Mä aion olla tarpeeksi hyvä

Kuvat: Jazzrytmit arkisto

11.08.2014 17:02


Antti Sarpilan aistikkuutta

Kun nuori mies sanoo YLE:n toimittajalle kameran edessä, ”kun on tarpeeksi hyvä, niin töitä kyllä löytyy ja mä aion olla tarpeeksi hyvä” ja kyseessä on vielä swingiin erikoistuneesta muusikosta, niin varmaan epäilijöitä on löytynyt. Kuitenkin tuosta haastattelusta on kulunut 32 vuotta. Töitä on riittänyt. ”Antti on jotain 300 päivää vuodessa keikalla ja niistä suurimman osan ulkomailla”, kertoi aina hymyilevä Minna Sarpila Baltic Jazz – festivaaleilla muutama viikko sitten.

Antista voi todeta, että menestyksen takana on sekä perintö- että ympäristötekijät. Isä Kari on soittanut kotona lastenlevyjen sijaan traditionaalista jazzia. Kotona on kerääntynyt Karin muusikkoystäviä ja Pori 66:n ydinjoukkoa ja pianon soiton Antti aloitti heti kun koskettimille yletti.

Kainuun Jazzkevät 1992 - Antti sarpila, Bob Wilber ja Kirov Rogilainen pikku-Ivan

Kainuun Jazzkevät 1992 – Antti sarpila, Bob Wilber ja Kirov Rogilainen pikku-Ivan

– Pääsin nöösipoikana juhlille tsupparin ominaisuudessa. Harrastin jo tuohon aikaan klarinetin soittoa, mutta varsinainen herätys tapahtui vuonna 1980. Minusta näet tehtiin Bob Wilberin henkilökohtainen opas hänen esiintyessään Pori Jazzissa tuona kesänä. Kanniskelin tuolloin aina klarinettia mukanani, missä kuljinkin. Wilber, herrasmies kun oli (on), kutsui minut, lähinnä kai silloin kohteliaisuussyistä, omaan hotellihuoneeseensa ja pyysi minua soittamaan jotakin. Yllättäen hän tykkäsi kovasti soitostani ­ ja minä olin tietenkin kovin otettu tästä! Sitten soitimme yhdessäkin, ja tuosta hetkestä lähtien minusta tuli Bob Wilberin oppipoika. Kävin USA:ssa Wilberin luona, asuin hänen kodissaan kuukauden päivät. Hän opetti minua sekä vei keikoille mukanaan soittamaan. Eli, välillemme syntyi tämmöinen perinteinen mestari- ja oppipoika – suhde.

Bob Wilber kertoo Antin aloittaneen soittamisen kello 7 aamulla ja puolen yön aikaan Bobin oli pakko sanoa, että nuoren miehen olisi syytä hieman nukkuakin. Kirjassaan ”Music was not enough” (1987) aivan lopussa Bob kertoo olevansa tyytyväinen kaikkeen mitä on pitkällä urallaan tehnyt, mutta toteaa että tärkeintä on rakastava vaimo, koti ja perhe. ”I don´t need to be a success; I don´t need to make it. I already am and I already have! As an added bonus I have a student, Antti Sarpila from Helsinki, Finland, who plays clarinet and tenor sax like a fiend. He´s 23 years old, been studying with me since he was 16 and he´s one helluva player! I´m grateful to this kid for coming along, kicking my ass all the way”.

Antti Sarpila - Pentti Lasanen Swing Band

Antti Sarpila – Pentti Lasanen Swing Band

Pari vuotta Wilberin tapaamisen jälkeen Antilla oli Swing Band yhdessä Pentti Lasasen kanssa. Keikkoja oli soitettu mm. legendaarisessa Groovyssä ja tietysti Pori jazzeilla. Tuolta ajalta on YLE Areenassa pari taltiointia. Ne palauttavat mieleen miten loistava komppiryhmä aikanaan oli DDT:llä. Antti ja Pentti olivat hoksanneet asian ja mitäs sitä uutta etsimään kun voi lainatakin. YLE:n Some of These Days, Lester Leaps In ja upea vinyyli Live at Groovy ovat pala tallennettua suomijazzin historiaa. Tallentamatonta ja puhetta onkin sitten paljon enemmän. (Mainittu Live At Groovy pitäisi saada uudelleen julkaisuun, tuottaja on Sven ”Nagu” Nygård ja äänittäjä Robi deGodzinsky. Robi kertoi että hänen hyllystään löytyy ainakin korkkaamaton älppäri ja siitä saisi tehtyä uuden masterin.)

