Maija Hapuoja: Koko kroppa pistetään laulamaan

Kuvat:

11.07.2015 09:33


Maija Hapuoja

Maija Hapuoja on yksi kokeneimpia rytmilaulun pedagogejamme ja todellinen laulelman ja jazzvokalismin edelläkävijä. Hän julkaisi alkukesästä oppiteoksensa Koko kroppa laulaa (Gummerus), jonka olemme jo arvioineetkin. Kirjassa ja sitä tukevissa CD-nauhoituksissa Maija käy seikkaperäisesti läpi rytmilaulupedagogiansa keskeiset opit ja johdattaa laulajan oikea-oppisen äänenkäytön lähteille. Tapasimme aktiivista pedagogia Jyväskylässä, seuraavassa otteita keskustelusta.

Huomionarvoisinta Maijan mukaan rytmilaulussa – jazz, blues, rock jne. – ei olekaan äänenmuodostus tai äänen muokkaaminen, vaan oikeaoppinen kehonkäyttö laulamisen tukena. Tällöin oma soundi säilyy ja monien kammoksuma keinotekoisuus jää pois.

Maija on jo pitkään kehitellyt laulullista menettelytapaansa, jonka avulla laulajat pystyisivät hyödyntämään kehoaan oikeaoppisesti treenatessa ja estradilla. Tärkeää on myös taito yhdistää kaikki harjoiteltavat seikat nopeasti käytäntöön. Kehon venyttäminen leveys- ja pystysuunnassa on Maijan kehittämä suoritustapa, jota hän kutsuu englanniksi venyttelytekniikaksi.

Stretch-laulutekniikka

Maijan oppi, Stretch-laulutekniikka, on menetelmä, jossa koko kroppa otetaan mukaan äänen tuottamiseen. Tekniikka on melko helposti omaksuttavissa ainakin perusteiltaan ja se tuottaa nopeasti tulosta – kunhan muistaa työskennellä järjestelmällisesti.

Lauluasennot, hengitys, oikeanlainen äänen tuottaminen, äänen syttyminen, rentous – kaikki vaikuttaa ihmisääneen ja jännityksiä pyritään purkamaan, tai ainakin vähentämään. Hengitystekniikka on tärkeimmässä osassa.

– Aina hengitys edellä! Oppituntini aloitetaan hengitysharjoituksin ja pitkien vokaalien harjoituksilla. ”Ärrä” on toinen; lauletaan pitkää rr-äännettä niin kauan, vaikka viisi minuuttia, että se rentouttaa kaulan alueen ja samalla poistaa lihasjännitykset. Sillä on hyvin rentouttava vaikutuskoko kroppaan – joskus aivan taianomainen! Maija hehkuttaa.

– Laulamisesta tulee nautinnollista kun harjoitellaan hengitystä sekä perusasioita niin kauan, että ne alkavat toimia käytännössä. Täytyy muistaa, että prosessi ei tuota tulosta hetkessä, mutta ajan kanssa laulajat saavat varmuutta esiintymiseen jo muutamien perusasioiden hallitsemisen kautta. Korkeiden nuottien pelko tai huoli ilman loppumisesta voi haitata vakavasti laulajan suoritusta; silloin auttaa tieto, mitä asioille voidaan tehdä, Maija täsmentää.

Aktiivikuoroaikana otin hetken aikaa tunteja mm. tenori Jyrki Anttilalta, jonka Jaakko Ryhänen oli onnistunut koulimaan baritonista tenoriksi. Samaa yritettiin minullekin, vaikka olen kakkosbasso – eihän sellainen voi onnistua: laulu oli tiristettyä vääntöä ja kurkku oli sietämättömän kipeä.

– Tietenkin! Korkealta ja kovaa ja prässäämistä ja sitten on ääni käheä kaksi päivää; laulunopettajalle valitettavan tuttu kokemus. Jos tuntuu pahalta, teet jotakin väärin ja virheellinen äänentuotto pitää jäljittää. Laulamisen pitää tuntua hyvältä sekä kuulostaa ja näyttää kivalta: olet rento ja sinut itsesi kanssa, silloin se toimii, harjaantunut pedagogi tiivistää.

Maija Hapuoja ja Heikki Sarmanto

Maija Hapuoja ja Heikki Sarmanto

Kaikki se jazz

Maija Hapuoja on julkisuudessa identifioitu juuri jazzlauluun; nuorena lahjakkuutena hän oli mukana mm. Heikki Sarmannon uudistavissa runo/laulusessioissa jo 1970-luvulla. Jazz miellyttää ja samalla hieman mietityttää häntä.

