Jake Nyman, aikamme legendaarinen musiikkitoimittaja, on jälleen rykäissyt kirjan. Tällä kertaa aiheena on Tähtisumua, sitä samaa, jota hän vääntää eetteriin Ylen kanavalla sunnuntai-iltapäivisin.
Tuo lepopäivän nostalgiapläjäyshän on keskittynyt aikaan, jolloin ihmiset tekivät vielä musiikkia; jazzia, viihdettä, elokuvaa, iskelmää fyysisesti omilla kyvyillään ja taidoillaan. Ei nykytekniikalla, joka saa lähes kaiken maistumaan kliinatulta samankaltaisuudelta ja kloonatun tunteettomalta.
Nyman on jakanut kirjansa prologin lisäksi 11 eri osioon, joista jokainen osio sisältää lyhyen nasakoita kertomuksia niin säveltäjistä, tuottajista, sovittajista kuin esittäjistäkin sekä tuotosten menestyksestä että listasijoituksista. Amerikka on kaiken alku ja juuri, mutta myös Eurooppa on huomioitu mukavasti. Ja tietysti Suomi, jonka usein niin kömpelöt 1950 -luvun cover -käännökset jäivät allekirjoittaneenkin korvien väliin soimaan.
Viime mainittu seikka saakin todellisen nostalgiaruiskeen tämän teoksen myötä, kun Nyman latoo pöytää kappalenimiä ja esittäjiä kuin liukuhihnalta. Mukana myös sellaisia artistinimiä, jotka ovat allekirjoittaneelta jääneet unhon yöhön.
Kirja sisältää aivan hillittömän määrän tietoa. Ja muistoja. Tämän kaiken materiaalin sulattaminen ei onnistu yhtäjaksoisella lukemisella, vaan muistoja pitää välillä sulatella. Nauttia pienemmissä erissä. Ja tässäkin Nyman on jälleen onnistunut hienosti, sillä kukin juttu on maksimissaan parin-kolmen sivun mittainen, usein lyhyempikin. Radiotoimittajana hän on tottunut lyhyisiin spiikkeihin ja stilisoimaan vain olennaisimman esiin.
Tämä ei tarkoita sitä, että Nyman jättäisi asiat vaillinaisiksi tai luut ilman lihaa. Ei suinkaan, sillä kirja on pullollaan mitä herkullisimpia tarinoita. Erilaisia asioita, joista osa allekirjoittaneellekin entuudestaan tuntemattomia. Todellisia herkkupaloja.
Ainoa pahe tällaisesta kirjoittamisesta on se jano, ei yksitähtisen, vaan tiedon, jota pitää alkaa kaivella lisää Nymanin tarinoiden jatkoksi. Ja myös levyhyllystä joutuu puhaltelemaan pölyt pois useammasta levystä ja kuuntelemaan nostalgian herkkuja. Onneksi viime mainittua työtä helpottaa netti, josta noita herkkuja voi myös itselleen helposti ostaa, mikäli on vanhat levyt pöljyyksissään elämän varrella lainannut, hukannut tai tuhonnut.
Nyman käyttää tekstinsa välissä lainauksia eri artistien elämänkertakirjoista sekä kappaleiden sanoituksista, jotka antavat lisäväriä kirjan sisältöön. Itse kuvitus on kirjassa kuitenkin köyhää, sillä 16 -sivuisen levykansista koostuvan väriliitteen lisäksi ei muuta kuvitusta juuri ole kuin muutaman piirretyn, yksinkertaisen postimerkkimukaelman muodossa. Ehkäpä kirjan sisältö olisi saanut vieläkin nasakamman nostalgisen vireen, mikäli kuvia olisi sijoiteltu juttujen oheen. Liekö kustannussyistä päädytty nykyiseen formaattiin…
Ollaanpa kirjan ulkonäöstä mitä mieltä tahansa, sisältö on kuitenkin sykkivän sielukasta alkaen prologista: Kun äänilevy ja elokuva kohtasivat. Eli vuodesta 1927, jolloin maailman ensimmäinen kokopitkä äänielokuva The Jazz Singer sai ensiesityksensä.
Jazzista ja sen eri vivahteista Nyman kirjoittaa erittäin moneen otteeseen kronologisessa järjestyksessä kulkevassa tekstissään. Tosin on huomioitavaa, että sana jazz jää usein taka-alalle, vaikka käsitellään artisteja ja kappaleita, jotka sisäistetään yleisesti jazzkategoriaan kuuluviksi.
En katso tällä olevan kuitenkaan suurta merkitystä, vaikka Tähtisumu suorastaan vilisee alkupuolellaan jazzkappaleita, niiden säveltäjiä, sovittajia, tuottajia ja esittäjiä. On Benny Goodamania, Charlie Christiania, Count Basieta, Billie Holidayta, Django Reinhardtia, Glenn Milleria, Frank Sinatraa, Andrew Sistersia, Louis Armstrongia, Ella Fitzgeraldia, Les Paulia… ja monia, monia muita.
Kun tähän lisätään legendaariset elokuvasävelmät Casablancan As Times Goes By -biisistä Ennio Morriconen Hyvät, pahat ja rumat – teemaan, päästään jälleen uuteen nostalgiasfääriin. Ja lisää löylyä kiukaalle lappavat kirjan teemoista vaikkapa; Kultaisen trumpetin laulu, Ja rokki soi… vai soiko sittenkään, Italian iskelmiä ja muita kansainvälisiä tuulahduksia, Euroviisuja, Beatlemanian pyörteissä…
Mielestäni Nyman on tiivistänyt oivasti pyöreästi puolen vuosisadan musiikkitarjonnan. Sen ikivihreiksi muodostuneet kappaleet. Toki paljon enemmänkin kirjoitettavaa olisi löytynyt, mutta kokonaisuus olisi kasvanut turhan massiiviseksi.
Meille, jotka olemme aiemmin tutustuneet ja viime vuosisadan puolivälistä aktiivisti kirjan kertomaa musiikkia kuunnelleet, tämä teos on kuin kertausoppitunti. Nostalginen muisteluhetki “vanhoihin kunnon aikoihin”.
Nuoremmille ja asiaan perehtymättömille kirja on kenties eräänlaista hebreaa… nimi ja lukuviidakkoa, tiedontäyteistä asiapohjaa, jonka pohjalta on hyvä tutustua menneisyyteen ja sen musiikillisiin helmiin.
Tämä Jake Nymanin Tähtisumua ja hänen edellinen teoksensa, pari vuotta sitten ilmestynyt Kovan päivän ilta, ovat toteutustyyliltään samanlaiset. Niiden sisältö ja lukuarvo ovat erinomaisia läpileikkauksia menneiden aikojen musiikista, Kumpikaan teoksista ei sorru liialliseen maalailuun ja historian kaunisteluun vaan pitäytyy realistisessa kuvauksessa.
Nymanin kirjoitustyyli on selkeäsanaista, mutta osaltaan myös hersyvää ja mukavan leppoisaa pitäen sisällään pieniä yksityiskohtia, jotka täydentävät kirjan varsinaista “tietoannosta”.
Suosittelen Tähtisumua – unohtumattomia säveliä menneestä maailmasta -kirjaa, lämpimästi jokaisen kyseisen ajan musiikista ja alan historiasta kiinnostuneille. Erinomainen lukupaketti!
… Hei mambo, tehdäänkö Kekkosesta luuranko… (sivun 169 otsikko)
Jake Nyman
Tähtisumua
ISBN 978-951-20-8363-3
328 sivua
Gummerus 2011