mm. mänty ja kaktus. Jopa klassisessa musiikissa on käytetty mikitettyä kaktus -soundia. Se saadaan aikaan, kun kaktuksen rungon pitkiä piikkejä nipataan tai napsautetaan ja ääni otetaan talteen kontaktimikkejä käyttäen.

Musiikki valitsi minut!

 

Pohjolan ensimmäinen levy Aurora ilmestyi vuonna 2009, toinen oma levy Ancient History julkaistiin vuonna 2012. Yhtyeensä Ilmiliekki Quartetin kanssa Pohjola on tehnyt kolme levyä, joista uusin ilmestyy ensi syksynä.

Pori Jazzin vuoden nuoreksi muusikoksi Pohjola valittiin vuonna 2004 ja Jazzrytmit -lehden kriitikkoäänestyksen vuoden muusikoksi ja trumpetistiksi samana vuonna. Hän on saanut useita palkintoja myös Ilmiliekki Quartetin kanssa. Pohjolan muita yhtyeitä ovat Quintessence, Q-Continuum ja Silvio, jossa hän soittaa rumpuja.

Harras yleisö syventyneenä Pohjolan moniuloitteiseen soundimaailmaan.

Harras yleisö syventyneenä Pohjolan moniuloitteiseen soundimaailmaan.

Pohjola on vieraillut myös Warp! ja UMO -kokoonpanoissa. Lisäksi hän on soittanut muun muassa isänsä basistikuuluisuus Pekka Pohjolan ja monen muun suomalaisen eturivin muusikon levyillä. Lastenmusiikkikaan ei ole hänelle vierasta, sillä Pohjola soittaa Kalapojat -nimisessä kokoonpanossa. Mainittakoon, että Pohjola sävelsi Helsingin World Design Capital -vuoden kunniaksi kaksi minuuttia kestävän iltasoiton Espoon keskukselle, jota soitetaan joka ilta läpi kesän Espoontorin tornista. Pohjola on tehnyt kiertueita Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa. Tätä taustaa vasten tuntuukin yllättävältä, että muusikon ura ei ollutkaan itsestään selvä valinta Pohjolalle.

– Minulle ei missään tapauksessa ollut alusta saakka selvää ryhtyä muusikoksi, ennemminkin musiikki on valitsi minut! Vielä Sibelius-Akatemiassakin ollessani harkitsin alan vaihtamista, mutta sitten Ilmiliekki -orkesterini alkoi menestyä paremmin. Ajattelin katsoa, mihin se johtaa ja sillä tiellä ollaan edelleen, hymyilee Pohjola.

– Olen ollut rokkibändissä rumpalina ja harrastan rumpujensoittoa edelleen. Onhan se imartelevaa, jos joku kutsuu minua rumpaliksi, mutta kyllä trumpetti on tärkein soittimeni! Pianoa tulee soitettua paljon lähinnä sävellyksiä tehdessä ja eiköhän tuo elektroniikkakin ole nykyään oma soittimensa – se on myös tullut otettua haltuun, virnistää Pohjola.

Sävellystyöstä

Säveltämisessä on Pohjolan mukaan tärkeintä, että pääsee rauhalliseen ja rentoon mielentilaan, jossa ei ole kiireen tuntua.

– On oltava aikaa olla tilassa. Yritän haastaa itseäni tekemään biisejä monella eri tavalla. Joskus mieleen tulee tosi vahva idea melodiasta, rytmistä tai tunnelmasta, jonka haluan saavuttaa. On kuitenkin hedelmällistä alkaa lähestyä biisiä välillä eri suunnasta kuin aiemmin. Näin voi saada aikaan vaihtelua ja voi vaikuttaa samalla siihen, minkälainen työn alla olevasta biisistä kehkeytyy. Joskus yritän kuulla koko biisin pelkästään päässäni ja kirjoitan sen suoraan paperille. Tuolloin on usein kyse aika yksinkertaisista kappaleista, mutta suora toimintatapa on silti erittäin hauska tapa tehdä biisejä!

Pohjola kertoo paljosta sävellystyöstä saadun kokemuksen auttavan ns. yhden biisin paineen vähentämisessä.

– Muusikkourani alkuvaiheessa paine yhdelle biisille oli suurempi, koska tuossa yhdessä sävellyksessä piti toteuttaa kaikki – sävellyksen piti olla kertakaikkisen täydellinen! Myöhemmin olen alkanut ymmärtää, että hyvät sävellykset eivät olekaan sellaisia. Niillä on aina oma luonteensa ja niissä on yksi, mahdollisesti kaksi hyvää asiaa kiteytyneenä. Yhteen sävellykseen ei tarvitse olla tuupattuna kaikkea mahdollista, vaan päinvastoin: mitä yksinkertaisemmalle tai selkeämmälle idealle biisin perusta on kristallisoitunut, sitä parempi! Toki kaikelle, kuten tällekin ohjenuoralle, löytyy poikkeuksia, miettii Pohjola.

