Mika Mylläri – tuttu mutta tuntematon trumpetisti Pohjanmaalta

Kuvat: Mikan arkisto

29.06.2021 13:20


Mika Mylläri

1980-luvun loppupuolelta lähtien on Mika Myllärin hahmo ja trumpetti kuulunut jazz-sceneen välillä näkyvästi ja kuuluvasti ja välillä on ihmetelty mihin hän on häipynyt, milloin kuukausiksi, milloin vuodeksi. Aina poissaolojakson jälkeen Mika tuo jazzkansalle terveisä uuden kokoonpanon, musiikin soundin tai levytyksen myötä. Kokkolassa vietetyn koronavuoden jälkeen oli hetki aikaa avata Mika taustoja pari päivää ennen veneen vesillelaskua.

Alku 
– Isäni Alf on laulaja ja pianisti ja koti oli täynnä instrumentteja, joten jammailu tuli tutuksi jo pienenä. Rummut kolahti viisivuotiaalle kuitenkin eniten, ja niillä myös aloitin musiikin opiskelun.

Seitsemänvuotiaana aloitin soittotunnit ja pääsin komppailemaan muutama vuosi vanhempien kavereiden bändeissäkin. Svengaava rokki ja varsinkin rockabilly taisi olla meininki.

Musiikkiopistossa ensimmäinen opettajani oli Juhani Hapuli. Kesäisin osallistuin Ogelin kesäleireille ja siellä rumpuhommia opetti Kauko ”Cake” Saari.

Mika Joensuu 2019

Muistan kun kotiimme ilmestyi Dual-levysoitin ja siinä pyöri musta kiekko, jossa luki Round About Midnight ja Miles Davis. Sordinoitu soundi jäi mieleen ja kun Kokkolan musiikkiopisto tarjosi trumpettia jätin rumpuhommat siihen.

Aika nopeasti pääsin hommasta perille Samuli Konttorin opein ja pääsin mukaan nuorisoittokuntaan. Soittokuntatoiminta oli innokasta ja silloista kokoonpanoa myös johti Samuli Konttori, joka oli jäänyt eläkkeelle Helsingin Varuskuntasoittokunnasta ja tullut opettajaksi musiikkiopistoon.

Samulin jälkeen opistolle saapui Seppo Merisalo. Sepon opeissa kehittyi ansatsi ja puhallustekniikka ison harppauksen eteenpäin.

Yläasteen jälkeen 
Aika moni lähti Kaustisen musiikkilukioon, mutta minulle sopivalta vaihtoehdolta tuntui Lapväärtin kansanopisto. Se on internaatti, jossa opetuskieli oli ruotsi. Minulle se sopi hyvin, sillä kotimme oli kaksikielinen. Kansanopistoon oli perustettu pop–/jazzlinja. Kylällä ei ollut mitään tekemistä, joten kaikki aika kului soittamisessa.

Välillä käytiin järjestämässä Kristiinan kaupungin hotellissa jamit. Opettajia tuli Porista ja itse sain trumppamaikaksi Ismo Riteen. Hänen kanssaan tutkittiin mm.  Carmine Caruson ansatsi juttuja. Lappfjärdissä syntyi elinikäisiä soittokumppanuuksia, kuten pianistisäveltäjä Ralf Nyqvistin kanssa. Rafan kanssa kahlattiin Realbookkia läpi ja kuunneltiin kaikkea mitä saatiin käsiin. Mylläri&Nyqvist -duolla sitten esiinnyttiin hyvinkin aktiivisesti. Viimeksi 2010 tehtiin myös levy ’Lullabys’, että sikäli pitkäikäinen bändi.

Afro Club at Storyville

Musiikkikaupunki Kokkola 
Kokkolassa on aina ollut vireä musiikkikaupunki. Sieltä on myös lähtenyt maailmalle monia huippumuusikoita. Erkki Valaste, Folke Neustedt, Sacy Sand ja Olle Koski ovat luoneet Kokkolan kompille rullaavan pohjan, joka henkii edelleen tähän päivään. Jazz- ja klassisen muusikot ovat tukeneet toisiaan ja varsinkin 70–80-luvulla meininki oli jazzmyönteistä.

