Suomessa on koko joukko loistavia tenorisaksofonisteja, niihin lukeutuu myös Imatran suunnalta kotoisin oleva, mutta nykyään helsinkiläinen William Suvanne. Hän taitaa olla pelimies jazzin ohella, sillä hänen edellinen Quartet -julkaisu The Tenor vuodelta 2014 seikkaili uhkapelimaailmassa Las Vegasin tyyliin kasinoiden ”yksikätisten rosvojen” ja pelipöytien ympärillä. Live esityksissä siihen liittyi kerrottu tarina, mikä nivoi maukkaan karhean ja räyhäävän soiton kiinnostavasti yhteen asiasisällön kanssa.
Tässä mielessä viime syksynä ilmestynyt Suvanteen neljäs oma levy Chess’n Jazz kulkee tällä kertaa edellisen viitoittamalla tiellä pelien kuninkaan shakin ja jazzin ympyröissä luovasti toisiaan tukien. Chess’n Jazz -kvintetti koostuu soittajista, jotka kuuluvat edellisellä levyllä soittaneeseen kvartettikokoonpanoon, pianisti Mikael Jakobsson, basisti Tuure Koski ja rumpali Mikko Arlin lisättynä kitarakuvioinnilla Tomi ”Varre” Vartiaisen työstämänä.
Shakki ja jazz kohtasivat viime syksynä konkreettisesti, kun yhtye teki 20 konsertin kiertueen, minkä aikana Suomen Jazzliiton ja Suomen Shakkiliiton yhteistyönä konserttien yhteydessä pidettiin myös shakkiturnauksia.
Näin otteluja käytiin peli tilanteen mukaan pelinappuloita siirrellen ja toisiaan ”syöden” jazzin soidessa. Älykkyys ja nopeat liikkeet ovat tarpeen simultaanipelin juonittelussa tai kellopelin ajanlaskun reagoinnissa.
Soittajilla pitää olla tilanne hallussa samaan tapaan, sävellykset seuraavat pelin kulkua ja etenevät pelitilanteen mukaan. Omat pienet yksityiskohdat ja nyanssit löytyvät pelinappuloista, mitkä hakevat omaa sävelkulkuaan. ”Olen hakenut sävellyksiin välillä myös shakkilaudan mukaista symmetriaa, esim. Knight´s Night -kappaleen harmonia kulkee ratsun tavoin 1,5 sävelaskelta kerrallaan”, on Suvanne kertonut. Jazz kiinnostaa Suvannetta sen vuoksi, että ”siinä saa paljon toimia solistina”.
Soitto lähti livakan svengaavasti liikkeelle ilman puheita. Sen oli tarkoitus kuvata staattista shakin avausta, missä kumpikaan osapuoli ei vielä ole ehtinyt tehdä ensimmäistä siirtoaan. Toiseen vaiheeseen siirryttäessä hiihtotermein puhuttaessa suksi oli liukas, kun alla oli mitä paras lentokeli. Pelin avauksessa käyttäydyttiin varsin herramiesmäisesti edeten peruskaavioiden mukaan italialaisittain Italian -nimisen kappaleen määrätessä käytöstavat, Varre Vartiaisen kehitellessä pelin avaukseen hienosointuisen urkumaisen kitarasoundin.
Kun alkuun oli päästy, niin oli aika tehdä seuraava siirto. Gambit olikin jo hieman väkivaltaisempi valkoisen osapuolen uhrattua sotilaansa ja syntynyt 7/8 osainen kova tahti lisäsi vauhtia. Siitä irrottiin hurjan rosoiseen rypistykseen, missä tenoria ei säästelty eikä Vartiainen antautunut voimallisen painavan soolonsa aikana. Peli oli saanut uuden rämäpäisen vaihteen päälle ja siitä älykäs kieroilu sen kuin kasvoi.
Jos peliä katsotaan sotilaan näkökulmasta, niin ei niillä kovin hyvin mene. Pelin edetessä niitä uhraillaan ja osa kaatuu. Pelin loppupuolella harva niistä on enää olemassa. Osa on tuijottanut toista sotilasta silmästä silmään melkeinpä koko pelin ajan. Se ei ole oikein kivaa…. ”olisin mieluummin upseeri”, totesi Suvanne.
Seuraava kappale kertoikin siitä, kun ne sotilaat kesken shakkipelin päästetään iltavapaalle ja siellä tapahtuu sitä sun tätä, kaikenlaista hauskaa, voisi olettaa. Näin syntyi Soldier’s March ”Pojat Reissulla”. Se olikin todellinen mallikappale, kuin sotilasparaatissa olisi kuljettu Suvanteen rämistellessä tavallisesti soittaman tenorin sijasta alttosaksofonilla. Vartiaisen pitkä soolo siihen perään antoi tilaa Suvanteelle ottaa käsiinsä pienen huilun. Nostettuaan sen huulilleen rytminen räväkkyys laantui ja tilalle tuli seesteinen vaihe tahdin hidastuttua huilun hiljaiseen tunnelmallisuuteen.
Olimme tulleet vaiheeseen, missä olivat jäljellä shakkipelin kuninkaalliset, Queen oli Williamin mukaan omistettu kaikille ihanille naisille. Saksofonin väkevän terävän kirkas ja korkealle nouseva raikkaus innotti jälleen Vartiaisen vastaamaa samalla tehopyrähdyksellä. Ennen loppua matkalle tuli hetkellinen katkos, jolloin luulin jo kappaleen loppuvan, mutta se jatkuikin vielä tuimasti edelleen kohti loppuhuipennusta.
Shakkipelin tärkein nappula on tietysti kuningas minkä takana piilee valta, voima ja ehkä ylivoima, näistä aiheista tulee taas mieleen 1980-luvun TV-sarja Dallas, kertoi William. ”Kappale El King on basistimme Tuure Kosken näkemys Dallas -teemasta.” Sen mukana saimme kosketuksen tähän aiheeseen Kosken sähköbasson tymäkän muhkean soundin kautta. Siitä William äityi uudestaan rankalla kädellä kyltymättömästi tenoriaan puuskuttaen melkoiseen huippuvetoon. Sitä ei Vartiainen näyttänyt jäävän suuremmin ihmettelemään, vaan antoi kitaransa puhua samalla jämäkkyydellä. Näin saatiin shakkinappulat kaatumaan jazzin tahdissa ja vain ”kunkku” jäin töllistelemään laudalle.
Pori Jazz 2019, Kirjurinluoto Poriljonki -lava, sunnuntai 14.7.2019
18:00 William Suvanne Chess’n Jazz
(William Suvanne – saksofoni, Mikael Jakobsson – piano, Tomi ”Varre” Vartiainen – kitara, Tuure Koski – basso, Mikko Arlin – rummut)