Luottobasistin komppi hiljeni

Kuvat:

04.01.2022 05:30


Jorma Katrama 1936-2022

Kontrabasisti Jorma Katrama on kuollut 2.1.2022 lyhyen sairaalajakson jälkeen 85-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 5. kesäkuuta 1936. Jazzväki tunsi taitavan Katraman lukuisten kokoonpanojen luottobasistina. Yhteistyökumppaneita olivat mm. Veikko Hakkaraisen yhtyeet, Grani Big Band, Ladies & Gents, Barbeque Jazz Band ja Alvi´s Dixie Stompers.

Katrama aloitti viulistina, mutta 17-vuotiaana kontrabasso alkoi jazzharrastuksen myötä kiinnostaa. Hän opiskeli kontrabassoa Sibelius-Akatemiassa Oiva Nummelinin johdolla, pääsi 1959 Helsingin kaupunginorkesteriin ja toimi sen äänenjohtajana vuodesta 1966 aina eläköitymiseensä asti vuonna 1999. Hänen ryhmäänsä pidettiin jo 1960-luvulla Pohjoismaiden parhaana.

Katrama teki Suomen ensimmäisen kontrabassodiplomin vuonna 1962, ja teki myös solistina arvostettua kansainvälistä uraa sekä useita levytyksiä. Ensikonserttinsa hän piti Helsingissä vuonna 1968. Katrama toimi Suomen Kontrabassoklubin ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1976–1981.

Katrama opetti kontrabassonsoittoa Helsingin konservatoriossa 1974–1990 ja toimi sittemmin Sibelius-Akatemian kontrabassonsoiton lehtorina vuoteen 2001. Hän piti myös säännöllisesti mestarikursseja ympäri maailman. Kontrabasson lisäksi Katrama soitti mielellään myös säkkipilliä. Hän oli The Midnight Sun Pipers ry:n perustajajäsen ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

 

 

Takaisin
Translate »