Perjantaina Lokkilavan myöhäisillan päätteeksi nähtiin yksi etukäteen kiinnostavimmista jazzin lahjakkuuksista, kun lontoolainen saksofonisti ja säveltäjä Nubya Garcia teki ensiesiintymisensä Suomessa Pori Jazzissa. Hänen sanotaan olevan valovoimaisimpia nuoren polven brittiläisen jazz-vaikutteisen musiikin nousukiidossa olevista edustajista. Britteinsaarilla on käynnissä varsinainen buumi nuoren polven muusikkojen rynnätessä isona rintamana parrasvaloihin tänä päivänä.
Paljon kiitosta saaneen artistin ensimmäinen bändi Nubya’s 5ive löysi tasapainoisen tavan musiikillisten tavoitteiden mukaisen määränpään saavuttamiseksi, hyvällä yhteistyöllä, energisellä, mukaansatempaavalla ja palavan määrätietoisella sähäkkyydellä. Muun ohella hän soittaa myös mm. vahvaa kiertue-elämää viettävän 7-henkisen Nérija täysnaisorkesterin jäsenenä. Porissa hän oli liikkeellä kuitenkin kvartettina.
Brittimuusikoiden maihinnoususta olemme jo pari-kolme vuotta saaneet esimakua Pori Jazzissa ja se tuntuu vain kiihtyvän. Garcian tavaramerkiksi on muodostumassa afro-sävytteinen jazz, mistä löytyy Karibian kiihkeitä rytmejä. Soitosta huokuu pirteää hyväntuulista viileyttä, intohimoista kiihkeyttä, elinvoimaista vireyttä ja jännitteistä makeata unelmien etsintää.
Hänen selkeä musiikillinen näkemyksensä on huolellisesti hiottu soundi sekä harmoninen yhteistyö. Näin hänen musiikillista sisältöä on arvioitu. Jotenkin esitys oli kaikesta huolimatta hieman, etten sanoisi latteahko, siinä ei ollut sitä purevuutta ja täsmällisyyttä, mitä ennakkoon oli odotusarvo.
Esityksen aikana tuntui olevan jonkinlaista harhailua. Pariin otteeseen hän antoi kolmen muun soittajan tehdä töitä melko pitkään ja itse oli vähän kuin ”jäähyllä”. En tiedä, hänellä on ymmärtääkseni ollut pitkään hyvä yhteistyö luottopianistinsa Joe Armon-Jonesin kanssa. Alkuperäisen line-upin mukaan hänen olisi pitänyt olla mukana, näin ei kuitenkaan ollut vaan pianon ääressä istui James Beckwith.
Line-upin mukaista rumpalia Femi Koleosoa ei myöskään näkynyt omalla paikallaan, vaikka hän on käsitykseni mukaan yhtä lailla pitkäaikainen soittajakaveri kuin basisti Daniel Casimir, joka tuntui olevan nyt ainoa ns. vakituinen jäsen.
Rumpalin tontin oli ottanut haltuun Sam Jones, jonka kanssa Nubya on tehnyt yhteistyötä aikaisemminkin. Vaikea sanoa tai ottaa kantaa, miten nämä muutokset vaikuttivat koko keikan esitykseen.
Kun en tunne taustoja muutenkaan hyvin, niin en tiedä kenen kanssa Nubya nykyään vakituisesti soittaa keikoillaan.
Porissa nelikko (voisiko nimetä vaikka Nubya’s 4tet) soitti melko pitkiä kappaleita ensimmäisen hän nimesi Hold ja viimeisenä soitettu ainakin 15 minuuttia kestänyt Pace oli Nubyan omien sanojen mukaan uusi ennen julkaisematon ja äänittämätön kertoen yleisesti kaupunkilaiselämästä.
Yhtyeen (Nubya’s 5ive) nimeä kantava kuuden kappaleen äänite julkaistiin toukokuussa 2017 ja se myytiin loppuun samana päivänä. Seuraavaa vaihetta ei tarvinnut kauan odottaa, kun sähköisempi omakustanne When We Are EP-levy ilmestyi seuraavan keväänä 2018 Steve Reid Innovation Award -palkinnon tuloksena. Levyn tekemisellä oli selkeä tarkoitus. Nubya Garcia halusi tutkia, miten elektroniikkaa voidaan käyttää live-jazz-ympäristössä. Siitä tuli eräänlainen nopea läpileikkaus Nubyan tämänhetkisestä omasta taiteellisesta suuntauksesta musiikin saralla ja miten hän aikoo jatkaa pitkäaikaisten soittajakavereiden Femi Koleoson, ja Daniel Casimirin kanssa.
