Skopje 19.10.2013
Perjantai-illan konsertit alkoivat Macedonian Opera & Ballet -talolla norjalaisittain. Vuonna 2007 Skopjessa edellisen kerran esiintynyt Sidsel Endresen kuuluu avantgarde -laulajien vapaan suullisen improvisoinnin ja äänen käyttäjien eliittiin ja häntä voidaan pitää samalla myös yhtenä tämän taiteenalueen pioneerina. Hän on ehtinyt seikkailla tällä erikoisella jazzin alueella jo kolmisenkymmentä vuotta. Sidsel on hyvin tuttu myös sille suomalaiselle yleisöryhmälle, joka on kiinnostunut erikoisemmasta jazzilmeestä, sillä hän on esiintynyt useita kertoja Suomessa eri festivaaleilla. Hän on ollut myös ehdoton suunnannäyttäjä uusille nuorille improvisoinnin saloista kiinnostuneille laulajille.
Vuosikausia Lontoossa viihtynyt, mutta nykyään takaisin Norjaan muuttanut, Stian Westerhus on kitaran varressa varsinainen kameleontti, joka on viime vuosina lisännyt esityksiinsä rankasti elektroonista värinää ja hänen kitaraansa kytkemänsä tietokoneohjattu ”patteristo” lavalla kytkimineen, prosessoreineen ja kaikkine vempaimineen on jo näky sinällään.
Westerhusin tasapainoilu rankan luomisvoiman, virtuositeetin ja melodisen elementin löytämisen välillä on hankala yhtälö. Tuloksena oli kaikkea muuta kuin tavallinen kitarasoundi. Westerhus heittäytyi rohkeasti jonnekin hämärän rajamaille, missä möyrittiin likaisissa vesissä tai mudan täyttämissä viemäreissä. Hänen ryytävä julmuus elektronisesti tehostetun kitaran tuottamien äänien rajoittamattomassa avaruudessa yhdistyi kaikesta huolimatta mielenkiintoisella tavalla Endresenin käyttämään akustisen puhtaaseen äänivyöryyn toisena instrumenttina. Tuloksena oli kaunis ja täysin ainutlaatuinen yhdistelmä säkenöivää ja erikoislaatuista, täysin jäljittelemätöntä, äänimaailmaa.
Endresenin mieletön luontainen kyky luoda kaiken aikaa lavalla pelkällä ihmisäänen voimalla mitä erikoisimpia tapoja äänentuotolle on tavallaan uskomatonta. Hän tuntui löytävän aina uusia muotoja ja ääniyhdistelmiä, joita hän luotasi rajattomasti vastaamaan Westerhusin huimiin ääniefekteihin.
Kaksikko veti Skopjen Oopperatalon yleisön toisen päivän avauksessa hiljaiseksi. Vaikka olen kuullut Endreseniä ennenkin, mutta en kuitenkaan yhteisprojektissa Westerhusin kanssa, niin esitys oli yksinkertaisesti hämmentävä. Hämmästyksestä toipuminen kesti varmaan jonkin aikaa. Noin tunnin mittainen esitys käsitti käytännössä pari kappaletta, minkä jälkeen yleisö puhkesi raivoisiin suosionosoituksiin.
Esityksen voisi kuvailla olleen ”likaista” musiikkia, josta syntyi kaunista. Jotenkin tuntuu kummalliselta miten Westerhusin raaka sähköinen virtapiiri voidaan saada liekkeihin puiselle lankulle kiinnitettyjen kielien näpräilyllä, tehostettuna prosessoiduilla kytkimillä ja tietokoneohjatulla virittelyllä. ”Likainen” musiikki muuttui kauniiksi, kun Westerhusin kitaran äänivyöry yhdistyi Endresenin akustisen ihmisäänen kanssa. Näin jäätävän karskea vingutus saatiin muuttumaan harmonisesti toimivaksi lämpimäksi melodiaksi.
Stian toimi harkitsevasti, mutta peräksiantamattomalla tahdolla, kontrolloiden kaiken aikaa kitaransa äänen tuottoa oman näkemyksensä mukaan. Syvällinen luottamus omaan luovaan tekemiseen sai aikaiseksi henkeäsalpaavan intohimoisen ja inspiroivan kokonaispaketin yhdessä Sidselin määrittämättömän poikkeavalaatuisen äänen käytön kanssa. Uskomattoman jännittävä ja unohtumaton konserttielämys, josta paikalla ollut yleisökin tuntui vallan hullaantuvan. Tällaiset esitykset ovat aina ainutkertaisia ja ne on pakko kokea paikan päällä.