Flame Jazz Cruisen jamit jatkuivat aamun pikkutunneille asti.

Flame Jazz Cruisen jamit jatkuivat aamun pikkutunneille asti.

Pohjolalla on tapana tehdä sovitukset melko valmiiksi bändiä varten. Sovituksia syntyy myös muulla tavalla.

– Käytän sovitustyössä hyväkseni todella hyvien soittajieni ammattitaitoa. Kun minulla on jokin musiikillinen idea, lähdemme toteuttamaan sitä. Kohta tuosta sovitetusta ideasta päästetäänkin irti ja bändin jäsenet saavat itse tehdä biisiin oman soittimellisen sovituksensa. Monesti live-keikalla käy niin, että sovitus syntyy jonkun soittajamme vahvasta ideasta, jota kohti sitten yhdessä mennään. Jazzmusiikin hyvä puoli siinä, että se syntyy hetkessä, jolloin sen tuoreus säilyy.

Antoisinta – haasteellisinta

Pohjolan mukaan yksittäinen antoisin asia hänelle muusikon työssä on keikka, jossa on hyvä tunnelma ja jossa tuntee yleisön olevan läsnä.

– Nautin kovasti levyn tekemisestä. Suurimman palkinnon saan kuitenkin keikoista, joista jää fiilis, että olemme olleet kaikki yleisön kanssa yhdessä ja samassa tilassa yhtä aikaa ja jossa tunnelma on aivan käsin kosketeltavissa.

Haastetta muusikon työhön tuovat kovin vaihtelevat työrytmit.

– Tykkään säännöllisestä, itselleni luontaisesta rytmistä. Muusikon työn kuvaan liittyvä vuorokausirytmin heittelehtiminen ei sovi minulle. Loma-ajallakin tykkään nousta arkirytmin mukaan ja vaikka yötä olisi mahdollista venyttää pitempään, en mielelläni jää kukkumaan pikkutunneille asti, kertoo Pohjola.

 

Kysyntää suomalaiselle jazzille?

 

Maailmalla riittää kyllä kiinnostusta suomalaista jazzia kohtaan, sen Pohjola tietää monien kansainvälisten yhteyksiensä kautta.

 

– Kyllä suomalaiselle jazzille riittää kuulijoita, jos se vaan osataan presentoida oikein siellä minne sitä ollaan viemässä! Toki musiikin pitää olla hyvää ja keikan mielenkiintoinen, mutta se on vasta yksi osa kokonaisuutta: yleisö pitää saada paikalle! Muu infrastruktuuri täytyy olla hyvin hallussa: pitää olla paikallisia, jotka tekevät töitä markkinoinnin eteen, ja esiintymispaikan tulee olla sellainen, jonne ihmiset löytävät helposti. Verrattaessa Suomea muihin Euroopan maihin voi todeta, että Keski-Euroopassa pystyy liikkumaan autolla paljon paremmin ja pienemmin kustannuksin. Suomesta pääsee ulkomaille keikkailemaan lentäen, mutta se tietää kustannuksia. Toivon hartaasti, ettei kaikkia apurahoja leikattaisi pois laman varjolla.

Pohjolan mukaan eurooppalainen jazzkenttä on melko yhtenäinen.

Flame Jazz Talk Show meneillään.

Flame Jazz Talk Show meneillään.

– Jollain tavalla jazzmuusikot, jazzyleisö ja jazzjärjestäjät ovat ainakin Euroopan sisällä kaikki samanhenkisiä ja jazzpiirit ovat melko yhtenäiset. Amerikassa taas vallitsee oma meininkinsä, mutta kyllä sielläkin voi tuntea yhteyttä alan ihmisiin: kaikki eletään tätä samaa elämää ja yritetään menestyä musiikin keinoin ja päästä soittamaan mielenkiintoisiin paikkoihin. Kun pääsee hyvälle keikalle missä päin maailmaa tahansa, yhdistää se ihmisiä aivan ainutlaatuisella tavalla, hymyilee Pohjola.

Verneri Pohjola kehuu opettajiaan ja on erittäin tyytyväinen opiskeluaikoinaan saamansa opetuksen tasoon Helsingissä.

– Jazzkoulutuksen taso on Suomessa korkealla tasolla, se on ihan selkeä asia. Olen todella kiitollinen, että olen saanut hyvän koulutuksen. Muusikon ammattitaitoon kuuluu, että pystyy itse hyödyntämään saamaansa tietoa ja taitoa ja hankkii sitä omintakeisesti lisää. Koulu ei voi olla ainakaan taideaineissa koskaan sellaisessa asemassa, että se kertoo miten asiat kuuluu tehdä, vaan sen pitää haastaa yksilö olemaan parempi monella tavoin.