– Vuonna 1982 Old Time Jazz Band oli voimissaan ja kutsuttu Pori Jazzeille. Meidät oli myös tekemään paraatikeikkoja ja Antti liittyi joukkoomme. Ikuisesti on jäänyt mieleen High Societyn klarinettiosa, joka tällä kertaa tuli kaksiäänisesti Antin ja Tapani Renkosen esittämänä, muistelee tämän artikkelin kirjoittaja.

Vuonna 1982 OTJB Porissa huippukokoonpanossaan feat. Antti Sarpila

Vuonna 1982 OTJB Porissa huippukokoonpanossaan feat. Antti Sarpila

Vuonna 1999 ilmestyi Hans Westerbergin laatima ansiokas bio/discografia ”The Swinging Beginning”. Kirjassa kerrataan mm. Antin menestys vuonna 1986 TV:n suosituimpiin kuuluvissa Kevään Sävel ja Syksyn Sävel kilpailuissa. Molemmissa hän sijoittui kolmen parhaan joukkoon, ollen ainoa instrumentaalimuusikko. ”Seuraavien viikkojen ajan naisten- ja perhelehdet suoltivat uskomattoman määrä Antti Sarpila-artikkeleita- Hänestä tehtiin ihmelapsi (useita vuosia liian myöhään), jokaisen äidin toivevävy, esimerkki nuorille ja muuta alan lehdille tyypillistä juttua”.

– 90-luvun alussa Groovy oli laittanut ovensa kiinni jazzmuusikoilta ja dixie-muusikot haahuilivat kodittomia uutta soittopaikkaa etsien. Päätettiin yhdistää voimat ja tavattiin porukalla, johon kuuluivat Jukka Järvelä, Pekka Iiramo, Jouko Keskimäki, Pekka Mesimäki, Antti Sarpila ja allekirjoittanut. Keskusteltiin mm. yhdistyksen nimestä, mahdollisista soittopaikoista, omasta festivaalista ja nautittiin siinä ehkä muutama olutkin. Paikka oli ravintola Kaksi Kanaa, jossa tiedettiin soitettavan hyviä jazzlevyjä taustamusiikkina. Antti nosti sormensa ja kaikki hiljenivät ”onks se Benny vai mää?”. Samassa kokouksessa päätettiin myös yhdistyksen nimestä ja se taisi olla Antti kun kertoi, että maailmalla käytetään termiä classic jazz. Se kuulosti hyvältä ja siitä käynnistyi Classic Jazz ry:n reilut parikymmentä vuotta kestänyt tarina”.

Classic Jazz ry ja Storyville kulkivat tiivisti järjestäen myös festivaalia. Pääkonsertteja pidettiin Savoy-teatterissa ja kerran jopa Svenska Teaternissa. Vuonna 1993 Katja Toivola kirjoitti pääkonsertista Classic Jazz News´ssä 9/93.

”Ulkomaiset esiintymisvierailut ovat erityisen mielenkiintoisia, jos ne pystyvät tarjoamaan vastaavaa kuin Bob Wilberin ja Antti Sarpilan kohtaaminen Ruotsalaisessa teatterissa sunnuntaina 14.11.1993.

Opettaja ja hänen oppilaansa aloittivat konsertin Earl Hines – klassikolla ”Rosetta”, jossa saatiin esimakua siitä, kuinka saumattomasti Antti ja Bob pystyvät yhdessä soittamaan. Ohjelmistoon oli valittu myös harvemmin kuultuja helmiä. Hyvänä esimerkkinä Wilberin opettajan Bechet´n säveltämä kaunis, hidastempoinen ”I Remember When” (Si Tu Vois Ma Mere). Bechetílle uskollinen tulkinta nousikin yhdeksi konsertin kohokohdista. Molemmat puhaltajat vaihtoivat suvereenisti soittimesta toiseen; Wilberillä oli mukanaan suora ja käyrä sopraanosaksofoni sekä klarinetti. Sarpilalla oli klarinetin lisäksi tenori- ja sopraanosaksofonit.

Soolojen rakennustapa oli molemmilla sen verran samanlainen, että jos sulki silmänsä oli vaikea sanoa kumpi oli soittovuorossa. Wilber totesikin eräässä vaiheessa konserttia Antista: ”First I taught him everything I know and now he´s teaching me”.

