Tanskalaista tunnelmointia Aleksanterin teatterissa

Kuvat: Matti Laipio

02.12.2021 14:15


Morten McCoy ja Jonathan Bremer Aleksanterin teatterin lavalla

Hygge on tanskalainen sana. Sillä tarkoitetaan mukavuuden tunnetta, joka yhdistyy myös seesteiseen mielialaan. Hygge-käsitettä voisi hyvin soveltaa myös Aleksanterin teatterissa esiintyneen Bremer/McCoy-duon melodiseen ja tunnelmalliseen musiikkiin.

Kosketinsoittaja ja säveltäjä Morten McCoy ja basisti Jonathan Bremer ovat tehneet yhdessä musiikkia jo lähes kymmenen vuotta. Aluksi he soittivat jamaikalaisperäistä dubia. Edelleenkin he luonnehtivat ilmaisuaan jazz-dubiksi, tosin kyllä sen syke oli aika piilossa heidän soitosssan ainakin keskiviikon konsertissa, jossa he esittivät pääasiassa kahden tuoreimman albuminsa kappaleita.

Sävyiltään konsertti oli hyvin intiimi. Duo soitti näet ilman salivahvistusta, mikä toimikin hyvin teatterin herkässä akustiikassa. Tosin lavalla oli paljonkin elektroniikkaa Mortenin käyttämässä laitteistossa, johon kuului mm. sähköpiano, syntikka sekä viivelaite. Arsenaalissa akustisena soittimena oli pystypiano. Morten oli järjestänyt runsaan kalustonsa varsin ergonomisesti pystyen hallitsemaan sitä istualtaan.

Konsertissa kuullut McCoyn kirjoittamat kappaleet ovat kaunismelodisia. Monia niistä voisi kutsua myös sävyiltään meditatiivisiksi. Tempot olivat hitaahkoja enimmäkseen hieman alle mediumissa kulkevia. Toteutuksissa oli silti vaihtelua. Sitä toivat esimerkiksi esiäänitettyjen elementtien käyttö.

Mortenin omassa soitossakin oli mielenkiintoisia ratkaisuja kuten se, että hän soitti oikealla kädellä sähköpianolla melodiaa ja vasemmalla kädellä pystypianolla komppisointuja. Kiistattoman kekseliäästi hän onkin työympäristönsä rakentanut. Bremer täydensi hyvin kumppaniaan vähäeleisellä soitollaan.

Kaksikko on tehnyt myös elokuvamusiikkia. Jonkin mukavan elokuvan musiikiksi olisi konsertti sellaisenaan sopinut.

 We Jazz-konsertti Aleksanterin teatterissa 1.12. esiintyjänä duo Bremer/McCoy.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin
Translate »