Idea festivaalin järjestämisestä lähti oikeastaan liikkeelle Markun omasta mieltymyksestä nimenomaan jazzmusiikkiin. Järjestäjien ydinryhmä on 6-7 henkeä. Viime vuodesta alkaen on tehty yhteistyötä Rauman Kaupunginteatterin kanssa ja päälava, on rakennettu teatterin edustalle ja tilat n. 700 kuulijalle.
Ravintolapalvelut olivat teatterissa ja järjestelyt näyttivät toimivan tältä osin erittäin hyvin. Festivaalin budjetti on noin 40000, mikä vaatisi pari tuhatta maksavaa katsojaa. Perjantain avauspäivänä päälavan eteen saapui nelisensataa innokasta kuuntelemaan Sami Pitkämöä, Lenni-Kalle Taipaletta ja UMOa. Yöklubissa oli 250 kuulijaa. Kun eilen penkit ammottivat tyhjyyttään ainakin alkuillasta, niin tavoitteeseen ei varmasti päästy. Todella valitettavaa, sillä ilma oli mitä parhain ja tarjolla oli tasokasta jazzia ja rytmimusiikkia. Ei voi kuin todeta, että paljosta jäivät paitsi ne raumalaiset, jotka eivät vaivautuneet paikan päälle kuuntelemaan.
Loistava ohjelmakokonaisuus
Markku Pekonen oli tehnyt hienoa työtä valinnoissaan. Linjaus oli selkeä, kotimaisin voimin ja nuorekkaalla meiningillä erinomaisella jazzilla alkaen ja kohti yötä vauhtia kiihdyttäen. Kuumassa auringonpaisteessa aloitettiin perinteisiä perusarvoja kunnioittavalla laadukkaan soinnukkaalla ja balladinomaisella jazzilla kuitenkin varsin moderniin tyyliin. Siitä jatkettiin kääntämällä turboruuvia hieman enemmän groovaavan funkin ja lattarin puolelle. Progressiivisen jazzkitaroinnin jälkeen siirryttiin salsan kautta soulin rytkeeseen. Raumalla saatiin kuulla todella nautittava ja onnistunut rytmimusiikkikattaus.
Uutta tuulta purjeissa
Vuonna 2005 keikkailun aloittanut Maratone Quintet nousi eilen ensimmäisenä festivaalin päälavalle. Tämä helsinkiläistä muusikoista koostuva yhtye on ehtinyt saamaan markkinoille viime vuoden lopulla ensimmäisen levynkin, “Setting Out”. Esitys perustuikin pitkälti tämän levyn sisältöön. Kvintetti soittaa omaa sävellystuotantoa, mikä tuntuu olevan varsin puhdasta ja melodista nykyjazzia. Kappaleet olivat aika, etten sanoisi avaran surumielisiä, hyvin hidastempoisia ja melankoliaan taipuvaisia. Kenny Wheeler on ollut yhtyeen innoittaja varsinkin alkuaikoina. Sen kyllä huomasi yhtyeen trumpetistin Martti Vesalan hienon hienosta puhaltamisesta. Yhtyeen soitto on hyvin taiteellista, mutta jotenkin vähän liian steriiliä, kaikki tehdään viimeisen päälle oikein. Siksi se ei ehkä “kolahda kuulaan” täydellä teholla. Modernia ja tarttuvaa, hyvää yhteissoittoa, jossa oli reilusti tilaa vahvoille sooloille. Vesalan lisäksi yhtyeessä soittavat, Markus Tiiro kitara, Petri Rahikkala piano, Mikko Pellinen basso, ja Juho Peltoniemi rummut.
Mehevää “kontrapunktia”
Timo Lassy putkahti suomalaisen jazzyleisön tietoisuuteen oikeastaan U-Street All Stars yhtyeen kautta ja siitä lähtien hän on ehtinyt olla jo monessa suomalaisessa huippu jazzyhtyeessä mukana. Tällä hetkellä ehkä kansainvälisestikin arvostetuin ja tunnetuin yhtye, missä hän soittaa, on Five Corners Quintet. Raumalle Timo toi oman Bandinsä, missä mukana soittavat suomalaistunut Georgios Kontrafouris pianoa ja väkivahvat “komppaajat” Antti Lötjönen, basso, Jussi Lehtonen, rummut sekä Etiopiassa syntynyt, mutta Suomessa ikänsä asunut Abdissa “Mamba” Assefa perkussiot. Alun alkaen yhtyeen tarkoituksena oli tehdä ainoastaan levy, mutta levy-yhtiön ehdotuksesta yhtye alkoi myös keikkailla tällä kokoonpanolla.