Huipputrumpetisti Ari Heinonen soitti trumpettia West Park Dixie Menissa, jossa minäkin yläasteikäisenä soitin haitaria ja pianoa. Ari liidasi ja oli tehnyt arrit. Soitimme korihatut päässä keikkoja ja sovitukset olivat tiukkoja ja vaativat paljon harjoittelua.

Silloin oli paljon konsertteja, jazzliiton kiertueet pysähtyivät myös Kokkolassa. Meillä toimi myös vireä jazzkerho. Niitä käytiin kuuntelemassa ja yleisö diggasi. Joskus iltaisin istuin Sacy Sandin kotona ja kuuntelin juttuja ja tarinoita hänen uraltaan.

SAintShow 84

In the navy 
Pohjanmaalla siihen aikaan ei tullut kysymykseen muuta vaihtoehtoa, kun mennä armeijaan. Olin 17-vuotias kun soitin esikuntaan ja kysyin mihin pääsen vapaaehtoiseksi. Sain litteran Upinniemeen, Helsingin laivastoasemalla.

Alokasajan jälkeen komppanian sotilasmestari ilmoitti, että seuraava palveluspaikka on Vaasan varuskuntasoittokunta. Siihen jäi haaveet koulutuspurjehduksesta Brasiliaan, mutta pääsin taas tuuttaamaan soittokunnan riveissä yhtä sun toista marssia.

Majuri Leo Tuuli oli leppoisa kapellimestari ja iltalomat rullasivat hyvin. Pääsin keikoille ja jameihin, joita Vaasassa oli 80-luvun alussa kiitettävän runsaasti.

Kun intti oli hoidettu ja täytin 18 oli edessä vain yksi suunta. Nykkiin! 80-luvun alkupuolella tein parin viikon reissuja New Yorkiin, ensimmäisen Delta Airlinesillä.

Helsinkiin
Vuonna 1986 pääsin Sibikseen ja vuotta aikaisemmin Espoo Big Bandiin. EBBn riveissä pääsi soittamaan useiden maailman tähtien kanssa. SE oli opettavaista ja merkittävää aikaa.

Sibiksessä maikkoina olivat Kaj Backlund, joka oli tuttu jo kesäleireiltä ja Jukkis Uotila, molemmat hienoja pedagogeja. Siellä kävi ulkolaisia opettajia. Tim Hagans, Anders Berggrantz ja Chuck Findley muutamat mainitakseni. Esko Heikkinen toimi mun päämaikkana ja ansatsi koheni vauhdilla.

Olin jonkin aikaa myös UMO:ssa, jossa jaoimme 4. pulttia Prihan Antsun kanssa. Salmisen Simolta sain myös hienoja vinkkejä fraseerauksesta ja soundinmuodostuksesta.

Piirpauke Glive

New York kutsui jälleen 
Keväällä 1988 lähdin taas Nykkiin. Kohteena oli saksofonistilegenda Frank Fosterin liidaama kesäkurssi Brooklynissä. Siellä sain tunteja mm. Jimmy Owenilta ja soitin big bandissa. Hain myös Manhattan School of Musiciin, minne sainkin sitten kolmen kuukauden stipendin, joten siirryin sinne.

Loppukesästä pääsin Idahon Sandpointiin Cuntter Schullerin liidaamalle mestarikurssille. Opettajina Max Roach, Martin Williams ja Wynton Marsalis. Wyntonin tunnit olivat hienoja ja oppia trumpetin soitosta tuli vuosikausiksi eteenpäin. Maxin kanssa hengailu ja tarinoiden kuuntelu oli nuorelle jazzarille karkkia. Ajasta siellä ilmestyi juttu paikallislehdessä.