Huomionarvoista on, että Jazz FM:n Jazz Act of the Year -palkinto myönnettiin tänä keväänä Nubya Garcialle. Häntä voidaan siis hyvällä syyllä liittää siihen kukoistavaan listaan muusikoita, jotka nykyään hallitsevat suorastaan tyrmäävällä otteella UK:n jazzkenttää.
Nubya tekee nykyään tiivistä yhteistyötä pianisti Joe Armon-Jonesin ja rumpali Moses Boydin (Moses Boyd Exodus) kanssa, joiden molempien omilla projekteilla on myös tällä hetkellä lamauttavan jämerä uraputki liekeissä.
Nubya on vakava, tinkimätön tenorisaksofonisti, joka soittaa haastavaa ja voimallista musiikkia, hän on tavallaan crossover -taiteilija, joka suhtautuu myötämielisesti populäärimpäänkin musiikkiin, mutta ei silti välttämättä halua soittaa mitään kevyttä ja merkityksetöntä musiikkia.
Hänen soolonsa hitaasti muuntuva sävy ei ole päämäärätöntä tai tarkoituksetonta, vaan se kerrostuu runomaisesti usein toistuvista yksinkertaisista lauseista, mitkä sitten yllättäen rakentuvatkin verkkaalleen yhteen kunnes saavuttavat huippukohtansa. Näin hän saa aina kuulijansa mukaan.
Tällaista kiinteää intensiivistä ja rutinoitua vahvuutta ei tällä kertaa lavalla hänen otteistaan tullut selkeästi esille, vaan melko pitkät soolot tuntuivat jotensakin pintapuolisilta.
Vaikka hän puhalsikin ihan hyvin, niin siitä puuttui keskittynyt halu laittaa itsensä kunnolla likoon. Tuntui siltä, että hän olisi tarvinnut rinnalleen Armon-Jonesin kaltaista vahvaa ryöpyttäjää rinnalleen, mistä hän olisi saanut lisävirtaa tuoda esille tenorin sähäkkä värikkyys, mitä ennakkoon odottelin.
Esitys ei kaikesta ennakkokohusta huolimatta ollut niin vahvaa touhua kuin on annettu ymmärtää. Tiettyä luonnollista nuorten muusikoiden tahtotilaa, omaan tuttuun ympäristöön tukeutumista ja nuorison piireissä yleensäkin havaittavissa olevan hip-hop lainausten kanssa prameilua oli havaittavissa. Lavakarismasta ei tässä vaiheessa oikein vielä voi puhua. Afro-beatista haettiin se voimavara, millä oman musiikin rakenteita yritettiin löytää.
Mutta mikäpä siinä, Nubyan tenori puuskutti ihan maittavasti sinänsä ja homma on menossa oikeaan suuntaan, mutta varsinaisesta läpimurrosta ei vielä voida puhua. Toisaalta esitys tuntui yleisöön purevan ja hyvä niin. Uusia ystäviä varmasti hänen musiikille löytyi ja suunta on ylöspäin saattaapa jopa nousta, kun hän lupasi tulla Suomeen uudestaan Helsingin Flow Festivaalille 10. elokuuta. Suosionosoitukset olivat sitä luokkaa, ettei mitään jäänyt epäselväksi. Vaikka Christina Aguilera oli kohta aloittamassa osuuttaan Päälavalla, niin riitti sitä yleisöä Lokkilavalle esityksen loppuun asti.
Vaikka Nubya’s 5ive (Porissa 4tet) ei ehkä ole ainakaan ihan vielä vallankumouksellinen, niin siinä on erinomaista tulevaisuuden potkua.
Pori Jazz 2019, Lokkilava perjantaina 19.7.2019
21:00 Nubya Garcia (Nubya Garcia – tenorisaksofoni, James Beckwith – piano, Daniel Casimir – kontrabasso, Sam Jones – rummut)