Tallinna 24.4.2014
Kolumbialainen Edmar Castaneda on yksi harvoja maailmalla esiintyvistä harpun soittajista, kun puhutaan jazzmusiikista. Harppu mielletään yleensä yksinomaan klassisen musiikin instrumentiksi. Edmar on vienyt harpun käsittelyn kuitenkin aivan uuteen ulottuvuuteen. Käyttämällä sähköisesti tehostettua harppua, hän on saanut siitä irti uudenlaisen kosketuspinnan. Nyt harpusta on tullut soolosoitin myös jazzin saralla – kiinnostavaa vai mitä.
Voidaan sanoa, että hän on luonut harpusta uskottavan soittimen myös jazzin piiriin. Harppu on yksi jazzsoitin muiden rinnalla, vaikka se ei millään muotoa pysty syrjäyttämään perinteisiä jazzsoittimia ja niiden valta-asemaa. Edmar on kuitenkin luonut jazzmusiikkiin nyt oman erikoisen säväyksen, kuten esim. Kimmo Pohjonen on omalla tavallaan virittänyt haitarista jazzsoittimen omintakeisella esittämistyylillään. Kummatkaan eivät ole yksinäisiä susia instrumenttiensa suhteen jazzin piirissä, mutta molemmat ovat omalla tavallaan avanneet uuden esittämistavan ja samalla laajentaneet musiikillista näköalaa ja erikoista särmää jazzin kentässä.
Edmar Castanedaa voidaan pitää ilmiömäisen lahjakkaana soittajana, joka on keskittynyt tosissaan vain tämän soittimen ominaisuuksien esille tuomiseen. Hänellä on selkeä päämäärä. Hän on suunnannut kaiken tarmonsa harpun salaisuuksien aukaisemiseksi ja löytääkseen tavat omaksua soittimen kokonaisvaltaisen soundimaailman. Yhdessä ranskalaisen Camac Harps -yhtiön kanssa Edmar on kehitellyt harppuunsa uusia parannuksia liittämällä siihen polkimia, mitkä parantavat harpun käytön mahdollisuuksia muuttaa sävelkulun alueita.
Hän on kehittänyt tekniikan, millä hän pystyy loihtimaan 34-kielisestä harpusta bassoefektit ja melodian samanaikaisesti saaden soittimensa kuulostamaan kuin kaksi tai kolme soitinta olisi yhdessä. Harppu mielletään ensisijaisesti instrumentiksi, millä luodaan osa esityksen taustamusiikista. Edmar haluaa ilmiselvästi harpusta saatavan irti jotain sellaista, mitä ei ennen ole koettu.
Castaneda on asunut Yhdysvalloissa jo 1990-luvun puolivälistä alkaen ja tehnyt siellä uraa omalla musiikin alueellaan. Trumpetinsoittoa opiskellessaan hän löysi jazzmusiikin, missä erityisesti improvisointi alkoi kiehtoa häntä. Kierreltyään aikansa New Yorkin jazzklubeilla hän huomasi, että tämän erikoisen soittimen käsittely nimenomaan jazzsoittimena alkoi kiehtoa ihmisiä ja tämän innoittamana hän lisäsi harjoitusta ja nyt hän omalla alueellaan maailmantähti.
Eilen Tallinnassa esiintynyt kokoonpano oli sama kuin noin puoli vuotta sitten Tampereella, missä kolmikko riemastutti yleisön. Pasuunaa puhalsi ilmeikkäästi revitellyt Marshall Gilkes ja rumpujen takana rytmistä huolehti tunnontarkasti Edmarin soittoa seuraten hänen maanmiehensä Rodrigo Villalon. Marina Pavilion oli käytännössä loppuunmyyty ja tunnelma oli odottava. Yleisö oli selvästi valmistautunut kuulemaan jotain uutta ja kiehtovan erilaista jazzkonserttia.