The CS Monitor: Because of the presence of people like Mr. Roach and Mr. Marsalis, young players like 22-year-old trumpeter Mika Myllari, of Helsinki, rushed to sign up for the program. ”When I heard, I right away bought a ticket,” he says.

Mr. Myllari, who studied jazz at the Manhattan School of Music, is a striking example of the universality of jazz. His solos at a jam session July 31 were notable for the breadth of their vocabulary: Here was a European musician borrowing phrases and styles from American trumpeters from Armstrong to Davis.

Jazz kirjailija, kriitikko Martin Williamsin luennot olivat myös merkittäviä. Entisenä Smithsonian instituutin, jazz and American culture -ohjelman johtajana hänellä oli sana ja tieto hallussa.  Maxin, Wyntonin ja Martinin opeilla käsitys jazzidioomeista ja trumpetin roolista siinä syventyi entisestään.

Reissun loppupuolella sain tunteja Lew Solofilta, joka perehdytti sessiotrumpetistin rajuun arkeen Nykissä aikana, jolloin levytyssessioita todellakin tehtiin.

Kööpenhamina 
Vuoden 90 vietin Köpiksessä vaihto-oppilaana. Opettajana Anders Bergcrantz. Silloin tutustuttiin Woody Shawn ja Freddie Hubbard -tyyliseen sekä niin sanottuun ’Nu Hard Bop’ meininkiin. Se kolahtikin sen verran lujaa, että piti oikein perustaa oma bändi asian tiimoille.

Lee Konitz oli siellä myös jonkin aikaa vetämässä ensemblekurssia. Hänen sävellyksiään soitti kokoonpano, jossa oli ammattilaisia ja meitä opiskelijoita. Hienoa ja haastavaa musaa. Oli sitä ennen soittanut paljolti blues- ja soul bändeissä, jossa vedettiin aika täysillä. Lee Konitzin kokoonpanossa ymmärsin myös hiljaisemman soiton merkityksen.

Mika kaipaa jameja

Ensimmäinen oma bändi 
Vuonna 1992 ilmestyi ensimmäinen MMQ levy -’Heritages’, jossa kokoonpano oli Jari Perkiömäki, Kirmo Lintinen, Ape Anttila ja Marko Timonen. Meininki oli hard bopia, sellaista young lions-tyyppistä mitä olin kuullut New Yorkissa ja myös Köpiksessä.

Musiikki oli akustista, omia biisejä ja meillä oli paljonkin keikkoja ja joitakin rundeja.

Helsingissä oli tuohon aikaan säännöllisiä jameja ja niissä pääsi soittamaan tiukkoja biisejä kovien muusikoiden kanssa. Jamikulttuuria kaipailen aika ajoin.

 

Pariisi 
Sain stipendin Pariisin vuonna 1993 missä viihdyin muutaman vuoden. Siellä sävelsin uutta materiaalia ja päässäni alkoi kehkeytymään uudenlainen soundi.

MMQ Levy2 -’Les Ponts’ ilmestyi vuonna 1996. Levyn tyyli oli erilainen sisältäen myös jousikvartetin. Tuon ajan MMQssa kanssani soitti Jari Perkiömäki, Samuli Mikkonen, Jorma Ojanperä ja Markku Ounaskari.  Valmistuin samana vuonna myös Sibiksestä. Loppujen lopuksi kirjallinen lopputyö tuotti eniten vaikeuksia. Minulle on helpompaa selittää asiaa suullisesti kuin kirjoittaa se paperille. Aiheena oli Mielikuvaharjoittelun metodiikka.

Afrobeat

Soittaminen ammattina 
Pariisin vuosien aikana kävin usein Suomessa. Olen aina tehnyt paljon keikkaa. Kun aloitin, niin päätin, että pitää olla monipuolinen, jos aikoo elättää itsensä soittamisella.