– Niin, en oikein tiedä, missä määrin se oli varsinaista uudistusta. Meidät tosin lokeroitiin jazziin – mukanahan oli erinomaisia jazzmuusikoita –, mutta henkilökohtaisesti kuitenkin pidän itseäni enemmän laulelmatulkitsijana, Maija pohdiskelee.

Levytykset – kuten Like a Fragonard, Onnen aika ja The Voice – ovat joka tapauksessa jazzkatsannossa merkittäviä ja myös edistysaskel suomalaisen runouden jazzsovituksina. Metriikka, eli runomittaoppi, on oma taiteenlajinsa ja runohan on kirjoitettu primaaristi luettavaksi tai lausuttavaksi. Runomitan sovitus lauluksi on siten haasteellista.

– Tuo on tietysti ihan totta, mutta Heikki on niin hyvä säveltäjä, ja myös kielellisesti erittäin lahjakas, että hän löysi ihmeen vaivattomasti rytmin runoista. Lisäksi hän osaa säveltää niin, että fraseeraus ja alkuperäinen rytmi säilyvät, Maija luonnehtii prosessia.

Maijan tulkitsemana Sarmannon säveltämät runot kuulostavatkin puheelta; hyvä runo sykkii itsestään. Työtä produktioissa täytyi silti tehdä, ja sovittaminen oli haastavaa, koska mm. sanojen painotukset ovat tärkeitä.

Klassisella laulutekniikalla ei oikein voi kehittyä jazzlaulajaksi. Lähestymistapa jo pelkästään äänenmuodostuksellisesti on kovin erilainen, puhumattakaan fraseerauksesta.

– Heikin laulusessioita silloin 70-luvulla klassisten soittajien täytyi tahkota tosi kauan, koska rytminen lähestymistapa oli heillä toisenlainen. Jo synkoopit olivat heille vaikeita, mutta hyvin se lopulta meni, Maija muistelee.

Jazzmuusikolle tärkeät klubikeikat olivat Maijalle jo uran alkutaipaleella kiellettyjä allergian takia; tupakanpolton loppuminen ravintoloissa oli oikein tervetullut muutos. Muutoinkin jazzkulttuuri on edistynyt.

Jazzmusiikin kuunneltavuus on haaste yleisöllekin. Mm. pianisti Iiro Rantalan purkaus Keitelejazzissa (2004) oli Maijan mielestä perusteltua; Iiro hermostui, kun yleisö puhui telttakonsertissa, kuuntelematta Trio Töykeiden hienoa musisointia.

– Musiikki ja runous vaativat kunnioituksemme ja keskittymisen – eihän kirjastossakaan sovi keskustella ääneen, Maija muistuttaa.

Laulu on työntekoa

Laulu on koko kehon treeniä

Työnteko – no pain, no gain!

Amerikkalainen sanonta lausuu; ei työtä, ei tuloksia. Lahjakkuus on vain lähtökohta. Tullakseen hyväksi laulajaksi on treenattava tuhansia tunteja – tässä suhteessa humaani-instrumentti ei eroa mitenkään muista soittimista. Maija itse kertoo harjoitelleensa nuorena pianoa kahdeksan tuntia päivässä, palo oli kova.

– Laulua ei saa treenata ihan niin paljon, äänen pitää antaa myös levätä. Liika kiiruhtaminen ei ole hyväksi tässäkään asiassa.

Voi ehkä sanoa, että laulunopetus on ”aivopesua” – siis hyvässä mielessä. Pitää oppia pois joitakin omalle äänialalle vieraita asioita ja omaksua uusi asenne ja itseluottamus.

– Jo muutama huolella tehty pitkä nuotti päivässä auttaa. Kroppa alkaa nopeasti toimia oikeanlaisella harjoittelulla ja eteneminen alkaa. Virheet pitää tiedostaa, jotta niistä voi oppia pois. Joidenkin oppilaiden kanssa olen tehnyt töitä kolmekin vuotta saadakseni heidät irtautumaan vaikkapa väärän värisestä a-vokaalista.

Opettajan pitää salamannopeasti aistia, mikä lihas oppilaalla puristaa, löytää se omassa kehossaan ja keksiä siihen tietysti täsmäharjoitus. Pelkkä puutteellisuuden nimeäminen tai informaatio siitä ei tietenkään riitä.