Edmar keskittyi soittamiseen tavalla, missä koko kehon kieli ja olemus olivat kiinteä osa esitystä. Hän sai loihdittua soittimestaan uskomattoman monimuotoista äänispektriä, valtavan määrän äänen eri sävyjä. Yleisön antamat suosionosoitukset eri tilanteissa olivat spontaani osoitus siitä miten hyvän yhteyden Edmar pystyi saamaan paikalla olleisiin ihmisiin. Tunnelma oli lämminhenkinen ja koskettava. Ei ihme, että hän on saanut sekä kriitikot että musiikin kuuntelijat lumottua puolelleen.
Edmarin soittama harppu on käytännössä hieman kookkaampi kuin hän itse. Se ei tunnu häiritsevän soittamista millään tavalla, vaan tämä ennennäkemätön virtuoosi sai aikaan äänikennon, mikä oli harvinaista kuultavaa.
Täydellisen teknisen taidon omaavan harpputaiturin sormet näpräilivät kieliä sametin pehmeästi hyväillen, hellävaroin kosketellen, mutta myös rivakan rankasti. Hän nyppi, tökki, hankasi, survoi sähäkän nopeasti, hyökkäävästi, mutta myös kauniin taiteellisesti. Sähköinen erikoisvalmisteinen kolumbialaismallinen harppu sai kyytiä Marina Pavilionin lavalla.
Edmar aloitti kappaleella Cuarto de Colores ja hyvään vauhtiin päästyään hän jatkoi täynnä elämän intohimoa kappaleella Entre Cuerdas samannimiseltä levyltä vuodelta 2009. Edmar on ilmiselvästi hyvin uskonnollinen ja on itse tulkinnut saaneensa omat taitonsa jumalan armosta. Se on saanut hänet myös säveltämään kappaleen Jesus de Nazareth, jonka hän tulkitsi yksin ja toivoi samalla kaikille läsnäolijoille ja koko maailmalle jumalan siunausta. Koskettava, kaunis ja tunteellinen hetki harpun valtaisan äänien kirjon levitessä ympäri Pavilionia utuiseksi verhoksi yleisön seuratessa soittoa hiiren hiljaa.
Kun seuraat jumalan ohjeita, niin hän jakaa kaiken kaksinkertaisena takaisin. Kohdallani tämä on toteutunut, se on jotain hämmästyttävän ihmeellistä. Minulla on kaksi harppua, kaksi soittokaveria, kaksi lasta, näin Edmar tulkitsi raamatun sanoman. Tämä iloinen asia on virittänyt Edmarin säveltämään uutta tuotantoa, jolle hän on antanut nimen Double Portion. Tämän kappaleen kuulimme seuraavaksi hänen uusimmalta samannimiseltä albumilta. Lopuksi kolmikko päästeli kaiken irti samban riehakkaissa tunnelmissa, Samba de Brazil.
Pasunisti Marshall Gilkes oli näyttävästi esillä töräytellen raakoja rypistyksiä pasuunastaan ja kuulimme myös hänen sävellyksensä Looking Forward, missä hän yksinpuhelussaan osoitti olevansa pasunistien ykkösiä maailmanlaajuisestikin ajatellen. Hänellä on samanlaista tiukkaa improvisointikykyä ja kokeilevan musiikin yksilöllistä eläytymistaitoa kuin Ray Andersonilla.
Yleisön vaatiessa lisää saimme kaikeksi lopuksi vielä yllätyksen, sillä lavalle nousi Edmarin hyvä ystävä huuliharppuineen, jonka nimi jäi valitettavasti minulle epäselväksi. Lähes kymmenminuuttinen lopetuskappale improvisointeineen oli taitavaa yhteispeliä ja tuntui kuin huuliharpisti olisi aina kuulunut kolmikon joukkoon. Edmar Castenadan trion tavanomaisuudesta poikkeava jazzkonsertti sai näin todella mieleenpainuvan lopetuksen.