 

Trumpetista soittimena

Puhaltamalla ei trumpettia Pohjolan mukaan voi saada pilalle, vaikka siitä tuuttaisi ilmoille minkälaisia soundeja tahansa. Instrumenttia pitää kuitenkin muistaa putsata ja venttiilikoneistoa öljytä säännöllisin väliajoin.

– Joskus jokin soitinyksilö ei istu soitettavaksi. Instrumentissa saattaa piillä jokin vika, mutta sitä ei välttämättä osaa aina edes jäljittää. Lähtökohta kaikelle soittamiselle on, että instrumentilla täytyy olla kiva soittaa.

Pohjolalla on yksi Hub van Laar –trumpetti ja sen lisäksi kaksi varatrumpettia. Monella muullakin suomalaisella eturivin trumpetistilla on Pohjolan mukaan samanmerkkinen soitin.

– Hub van Laar -trumpetit tehdään kaikki käsin saman katon alla Hollannissa. Soitinvalmistamossa on kunnianhimoinen meininki, sillä tehtaan n. 6-7 työntekijällä on kaikilla oma erikoisalansa. Mestari ja omistaja Hub van Laar suunnittelee torvet. Yleensä ne tehdään messingistä, mutta tarkkoja seossuhteita ei edes tekijöille paljasteta, kertoo Pohjola.

– Punertavien trumpettien värisävy tulee seoksen sisältämästä kuparista. Useimmat kaupassa myytävät torvet ovat lakattuja. Lakan voi halutessaan saada pois laittamalla soitin astianpesukoneeseen. Pesun jäljiltä soittimen soundin pitäisi kuulostaa pehmeämmältä.

– Itse olen tykännyt messingin raa´asta pinnasta huolimatta siitä, että messinki tummuu nopeasti ja messinkisellä trumpetilla soittaessa kädet alkavat helposti vihertää. Minulla oli kullattu trumpetti muutama aika sitten ja sitä olikin ihan miellyttävä soittaa, mutta en tykännyt sen tavallista pehmeämmästä soundista riittävän paljoa pitääkseni soittimen, miettii Pohjola.

Pohjolan uusin "Bullhorn" päätyy tässä pianisti Tuomas J. Turusen hyppysiin.

Pohjolan uusin ”Bullhorn” päätyy tässä pianisti Tuomas J. Turusen hyppysiin.

Muusikkous, perhe ja harrastukset

– Perheen ja uran sovittamien on muusikoilla varmasti yhtä haasteellista kuin muillakin perheillä, mutta toistaiseksi ei ole tullut liikoja päällekkäisyyksiä. Harrastamaankin ehdin töiltäni, sillä pelaan jalkapalloa kesällä ja futsalia talvisaikaan. Musiikkia harrastan myös ammattini lisäksi, Pohjola naurahtaa.

Pohjolan keikkakalenteri näyttää työntäyteiseltä, mikä on tietysti hyvä asia.

– Maaliskuussa ilmestyy uusi levy ”Bullhorn” ja ajatukset ovat nyt tiukasti siinä. Ilmiliekin kanssa äänitetty uusi levy vaatii vielä jälkityöstöä, mutta sen pitäisi olla syksyllä valmis. Kalenterissa on lisäksi monenlaisia solistivierailuja jo sovittuna ja työn alla on yksi suurempi sävellystyö, joka vie aikaa, Pohjola paljastaa.

– On oltava paljon eri yhteistyötahoja, jos haluaa pitää perheensä leivässä kiinni. Koen eläväni rikasta elämää, sillä voin ammattini kautta tavata hyvin erilaisia ihmisiä, joiden kanssa tehdä töitä. Ja jos joskus joku puoli hommassa alkaa kyllästyttää, niin seuraavassa projektissa asiat ovat eri aivan tavalla. Kun myöhemmin taas palaa edelliseen hommaan, ei se enää kyllästytäkään, virnistää Pohjola.

Erikoisin keikkamuisto 

Turun Musiikkijuhlat palkkasi minut Turun Kulttuuripääkaupunkivuotena 2011 katusoittajaksi kolmeksi päiväksi. Minun ei tarvinnut kuitenkaan sinnitellä ihmisten hyväntahtoisuuden varassa, vaan sain katusoittajapestistäni normipalkan. Keikkapaikat minun piti kuitenkin etsiä ja valita itse ja jokaisessa paikassa minun piti soittaa puolesta tunnista kolmeen varttiin. Ohjelmiston lähtökohdan tuli olla taiteellinen ja tyylini mukaan improvisoin keikoilla aika paljon. Haasteellisimmaksi koin keikkapaikkojen löytämisen, sillä Turku ei ollut minulle silloin vielä kovinkaan tuttu tienoiltaan, kertoo Pohjola.

Turussa voi Pohjolaa kuulla seuraavan kerran 6.3. Åbo Svenska Teaterin Café Tiljanissa.

 

Takaisin
Translate »