Saadakseen tuntuman kehoon, vaaditaan treeniä ja paljon toistoa. Maija jaksaa olla innostunut, mutta open täytyy välillä olla napakka ja jauhaa samoja asioita, lannistumatta kymmeniä kertoja, pistää treeni korjauksien ajaksi poikki ja aloittaa alusta uudelleen.

– Olen kai lapsi itsekin loppuun asti – jaksan innostua ja hillua loputtomiin näistä asioista..!

Missä on ääni?

Laulajan pitäisi löytää oma äänensä ja plaseerata se vielä kroppaan. ”Ylös ja otsaan!” –oli vanha lauluohje, joka tietysti auttoi jo nostamaan ääntä kurkusta pois. Klassisen laulun opit ovat ehkä toisenlaisia, mutta venytystekniikkaa voi soveltaa luovasti.

Koulutuksen pitäisi johtaa hyvään luontevaan ilmaisuun ja myös äänen kestoon. Rytminen perusajatus täytyy omaksua, tyylisuunnasta ja ohjelmistosta riippumatta.

Robert Plant ja hevisolistit lauloivat korkealta ja kovaa, ja cover-versioinnissa on koetettu tulla perässä, vaikka ääniala olisi täysin sopimaton. Harjoitellaan tähtien äänitteiden päälle ja ihmetellään, miksi ”ei pääse niin ylös”.

– Tietysti sellainen menee prässäämiseksi! Tehdään hirveästi töitä, jotta päästäisiin samaan – sehän on mieletöntä, ja voi sitä paitsi pilata äänihuulet. Jokaisen pitää oppia löytämään oma laulukorkeus oman rakenteen ja äänen puitteissa. Ei ole tarkoitus, että yritetään laulaa jonkun korkeaäänisen laulajan kanssa samalta korkeudelta, jos omat resurssit ovat aivan toiset, Maija puuskahtaa.

Yleisökään ei loputtomiin välitä kuunnella matkimista. Laulajien ja bändien on uskallettava ottaa riskejä ja sovittaa biisit uudella tavalla.

– Pientä säätöä voi tehdä, mutta taikureita opettajat eivät sentään ole! Päivän trendi on, että matkitaan muita, mutta mihin jää siinä tapauksessa oma luovuus? Maija kysyy.

Maijan metodi tähtää siihen, että itseopiskelu käynnistyy ja onnistuu. Jatkaa voi sitten opettajan kanssa.

– Opettajaa tarvitaan, mutta kevyen musiikin ammattiopettajia on vielä toistaiseksi valitettavan vähän. Tällä metodilla pääsee yksinopiskelussakin silti liikkeelle, Maija muotoilee.

Ote Maija Hapuojan kirjasta

Ote Maija Hapuojan kirjasta

Mikä mahtaa olla ”in”?   

Karjalainen pilaili hitissään kysyen, mikä mahtaa olla ”in”; muotioikkuja ja hetkellistä makusuuntaa. Rytmilaulun maailmassa mm. Estil ja Complete Vocal Tehnique ovat olleet jo hyvän aikaa kova sana, olkoot sitten muotia tai ei. Kokenut pedagogi tarkastelee tyylisuuntia objektiivisesti ja ehkä hieman hämmentyneenä.

– En ole niin tarkasti perehtynyt niihin, että voisin alkaa niitä verrata, mutta minusta molemmat antavat parhaan hyödyn vasta, kun perustekniikka on hallussa.

CVT on erilainen lähestymistapa, joka pohjaa vahvasti soundimaailmaan, ja tekniikan opittuaan solisti voi matkia lähes ketä tahansa. Äänenkäytössä pitää edetä todella varovaisesti. Pienillä äänihuulilla ei ole varaa paljon konstailla, liian rankalla äänen tuottamisella ja tekniikalla trauman mahdollisuus on huomattava.

– Mikä sopii itselle ja tuntuu hyvältä, ratkaisee; silloin äänikään ei käheydy. Luonnonlahjakkuuksiakin tietty on; hyviä laulajia, jotka omaksuvat vaikutteet vain kuuntelemalla. Kovin nuoria kilpailutetaan ja hintana voi olla mm. rikkoutumat äänihuulissa, tai ainakin kohtuuton rasittuminen, pedagogi huomauttaa.

Nykyajan kaupallisuus ja kiivas vimma pistää laulajia julkisuuteen yhä nuorempina kiinnittää myös kriittisen opettajan huomiota.