Koskaan ei voi sanoa ei. Jos joku tuntuu liian hankalalta niin sitten asia vaan pitää treenata. En osaa arvostaa mitään keikkaa toisen edelle. Keikat jenkeissä Betty Carterin kanssa on yhtä tärkeitä, kun keikka jonkun muun kanssa Suomessa. Kun bändi toimii niin silloin asiat on hyvin.

Mun juttu on jazztrumpetismi ja improvisointi. Se on tuonnut keikkoja heavylevytyksistä pelimannimusiikkiin.

Olen iloinen, että tämä on ollut mahdollista.

Pori jazz
Vuodesta 1986 olin 25 vuotta joka vuosi Pori Jazz festivaaleilla. Porin jazzilla on ollut valtava vaikutus kehitykseeni jazztrumpetistina.

Sain myös lehtorin pestin 1998 Porin Palmgren-konservatorioon. Siellä starttailtiin jazzlinja ja kehiteltiin Pori Big Bandin toimintaa. Muutamassa vuodessa saatiinkin paljon aikaan.

Lontoo 
Vuonna 1997 sain kutsun saxofonisti Ed Jonesin kvintettiin. Pääsinkin yllättävän nopeasti piireihin ja soitin paljon keikkoja ja muutamia levyjä.

Mika ja Ed Jones

The Guardianissa oli seuraava arvostelu:
The MySpace page for Northern Star People says ”Other/Electro/Concrete”, but the term I’d use is nu-jazz. Or Nordic jazz, since Finnish trumpeter Mika Myllari and local keyboard hero Jonathan Gee recorded most of this under the northern lights, which inspired their name. It’s full of the atmospheric synthesizer sounds and chattering laptop beats we expect from the far north, but the mood is sunnier, funnier.

They claim inspiration from snooker genius Ronnie O’Sullivan, with titles such as Yellow Ball and Pink. Myllari is a terrific trumpeter who responds to Gee’s busy lines with equally virtuosic improvisations – Miles-ish on the moody soundscape of Green, but often closer to the European approach of Tomasz Stanko or the late Ian Carr. The tunes make up a potted history of electro-jazz: the squidgy 1980s tones of Blue; the sneaky groove of Red Ball; 147’s tunefully modified drum and bass. Nice.

Mika Ronnie Scott -klubilla

Ja toinen samasta lehdestä:
John Fordham on Ed Jones’s cracking musical snapshots, plus the other new jazz releases.

This is a good reappraisal of some more familiar routes to making contemporary jazz by the sometime US3 and Incognito saxophonist, on a musical autobiography inspired by significant moments musical and otherwise. Early jazz collectivity, the sounds of Art Blakey’s and Lee Morgan’s 60s blues-bop bands, and the looser atmospherics of later Miles Davis groups are visited. But this set is lifted above the familiar classic-jazz hommage by the quality of the playing and soloing from all the members, particularly pianist Jon Gee, Miles Davis-esque Finnish trumpeter Mika Myllari, and the dry, unburnished tone and quick thinking of Jones himself.

 

Studiohommat 
Soittamisen lisäksi alkoi kiinnostaa mitä tapahtuu mikrofonin toisella puolella jo 80-luvulla, kun sain ensimmäisen Atarin. Levykansien tekstit ja soundien kuuntelu olivat peruskoulu äänittämiseen. 2000-luvun alussa aloin tutkimaan, opiskelemaan ja tekemään enemmänkin itsenäisiä ääniteknillisiä kokeiluja.

2010 sain Seawolf-studiolta, Suomenlinnasta oman kopin ja mm. Hannu Leidén opasti eteenpäin. Usean levyn äänittäneenä ja mixanneena voin kait sanoa, että toinenkin ammatti on ainakin tulilla.

Työkalut 
Käyttötrumpettini on Taylorin Custom Chigaco 46, joka on tyypillnen raw brass -soitin ja omaa tummahkon syvän soundin mikä on omiaan jazzhommissa.

