Flow Festivalin ohjelmisto on valmis uusien kiinnitysten myötä

Kuvat:

02.06.2009 06:59

Vampire Weekend

Tuoreita Flow-artisteja ovat yhdysvaltalaiset Vampire Weekend ja The Juan MacLean.

Flow’n perjantai-illassa esiintyvä newyorkilainen Vampire Weekend kuuluu viime vuosien iloisimpiin indie-yllättäjiin. Kovassa nosteessa oleva yhtye valmistautuu odotetun toisen pitkäsoittonsa julkaisuun, ja esittää Flow’ssa runsaasti uutta materiaalia. Niin kamarimusiikista kuin afrikkalaisesta popistakin vaikutteita omaperäiseen soundiinsa ammentavan yhtyeen kehuja kerännyt debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2008. Levy oli arvostelumenestys ja valittiin vuoden parhaiden albumien joukkoon muun muassa Rolling Stone ja Time -lehtien listoilla. Flow-esiintyminen on Vampire Weekendin ensimmäinen Suomessa.

The Juan MacLean lukeutuu kovaan maineeseen nousseen DFA-levy-yhtiön keskeisimpiin artisteihin. Ensi kertaa Suomeen saapuva tuottaja John MacLeaniin henkilöityvä bändi julkaisi hiljattain toisen albuminsa Future Will Come. Yhtyeen omintakeinen elektrodisko on vakiinnuttanut asemansa klubeilla ympäri maailman, ja lavalla täysiveriseksi live-kokoonpanoksi kasvava The Juan MacLean on myös hurjan keikkabändin maineessa. Flow’ssa yhtye esiintyy lauantaina 15.8.

Flow-lippujen ennakkomyynti on edennyt selvästi aiempia vuosia rivakampaa vauhtia. Varsinkin kolmen päivän festariliput ovat tehneet kauppansa kiitettävästi.

Järjestyksessään kuudes Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 14.-16. elokuuta osana Helsingin juhlaviikkoja. Lisäksi torstaina 13.8. järjestettävä Kraftwerkin tähdittämä avajaiskonsertti kasvattaa koko Flowviikonlopun ensi kertaa nelipäiväiseksi.

Liput:

1 päivä 54 €, 2 päivää 77 €, 3 päivää 94 € (+ mahdolliset toimituskulut)

Ennakot Tiketti, Lippupiste ja Stupido Shop.

Flow Festivalia tukevat Helsingin kaupunki, Opetusministeriö ja Svenska Kulturfonden.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Helsingin Sanomat/NYT, Radio Helsinki, Diesel, Hartwall, BAT, Sunrise, Eastway, RGB, Marimekko ja Brand Factory.

www.flowfestival.com

Takaisin
Translate »