Päivä alkoi kuitenkin jo yhdeltätoista aamupäivällä, jolloin yksi brittiläisen jazzin ikoneista saksofoni virtuoosi John Surman kertoi omasta jo pitkään kestäneestä urastaan. Keskustelun muodossa hän availi saksofonin soiton saloja ja antoi näytteitä miten saksofoni teknisesti toimii. Tilaisuus pidettiin Southbankin ns. sinisessä huoneessa, jonne “aamuvirkkuja” jazzin harrastajia oli saapunut salin täydeltä.
Ray’s Jazz Café At Foyles
Rayn levykauppa on nykyään Foylesin kirjakaupan kolmannessa kerroksessa ja entinen ensimmäisen kerroksen kauppa ja kahvilatila on muutettu kokonaisuudessaan kahvilaksi, jossa pidetään säännöllisesti lyhyitä ilmaiskonsertteja. Festivaalin aikana siellä on joka päivä esiintyjiä. Eilen paikka oli jo puolelta päivin tupaten täynnä ja tunnelma sen mukainen – “hikinen”. Porukat olivat liikkeellä lauantaina muutenkin ja tulleet kuuntelemaan jo yli 80-kymppistä laulajatarta Sheila Jordania, joka esitti ikivihreitä kappaleita Brian Kellockin pianon säestyksellä.
Lontoossa “pyörivän” turistin kannattaa käydä pistäytymässä tässä paikassa ainakin kahvilla. Jazzturistin puolestaan pitää “hilata” itsensä kolmanteen kerrokseen, missä avautuu jazzlevyjen ja kirjojen hohdokas maailma.
Puola projekti
Lontoossa on käynnissä puolalaisen taiteen näyttely, joka kestää kokonaisen vuoden. Yhtenä projektin osana paikalla oli myös puolalaisia muusikkoja, jotka esiintyivät Jazz Festivaalin yhteydessä Clore Ballroom lavalla. Puolasta on noussut huomattava määrä hyviä muusikoita, joiden keulakuvana voitaneen pitää tällä hetkellä Tomasz Stankoa, joka esiintyi kvintettinsä kanssa eilen. Hänen lisäkseen ilmaisessa iltapäivän konsertissa lavalla oli tukku muitakin merkittäviä nuoria “talentteja”, nousevia kykyjä, Puolan maalta.
Pawel Kaczmarczyk on Puolassa ehtinyt jo saada useita palkintoja. Tämä lahjakas pianisti ja hänen Audiofeeling Band, pureutuivat yhtyeen uuden, syyskuussa julkaistun levyn, “Complexity In Simplicity” sisältöön, mikä on pianistin omaa sävellystyötä. Levyllä on peräti 12 soittajaa, mutta Lontoossa eilen yhtye esiintyi kvintettinä, jossa soittivat Radek Nowicki, saksofonit, Wojciech Pulcyn, kontrabasso ja Paweł Dobrowolski, rummut. Kaczmarczykin soittoa kuunnellessani tuntui aluksi siltä, että tämäpä on murhaavan omaperäistä vääntöä. Välillä se tutui olevan täysin improvisoitua ja “hatusta vedettyä” soittoa. Välillä taas homma meni aivan liian taiteelliseksi fraseeraukseksi, josta puuttui juoni. Saattaa olla, että olin itse “hukassa”, sillä ulkopuolisia häiriötekijöitä oli koko ajan kuuntelijoiden keskuudessa.
Koko iltapäivän kestänyt konsertti oli ilmainen ja paikalle oli tullut paljon lapsiperheitä ja paikalla kävi muuten vain ohikulkijoita. Kaikesta huolimatta esitys oli mielestäni hyvin mielenkiintoista ja erilaista kuultavaa mihin yleisesti on totuttu ja loppua kohti raaka elinvoima kohosi jopa raivoisaksi “triumffiksi”.
Brubeckin jalanjäljillä
Paljon kehuttu britti pianisti Liam Noble esiintyi trionsa kanssa Barbicanin aulalavalla eilen ikään kuin lämmittelijänä Sonny Rollinsin konsertin alkua odotellessa. Hänen ilmaisutapansa on yksinkertaisen jäntevää ja mukaansatempaavaa. “Keskittynyt koskettimien hallinta siivittää kuulijan matkalle Tatumista Tayloriin”. Näin on hänestä sanottu lehdistön palstoilla. En kyllä itse pystynyt soitosta erottamaan Taylormaista “sekoilua” ollenkaan.
Trio on julkaissut keväällä ensimmäisen yhteisen levyn “Brubeck”, joka on tehty Dave Brubeckin “Time Out” levyn kunniaksi, jonka julkistamisesta on kulunut tänä vuonna 50 vuotta. Eilinen esitys pureutui varsin tiukasti tämän uuden levyn sisältöön. Kuulimme mm. vanhat Brubeck kappaleet “Three To Get Ready”, “Blue Rondo A La Turk” ja tietenkin ehkä kuuluisimman Brubeckin kvartetin aikoinaan tutuksi ja maailmanlaajuiseksi hitiksi nousseen “Take Five” kappaleen. Myös “La Paloma Azul” oli loistavasti tulkittu ja teki suuren vaikutuksen.
Triossa soittivat Dave Whitford bassoa ja Dave Wickins rumpuja. Varsinkin Dave Wickinsin rumpujen soitto herkissä kappaleissa oli mielestäni aivan loistavaa.
Saimme kuulla hienon setin jazzin perusfilosofian mukaista musiikkia. Ei mitään yllättävää pianotrio “höntyilyä”, vaan sananmukaisesti aitoa, perusvarmaa, “tavaraa”. Barbicanin aula oli täynnä hartaasti kuuntelevia jazzin ystäviä.