Tosin on myönnettävä, että vaikka Sarpila onkin teknisesti opettajansa tasolla, on Wilberillä ainakin sopraanosaksofonissa  iän ja kokemuksen mukanaan tuoma laulavampi soundi.

Kahden loistavan muusikon toisiaan tukeva vuoropuhelu oli kaunista kuultavaa. Luotettava Sandell-Mesimäki-Mutikainen-Hall komppi oli loistavassa vedossa tarjoten solisteille tukevan perustan. Jossain vaiheessa tosin pelkäsin Pekka Mesimäen putoavan tuoliltaan, sillä sen verran hurjaa oli kompin kyyti.

Ruotsalaisessa teatterissa sai Classic Jazz festival -93 arvoisensa (lue upean) päätöksen.”

Vuonna  1996 Classic Jazz ry myönsi Antille Louis Armstrong ­–palkinnon ”klassisen jazzin eteen tehdystä työstä Suomessa” ja vuonna 1997 Suomen Jazzliitto esimerkin rohkaisemana Yrjö-palkinnon.

 

Antti on uransa aikana esiintynyt lukuisilla jazzfestivaaleilla sekä yksittäisissä konserteissa eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Aasiaa aina Australiaa myöten. Hän ehti jo nuorena tehdä USA:n debyyttinsä mm. 1982 kuuluisassa Dick Gibson Jazz Partyssa. Lista muusikoista joiden kanssa Antti on esiintynyt on pitkä, Doc Cheatham, Wild Bill Davison, Vic Dickenson, Frank Wess, Panama Francis, Bob Haggart, Jake Hanna, Marshal Royal, Joe Newman, Trummy Young, Milt Hinton, Peanuts Hucko, Thad Jones, Dave McKenna, Zoot Sims, Dick Wellstood – Scott Hamilton, Warren Vache, Wynton Marsalis, Bucky Pizzarelli, Buddy DeFranco, Lars Ersstrand, Ulf Johansson-Werre, Frank Roberschuten, Eric Wroebel jne.

Antti Sarpila Swing Band

Antti Sarpila Swing Band

Antilla on oma yhtyeensä Antti Sarpila Swing Band, joka vietti 30- vuotisjuhliaan 2012. Tämän lisäksi Antti vierailee useiden pienyhtyeiden, big bandien, puhallinorkestereiden ja sinfoniaorkestereiden solistina. Moskavassa Antti on käynyt vierailemassa jo kymmenisen kertaa teemoilla Swingin´ the Opera ja Swingin´ the Ballet, jossa Novaya Opera -talon orkesterin, sen laulajien ja tanssijoiden sekä Oleg Lundstrem Jazz Orchestran kanssa kaadetaan klassisen musiikin ja jazzin välisiä raja-aitoja. Raja-aitoja on kaadettu myös Suomen Kansallisoopperan Big Bandin kanssa loppuunmyydyissä konserteissa.

Antti on toiminut tiiviisti yhdessä Baltic Jazzin ja Ruska Swing organisaatioiden kanssa esiintyen ainoana muusikkona Taalintehtaalla vuodesta 1987 ja Kemijärvellä vuodesta 1989. Hän soitti Storyvillen avajaisissa ensimmäisen biisin ja samainen Do You Know What It Means To Miss New Orleans soi myös 10- ja 20 vuotisjameissa. Tämänvuotinen Baltic Jazz tarjosi jälleen monipuolisen jazz-kattauksen, jonka festivaalin taiteellinen johtaja Sarpila oli koonnut.

Antti täytti kesäkuussa 50 ja vietti juhlapäiväänsä matkoilla ja työn merkeissä. Taalintehtaalla saatiin esimakua mitä on luvassa syyskuun 27. päivänä  Helsingin kulttuuritalossa järjestettävässä konsertissa. Nykyinen Swing Bandin komppi on loistelias ryhmä. Marian ja Mihai Petrscu ja Keith Hall ovat maailman luokan muusikoita, joiden seurassa Antti joutuu sen verran koville, että lopputulos on aina huippua. Luvassa on suuri joukko Antin ystäviä ja yllätyksiä.

– Kun musiikissa on svengi, harmonia ja melodia, niin silloin se on mun juttu.

Takaisin
Translate »