Baari oli siirretty ulko-oven viereen. Se paransi selkeästi kuuntelu- ja näkyvyysolosuhteita. Ennen keskellä tilaa ollut baari aiheutti turhaa ulkopuolista hälinää. Toiset esitykset olivat erittäin herkkiä ja minimalistisia, mitkä vaativat lähes täydellistä keskittymisrauhaa ja hiljaisuutta sekä kuulijalta että esittäjältä, joten tämä muutos oli selkeä parannus.
Yllätys Chilen suunnalta
Duon Cueco & Villarroël esitys, missä kohtasivat piano ja Zarp rumpu oli todellinen namupala. Heidän esittämänsä musiikki oli free improvisointia latinalaisella ja intialaisella mausteella kuorutettuna. Ranskan espanjalainen Pablo Cueco taputteli iranilaista Zarb rumpua. Chilestä lähes vahingossa Ranskaan asumaan jääneen Patricio Villarroëlin kosketus pianon näppäimistöllä oli aivan jotain uskomatonta. Jäin vain ihmettelemään sitä herkkää kosketusta, mikä saattoi hetkessä muuttua suunnattomaksi pauhuksi kuin ukkonen olisi pyyhkäissyt täydellä voimalla yli ja vieden mukanaan.
Miten tällainen aivan uusi tunne syntyy, en osaa sanoa. Se erilaista soittoa tai sitten ei. Ehkä se tunne tuli siitä kokonaisesittämisestä ja soiton ohjaamisessa siinä tilassa ja sinä hetkenä. Yhteispeli soittajien välillä toimi läheisen kitkattomasti. Nämä on niitä tilaisuuksia, jotka voi vain kokea olemalla paikalla. Samaa ei ehkä tule toisten.
Ranskalais-belgialais-brittiläistä free tanakkuutta
Pianisti Matthew Bourne esiintyi jo perjantaina soolona ja nyt hän oli mukana ranskalais-belgialaisen Trio Granden kanssa yhdessä lavalla. Matthewin pianokosketus ei todellakaan ole herkkää, hän antaa tulla täydeltä laidalta, kädet käyvät kuin tuulimylly puolelta toiselle ja kosketus näppäimistölle on välillä hyvinkin raakaa. Hänen tekniikkansa on varsin omintakeista ja yllättävää. Hänen tavaramerkkinsä näyttää olevan myös paljain jaloin esiintyminen.
Trio Granden rumpali Michel Debrulle, tuuban ja pasuunan soittaja Michel Massot ovat belgialaisia, kun taas multi-instrumentalisti Laurent Dehors on ranskalainen. Dehors vaihteli instrumentteja vähän väliä ja soitto kulki vauhdilla, lentäen eteenpäin. Heidän soittonsa oli freen ilottelua yhtä lailla kuin huumorilla höystettyä avantgardea, sekaan heitettiin vielä ripaus moussetta. Esitys oli ns. makeaa mahan täydeltä freen ystäville. Näin se menee, aina hauskaa olla “pittää”.
Tanskalaista rumpujen taontaa
Stefan Pasborg on jo eräällä tavalla käsite Free jazzin saralla. Hänen tykityksensä rumpujen takana on kovaa ja voimakkaasti eteenpäin vievää. Taonta on sellaisissa sfääreissä, joissa marssijalka alkaa lyödä omaa tahtiaan. Hänellä on merkillinen rytmitaju, joka vetoaa. Rumpujen kolistelu on omalaatuista, kokeellista, jossa on mukaansatempaava svengi. Siitä on jo tullut hänelle jonkinasteinen tavaramerkki. Olen kuullut tätä herkkua useita kertoja ja jään aina ihmettelemään sitä energialatausta, mikä hänellä on.
Eilen hän piiskasi Odessa 5 yhtyeensä jälleen kerran tööttäyksen maailman ääripäähän. Raaka kopla, toinen toistaan taitavampia torvensoittajia, puhalsivat ilmat pihalle ja tuulta purjeisiin linjalla pohjoismainen yhteistyö ja avunantosopimus Baltian kanssa. Aika ajoin ei enää tiennyt missä mennään. Ulkoavaruuden tyyneyteen ei ainakaan laskeuduttu. Siitä piti huolen töttöröö torvet Mikko Innanen, Anders Banke, Liudas Mockunas ja Jakob Munck. Vierailevana tähtenä yhtyeessä soitti vielä trumpetisti Kalevi Louhivuori. Istumaan, turvavyöt kiinni ja sitten menoksi, oli pelin henki.
Grande Finale
Ultra Music Nights konsertit päätettiin taas perinteisen tavan mukaan todelliseen yhteissoittoon, missä lavalla olivat kaikki lauantaina esiintyneet artistit samanaikaisesti. Tällä kertaa päätös kappaleet olivat Pablo Cuecon ja Patricio Villarroëlin käsialaa. Charles Gil oli taas kerran tuonut meidän vaihtoehtolääkitystä tarvitsevien musiikinnälkäisten kuulijoiden syötiksi mahtavat esiintyjät ja korkealuokkaista musiikkia laidasta laitaan. Kiitos hänelle.