Rumpali Okko Saastamoisenjohtama OK:KO -kvartetti oli Keitelejazzin pikantti ja piristävä vieras lauantaina. Äänekosken kaupungintalolla konsertoinut yhtye on vasta kolmen vuoden ikäinen, mutta kerännyt jo arvostettuja palkintoja ja tunnustuksia meillä ja muualla. Skandinaavisen uusjazzin vaikutteita suomalaiseen maalaisromantiikkaan taitavasti yhdistävä suoritustapa on enemmän kuin pelkkä look tai muotioikku – se on terävä ja kekseliäs lähestymistapa luovaan musiikkiin.
Bändi voitti 2016 Young Nordic Jazz Comets -kilpailun Suomen-karsinnan, ja debyyttialbumi Land E.sai innostuneen vastaanoton. Pianisti Antti Lähdemäki kutsui minut isännöimäänsä Summer Jazz Club konserttiin lähes päivälleen kaksi vuotta sitten, mutta en valitettavasti päässyt silloin Jyväskylään. Hyvä, että tuli nyt päivitettyä.
Yhtyeen musiikki on rakennettu itsessään varsin yksinkertaisista elementeistä, mutta sävelkokonaisuus hahmottuu toisinaan hyvinkin kompleksina. Riskinä on tietysti sävelellinen ”Baabelin torni” (heprean sanasta Babhel, sekaannus); ajaudutaan pisteeseen, jossa kukaan ei enää ymmärrä ketään.
Näin ei käynyt kaupungintalolla, vaikka riskirajoilla mentiin välillä. Alkutahdit antoivat piano ja kontrabasso; aluksi tuntui kaverit soittavat kahta eri biisiä, enkä ole aivan varma, ettei olisi. Mutta hyvää kvartetti-ilmaisua siitä viimein kehkeytyi.
Rumpalina kytkisin Saastamoisen mielellään Paul Motian -koulukuntaan; melodinen ja oivaltava, samalla hyvin ekonominen tapa soittaa. Kaikkea paukuttelua ja pelkkää timen ylläpitoa kavahdetaan.
Bill Evansin kanssa työskennellessään Motian (1931-2011) nosti roolinsa bändin säestäjästä yhdenvertaiseksi muusikoksi muiden kanssa ja kehitti soolouralla ajatusta edelleen. Joskus rytmiä voi hymistäkin; pakkoko sitä nyt aina on kapuloita käyttää.
Anyway, OK:KO on rento, nuorekas ja tärkeilemätön kollektiivi, jossa soittaa sukupolvensa lupaavimpia jazzmuusikoita. Kehitysalusta tuoreille ideoille on erinomainen. Saastamoinen säveltää itse yhtyeelle ja jättää runsaasti tilaa ekstemporoinnille; muusikot improvisoivat tilanneherkästi ja tekevät sävelmistä kunkin esitysajan ja -paikan näköisiä.
Juhlalliseen kaupungintalon saliin basisti tulee paljain jaloin, rumpali on sukkasillaan ja koko homma viedään muutenkin läpi pilke silmäkulmassa. Sinänsä aivan mainiota, jos kohta kotikutoista fiilistä oli vähän liikaakin. Basisti esimerkiksi soittaa rumpalin spiikin päälle, jolloin puheesta ei salin kaiussa saa mitään selvää. No, helposti korjattavia detaljeja.
Intiimiä dialogia.
Saastamoinen on haastatteluissa sanonut arvostavansa dialogia muusikkojen välillä. Yhtye tunnelmoi intiimiä, viehättävää ja pienimuotoista ohjelmaansa, ja vaikka yleisöä oli valitettavan vähän, sen ei anneta häiritä ilmaisuun paneutumista.
Pappi ei voi pelastaa sieluja tyhjässä kirkossa, mutta sinänsä outoa, että kun kyseessä on festarin jazzillisesti kiinnostavinta antia, yleisö loistaa poissaolollaan. Ehkä osuutta oli saunapäivällä ja päivän kuumuudella, mutta nythän oli mahdollista yhdistää molemmat, hyvän musan kanssa. Salissa oli nimittäin lievästi sanoen lämmintä, kuten kaikkialla.
Jotkut sävelmien rakenteet ovat perin yksinkertaisia. Toinen biisi oli pohjaltaan kuin lastenlaulun sävelhoku, mutta ällistyttävän monimuotoinen kudos syntyi siitäkin.
Tractor pulling -kisoista viehkeytynyt rumpali oli tehnyt siitä hauskan biisin, mutta sen yleistyminen kisojen tunnariksi ei vaikuta todennäköiseltä. Traktorilla ajetaan 100 metrin matka ja suoritus on ohi sekunneissa; yleensä ylikuormittunut traktori leviää kesken ajon, syttyy tuleen ja onneton kuski pakenee henkensä edestä.
Jos ehtii. Siis mikä tahansa voi toimia jazzkappaleen ideana ja sytykkeenä. Nimenomaan sytykkeenä. Biisien nimikkeistö on hiukan outoa, mutta ovathan maanläheisyys ja kehtolaulutkin, myös sadut, inspiroineet jazzia aina.
OK:KO käyttää yllättäviä, mutta hyvin toimivia soitinyhdistelmiä, kuten saksofoni/rummut tai piano/rummut ja luo näin tykkänään uudenlaisia kuulokuvia. Rumpuja voi soittaa kapulasoiton ja vispilöiden avulla tai vain käsin.
Tai olla vain soittamatta läsnä, kuunnella muita. Tärkeä taito sekin, mutta harvinainen. Eihän dialogi puhunnoissakaan tarkoita mitään huutokauppaa, jossa jokainen huutaa yhtäaikaisesti naama punaisena.
Setti päätettiin kauniisiin ja mietteliäisiin balladitunnelmiin. Ilmankos bändin keikkoja on kuvailtu voimaperäisiksi elämyksiksi, jotka herättävät kuulijassa mielikuvia ja läsnäolon tuntua.
Keitelejazz, Äänekosken kaupungitalo 27.7. klo 17.00
OK:KO
Jarno Tikka – saksofoni, Toomas Keski-Säntti – piano, Mikael Saastamoinen – basso, Okko Saastamoinen – rummut