Quincy Jonesin sovitukset soivat taas Suomessa

Kuvat:

10.11.2013 13:46


Quincy Jones nuorena miehenä.

Nyky-yleisö tuntenee musiikin moniottelija Quincy Jonesin parhaiten Michael Jacksonin suurimpien menestyslevyjen tuottajana. Mutta aikanaan hän johti hienoa, Suomessakin 1960 käynyttä big bandia.  Nyt Jonesin tämän orkesterin ohjelmistoa maestron omina alkuperäissovituksina on jälleen kuultavissa UMO:n esittämänä Savoy-teatterissa keskiviikkona 13. marraskuuta.

Seattlessa musikkiuransa aloittanut Quincy Jones soitti trumpettia ja teki sovituksia jo teini-ikäisenä. Hän sai opiskelustipendin Berklee Collegea edeltäneeseen Schillinger Houseen Bostonissa, mutta keskeytti opintonsa saatuaan vasta 18-vuotiaana 1951 kutsun Lionel Hamptonin orkesteriin trumpetistiksi ja sovittajaksi. Tuolta vuodelta ovat myös Jonesin ensimmäiset levytykset.

Clifford Brown Helsingissä

Orkesteri lähti syyskuussa 1953 pitkälle kiertueelle Eurooppaan. Tuolloin sen miehistö oli nuorentunut. Mukana olivat trumpetisteina valitettavan lyhyeksi jäänyttä uransa aloitteleva Clifford Brown ja aiemmin etupäässä r&b-bändeissä soittanut Art Farmer. Pasuunasektiossa olivat Jimmy Cleveland ja Buster Cooper. myöhemminkin monissa isoissa orkestereissa soittaneet ammattimiehet. Altisteina olivat 1950-luvun lopulla myös säveltäjänä ja sovittajana hyvää työtä tehnyt Gigi Gryce ja vanhoilla päivillään 1990-luvulla free-jazzin suuntaan siirtynyt Anthony Ortega. Pianistina oli yllättäen bebop-taustainen George Wallington.

Hamptonin orkesteri kävi myös Suomessa ja soitti Helsingin Konservatoriossa. Orkesteri ei koskaan levyttänyt, tosin kiertueesta on säilynyt pari konserttitaltiointia Ne osoittavat ohjelmistonolleen aika lailla perinteistä Hamptonia.

Lionel Hamptonin orkesteri Helsingin Konservatoriossa 1953. Q. Jones oikeassa ylänurkassa.

Lionel Hamptonin orkesteri Konservatoriossa 1953. Q. Jones oikeassa ylänurkassa. Soolovuorossa Anthony Ortega.

Levytyksiä salaa Hamptonilta

Mutta onneksi eurooppalaiset levy-yhtiöt tajusivat orkesterissa olleen potentiaalin. Niinpä monet orkesterin modernimpaa suuntausta edustavat muusikot tekivät runsaasti levytyksiä Ruotsissa ja Ranskassa, vaikka Hampton ja ennenkaikkea hänen ahne vaimonsa, orkesterin manageri Gladys Hampton tekivät kaikkensa estääkseen sen. Tukholmassa syntyi mm. ikivihreäksi tullut Jonesin säveltämä ja sovittama Stockholm sweetnin’, jossa Clifford Brown ja Art Farmer soittivat tuolloisten ruotsalaisten huippumuusikoiden kanssa.

Kiertueen jälkeen Jones toimii pääasiallisesti free-lancerina New Yorkissa tehden sovituksia mm. Dinah Washingtonin, Helen Merrillin ja Cannonball Addeleyn levyille. Hän oli sen ohella Dizzy Gillespien orkesterin musikaallisena johtajana ja soitti myös orkesterissa trumpettia vielä 1956 tehdyllä kiertueella Etelä-Amerikassa.

Klassikko Tukholmassa

Syksyllä 1956 levytetty This is how I feel about jazz oli hänen ensimmäinen oma lp:nsä. Levyllä oli mukana komea joukko huippusoittajia, mm. Art Farmer, Phil Woods, Lucky Thompson, Milt Jackson, Hank Jones ja Charles Mingus.

Tehtyään vielä kaksi lp:tä ABC-yhtiölle hän lähti 1957 uudelleen Eurooppaan ja toimi mm. ranskalaisen Barclay-yhtiön tuotantopäällikkönä.

Seuraavana vuonna hänet tilattiin Tukholmassa tekemään sovituksia Harry Arnoldin johtamalle Ruotsin radion big bandille. Yhteistyö tuotti hienon lp:n Quincy’s home again, jolta löytyi mm. altisti Arne Domnéruksen klassikoksi tullut upea soolonumero The Midnight sun will never set, joka myöhemmin kuultiin Jonesin omassa orkesterissa Phil Woodsin sooloesityksenä.