Lassyn soitossa on energistä kuminaa. Siitä voi löytää Coltranemaisia yllätyksiä, Rollinsin pehmeyttä yhtä lailla kuin soulfunkin rajua syvyyttä. Se on omalla tavallaan raakaa, mutta samalla sielukasta.
Siinä on puhaltamisen riemua. Hän on sekä seikkailija että vaikuttava spiritualisti. Se tuo mukanaan kokonaisuuden, jota on hauska kuunnella. Yhtye on todellinen voimakone. Kaikkien soittajien soolot olivat suorastaan väkivahvoja, armottoman kovia. Siinä liikuttiin ensin aikaisin aamulla Afrikan viidakossa, missä huudettiin apuun Timon baritonia ja vietettiin lauantai iltapäivää loistavassa kesäsäässä “makealla” paikalla, tällä kertaa Raumalla. Tätä makeutta haluamme lisää.
Raakaa ja rehellistä kitaranvingutusta
Timo Kämäräinen on kitaranvinguttaja “Jumalan armosta”. Hän omaa vahvan rock taustan, mutta taitaa myös klassisen ja jazzin soiton. Hänen omaperäisen soittotyylinsä on silkkaa raakaa voimaa, mutta siitä löytyy samalla myös jazzillista melodisuutta ja bluesin alkukantaista etelän meininkiä. Timo on ehtinyt revittää kitaraansa monien suuren yleisön tuntemien suomalaisten muusikoiden kanssa rivisoittajana.
Nykyään hänet tunnetaan jo hyvin jazzpiireissä omien kokoonpanojensa kautta. Eikä ihme, sillä Kämäräisen soitto on mehevää kuunneltavaa. Sitä voisi pitää synkistelynä, mutta siitä löytyy myös hienoa ilon sanomaa. Se on taiteellisesti hienosti jalostettua progressiivista jazzia parhaimmillaan. Siinä on paljon bluesvaikutteita eikä hän sorru turhiin kikkailuihin. Rauman esiintyminen pureutui pääsääntöisesti hänen omaan tuotantoonsa. Heräämisen jälkeen soitettiin poissaoleville, kerrottiin likaisesta päiväkirjasta, siirryttiin psykedeeliseen avaruuden kahvilaan toiselle planeetalle, minkä jälkeen irroteltiin. Tähän räjähtävään esitykseen iskivät kovan panoksensa myös yhtyeen muut soittajat Tuomo Prättälä kosketinsoittimissa, Tommi Vainikainen rummuissa ja Timo Hirvonen basson varressa.
Kuumat salsarytmit herättivät yleisön bailaamaan
“Lauantai-illan huumaa” tarjosi Orquesta Solaz, kuuma salsaryhmä, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kymmenhenkinen ryhmä nuoria soittajia ja laulajia, jotka oli koottu yhteen Rauman seudulta, Helsingistä ja taisi olla jostain muualtakin. Kun tällainen nuorekas ryhmä repäisi iloisella meiningillä salsan rytmit liikkeelle laulaja Joaquín Hernándezin vetämänä, niin tyrät alkavat hetkua.
Jokainen voi helposti olettaa tällaisesta ryhmästä lähtevän niin tuliset sävelet, että siihen tempautuu mukaan. Täyteen vauhtiin päästyään, sai yleisö kuulla mukaansatempaavaa musiikkia Karibialaiseen tyyliin täydeltä laidalta. Ja yleisö tykkäsi, niin että “bailaamaan” piti päästä.
Päätös soulin rytkeessä
Sami Saari nousi viimeisenä lavalle Sonics yhtyeensä kanssa ja alkoi revitellä soulin ilosanomaa harvalukuiselle yleisölle, mikä tässä vaiheessa alkoi siirtyä eturivin paikoille.
Vielä ehtii mukaan
Huomioikaa raumalaiset ja Rauman seudulla tänään liikkuvat musiikin ystävät. Teillä on vielä ainutlaatuinen tilaisuus kuulla nautittavaa Chet Baker musiikkia suomeksi laulettuna ja tulkittuna. “Herranjumala sentään! Nyt tunnelmoi mies. Maskuliini. Korkealta nuottiviivastolla. Suomeksi. Rakkaudesta. Hempeästi. Sydäntä särkevästi”, näin kirjoitti Osku Rajala arvostellessaan Timo Kiiskisen “Chet” levyä. Siis, nyt kipin kapin tänään kaikki kuuntelemaan tämän pitkän linjan laulumiehen kaihomusiikkia klo 19.00 Rauma-salille. Hänellä on muuten taustalla vielä kaiken lisäksi aivan uskomattoman hyvä ryhmä tämän hetken Suomen johtavia nuoria soittajia.