Flyygelitorven olen myös hankkinut vuosien jälkeen. Se on Carol Brass. Helpposoittoinen ja hyvän soundinen peli.

Trumpetin suukappale on mulle sopivaksi modattu Richard Martinin tekemä G2, jonka sain vasta pari kuukautta sitten. Se on samanlainen millä Miles Davis soitti suurimman osan urastaan ja sopii mun huulille hyvin. Flygaria soitan Giardinellin 10 suuttimella vuodelta 70-jotain

Suukappaleita on toki kertynyt läjä, mutta olen noudattanut Lew Soloffin ohjetta. Kun kierrettiin opetuspäivä Nykin studioissa, niin hänellä oli vyölaukku, jossa oli seitsemän eri suukappaletta, joita hän vaihteli vähän väliä. Hän kuitenkin sanoi, että ’ja tälle tielle et sitten lähde’.

Kuuntelu 
Alkuvaiheessa kuuntelin mm Lauri Ojalan soittoa Kälviän musiikkileirillä missä ekat tunnitkin sain. Ossi Runne kävi johtamassa Nuorisosoittokuntaa ja myös hänen hienostunut soundi puri hyvin. Diggasin tommoista loistokasta ja komeaa soundia.

Klassinen trumpettisoundi alkoi kuitenkin korvissani muuttumaan kun improvisointi tuli enemmän ja enemmän mukaan kuvioon. Aloin kuuntelemaan amerikkalaisia jazztrumpetisteja. Miles Davis ja Clifford Brown olivat ne ekat joiden soundia aloin sitten etsimään.

Opetus 
Koen että minulla on velvollisuus jakaa opittua tietoa ja teen sen mielelläni. En ole sitten 90-luvun lopun ollut varsinaisesti missään oppilaitoksessa muuta kuin satunnaisena workshopvierailijana. Muutama yksityisoppilas on silloin tällöin etsiytynyt sorvin ääreen.

Korona-aika 
Saimme MMQ3 -’MMQ’ levyn valmiiksi 2019 sekä sovittua jo keikkoja. Tilanteesta johtuen ehdimme tehdä vain Tampere Jazz Happeningin ja April Jazz clubin keikat. Toivotaan että kohta taas päästäisiin soittamaan yleisölle. Se on kuitenkin se syy, miksi tätä hommaa on tullut opiskeltua ja tehtyä koko ikäni.

Nyt on toisaalta ollut aikaa treenata paljon ja esimerkiksi uuden suukappaleen haltuunotto vaatii aikaa.

Harjoittelu 
Arban tuli tutuksi heti alussa ja käytän sitä edelleen monin eri tavoin. Soundini nojaa pitkiin ääniin, joista myös esim. Wynton puhui. Äänet saattavat olla puolesta minuutista minuuttiin pituisia suoria hiljaisia ääniä, säilyttäen jännitteen sisäänhengityksenkin aikana.

Trumppajoogaa… Se vaatii paljon poskilihaksilta, tarkemmin suunpielien kulmalihaksilta ja pakottaa sut soittamaan tietyllä tekniikalla. Rutiiniin kuuluu monenlaiset kielitystreenit ja varsinkin taimissa soittaminen. Ketteryysharjoitteet ja huomattava määrä suukappaleen kanssa treenaamista.

Aikaisemmin kirjoitin paljon transkriptioita ja muunsin fraaseja eri sävellajeihin. Nykyään teen omia ’etydejä’ joita löydän vaikkapa improvisaatioistani.

Perusasiat

Trumpetin soittaminen on haastavaa, mutta ei monimutkaista. Tarvitaan hyvä tuki palleasta, rentous, hengitys ja tieto mihin kohtaan puhalluksen suuntaa suukappaleessa. Eilisen hyvän keikan tai harjoituksen jälkeen sua seuraavana päivänä tervehtii kylmä torvi ja kylmät lihakset. Siitä se sitten taas alkaa se torveilu!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin
Translate »