Palattuaan New Yorkiin hän kirjoitti uutta materiaalia tuolloin hyvässä iskussa olleelle Count Basien orkesterille, mutta ryhtyi myös 1959 levyttämään omissa nimissään, nyt Mercurylle. Orkesteri koostui jälleen New Yorkissa vaikuttaneesta alan parhaimmistosta: Harry Edison, Joe Wilder, Clark Terry, Phil Woods, Jerome Richardson jne. Useissa sessioissa syntyi niin paljon äänityksiä, että 1959 julkaistun kahden lp:n (The birth of the band ja The great wide world of Quincy Jones) niistä riitti monelle myöhemminkin julkaisutulle albumille.

Orkesteri kävi Suomessakin

Mukanaan useita levyillään käyttämiä luottomuusikoita Jones tuli jälleen Eurooppaan toimiakseen kiertueelle lähtevän Harold Arlenin säveltämän blues-oopperaksi kutsutun Free and Easyn musiikillisena johtajana. Oopperan viimeinen esityksen jälkeen helmikuussa 1960 Jones halusi jäädä Eurooppaan ja houkutteli myös kiertueen muusikot jäämään. Niinpä sitten Quincy Jonesin orkesteri ryhtyi kiertämään Eurooppaa.

Pariisissa talvella 1960. Kapellimestari alarivissä toinen oikealta

Pariisissa talvella 1960. Kapellimestari alarivissä toinen oikealta Phil Woodsin vieressä.

Suomeen se saapui elokuussa esiintyen Turussa ja Helsingissä. Olin itse Kulttuuritalolla kuulemassa tätä ensimmäistä Suomessa käynyttä modernia isoa jenkkiorkesteria. Komealta se kuulosti, orkesterissa oli julmetun hyviä soittajia, Woodsin ja Richardsonin lisäksi mm. pasuunasektiossa Jonesin luottomies Jimmy Cleveland, veteraani Quentin Jackson, kunniakkaasti Eurooppaa edustanut Åke Persson ja ensimmäinen näkemäni naispasunisti Melba Liston.  Orkesterissa oli toinenkin nainen, pianisti Patti Brown.
Vaikea sanoa millainen Suomi-kuva muusikoille vierailusta jäi, sillä konsertin jälkeen ravintola Kaisaniemessä pidetyt jamit päättyivät kaaokseen (tappeluja, kaatuiluja, oksentelua) suomalaisyleisön hillittömän päihtymisen takia. Sitä ennen monet jenkeistä olivat jammanneet ansiokkaasti. Oman jo yli 53 vuotta vanhan muistikuvan mukaan erityisen ahkerasti soitti Jerome Richardson. Noihin aikoihin olin reilusti alaikäinen, mutta kiltit sedät vetivät kapakkaan ikkunan kautta, portsari ei olisi ovesta päästänyt. Harmittaa vieläkin, että hukkasin myöhemmin pikkulehtiön, johon keräsin koko orkesterin nimikirjoitukset.

Taloudellinen katastrofi

Jonesille monien maailman parhaaksi tuolloin nimeämä iso orkesteri oli kiiistatta taiteellinen menestys, mutta ennenpitkää siitä tuli taloudellinen katastrofi. Hän sinnitteli sen kanssa syksyyn 1960 ennen paluutaan jenkkeihin. Orkesteri jatkoi levyjen tekoa ja palasi maaliskuussa lyhyelle kiertueelle Eurooppaan maaliskuussa 1961. Sen jälkeen orkesteria ei livenä taidettu kuulla kuin Newportissa heinäkuussa 1961. Orkesterinsa takia Jones oli ajautunut taloudelliseen ahdinkoon ja sai pitkään maksaa velkoja. Mutta ahdinko ei heijastunut musiikkiin, sillä Mercury-levyjen välissä Impulselle loppuvuonna 1961 tehty Quintessence oli jälleen erinomainen. Sen jälkeen parin seuraavan vuoden aikana tehdyt Mercury-lp:t olivat sitävastoin selvästi kaupallisesti suuntautuneempia. Ilmeisesti Quincy halusi vauhdittaa velkojensa lyhennysohjelmaa. Vuonna 1964 Jonesista tuli Mercuryn vara-tj, mutta hän jatkoi musiikin tekemistä keskittyen elokuvamusiikkiin. Myöhemmin tehdyt orkesterilevyt olivat teknisesti mainioita, mutta sisällöltään rahastusta.

Quintessence on Jonesin paras 1960-levyn orkesterilevytys.

Quintessence on Jonesin paras 1960-levyn orkesterilevytys.

 UMO:n kappaleet ykköslaatua

UMO:n Savoyssa soittama ohjelmisto on peräisin Jonesin orkesterin parhailta levyiltä. Suurin osa kappaleista on Jonesin omia sävellyksiä etupäässä 1950-luvun lopulta, Kuuluville tulevat mm. Stockholm sweetnin’, The midnight sun will set, Birth of the band ja Basienkin vakio-ohjelmistoon kuulunut For Lena and Lennie. Mukana on myös hänen tekemiä sovituksia muiden sävellyksistä. Tarjolla ovat Jonesin sovittamina näkemyksinä mm. Moanin’, Sermonette ja Straight no chaser.

Takaisin
Translate »