– Kaikki haluavat nykyisin mm. tehdä heti levyn, tai ehkä heille sellaista tyrkytetään, ja se on vienyt laulun arvostuksen alas. Pääpaino ei enää ole pelkässä laulamisessa, vaan laulajia tuotteistetaan; monesti muut avut ovat ensisijaisia. Vaativuutta pitäisi siis lisätä, ansaittu julkisuus tulee sitten aikanaan, ansioitunut opettaja katsoo.

Monet siltikin haluavat nykyään pikatähdiksi – laulu uhkaa jäädä toissijaiseksi. TV-kilpailut saavat Maijan ymmälleen. Tulkintaa, tekstiä ja ajatuksia pitäisi tulla lauluun paljon enemmän mukaan.

– Nuorten ongelmana on mielestäni hätiköinti. He pilaavat äänensä usein jo alkumetreillä turhalla yrittämisellä. Suositan ensin määrätietoista opiskelua ja vasta sitten laulajan uraa. Silloin asiat etenevät oikeaan tahtiin ja ääni alkaa kestää laulajan ammattiin tarvittavaa painetta!

– Joku nuori laulaja voi myös saada elinikäisen trauman epäasiallisesta ja repivästä palautteesta – ja taustalla saattaa olla kova prässi jo kotoa. Terve lähestyminen tarvitaan, Maija muistuttaa.

Laulun nykykenttää Maija kertoo seuranneensa lähinnä ”viran puolesta”, koska laulunopettajan tulee olla perillä virtauksista. Tendenssi ei oikein ilahduta häntä.

– En pidä nykypopista sen vuoksi, että sanojen painotukset ja kummalliset sanavalinnat eivät kuulosta suomen kieleltä. Jotenkin esteettinen näkemyskin tuntuu olevan hukassa – kyllähän kauneudella on silti oma arvonsa! Maija huokaisee.

Kuorot kunniaan

Uudistusta tarvitaan ja esimerkiksi lauluyhtyeissä ja kuororintamalla on otettu rohkeita askeleita. Perinteinen mieskuorokin on kokenut metamorfoosin; ”asennossa, puku päällä”-asetelmasta on menty show’n tekoon.

Esimerkkinä olkoot vaikkapa Jyväskylän Semmarit ja Oulun Huutajat – ja tietenkin legendaarinen Puna-armeijan kuoro & Leningrad Cowboys (jo 1987 alkaen). Maija valmentaa myös kuoroja, ja noteeraa kehityksen suotuisana.

– Lauluyhtyeiden ja kuorojen uudistuminen on merkillepantavaa, ja aivan makeata, kun iloa alkaa tulla tekemiseen, ihmiset uskaltavat lähteä rytmin mukana, Maija iloitsee.

Uuden musiikin myötä on tullut paljon pedagogistakin aineistoa.

– Juuret ovat tärkeitä, ja on hyvä käydä läpi ne vanhat standardit ja opetella ne ensin kunnolla. Hyviä sovituksia on saatavilla ja monet tekevät myös omia biisejä, se kehittää korvaa, opettaja sanoo.

– Liika yrittäminen on pahasta; kropan venytys ja huolellinen harjoittelu vievät oikeanlaiseen lopputulokseen. Liiallinen puskeminen taas ohentaa äänen, koska dynaamiset vaihtelut lähtevät myös kehon hallinnasta. Kaikki on tietysti yksilöllistä, ääni ei saa treenissä lähteä, ja laulun pitää tuntua hyvältä laulajasta itsestäänkin. Maltti on siis yhä valttia, Maija heittää lopuksi.

*            *            *            *

Maija Hapuoja on laulutaiteilija ja arvostettu laulupedagogi. Mm. Jari Sillanpää, Mikko Herranen, Tommi Soidinmäki, Essi Wuorela ja Aili Ikonen ovat olleet Maijan oppilaita. Koko kroppa laulaa (Gummerus 2015) on laulunopas, johon Maija on koostanut pedagogiansa keskeiset opit ja harjoitustehtävät. CD-äänitteiden avulla ne soveltuvat itseopiskeluunkin. Apu-lehden Markku Mäkelä on kuvittanut teoksen oivaltavasti ja inspiroituneena tuotteliaasta yhteistyöstä sovittaja/kapellimestari Tapio Nykäsen ja toimittaja Marke Hanskin kanssa.

 

 

 

Takaisin
Translate »